Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2013.

Projekti - talvikanala

Kuva
Ensiksi kanani olivat luonani vain kesäisin ja talven ne viettivät 'sijaiskodissa', mutta ikävä niitä tuli pitkän talven aikana. Siispä kanat tarvitsivat talvikanalan. Tallini sisällä oli vanha sauna ja sen edessä entinen pukuhuone. Syksyllä sitten  rakensin saunaan kuttulan ja pukuhuoneesta eristin talvikanalan monien ystävien ja ystävällisten naapureiden avustuksella. Samalla tallini sai pienet yliset. Hirsiseinän päälle rakennettiin koolaukset ja niiden päälle tuli tuulensuojalevy. Seuraavien koolausten väliin laitoin villaa ja päälle tervapaperia. Pintamateriaali on II-laadun halpaa paneelilautaa. Samalla kanojen ulkotarha siirrettiin tallin viereen, joten kanoilla on kesäisin mahdollisuus yöpyä joko sisällä tai ulkona. Suunnittelin kanalaan myös pienen eteisen jonka oven saa kuttulan oven kanssa keskenään säppiin niin että vuohet saa helposti kanalan kautta ulos ja sisään. Toki Irmeli on oppinut jo kaksi uutta tapaa avata kanalan säppi, mutta olen jo ostanut ov

Harmaan torpan taustaa

Kuva
Harmaa torppa tuli tämän emännän omistukseen vuonna 2010. Harmaa torppa on rakennettu 1940-luvulla. Harmaa torppa on ollut alunperin syytinkiläisten pääty ja talo kokonaisuudessaan on ollut paljon nykyistä suurempi. Tuo vanha osa on ollut luultavimmin 1700-luvulta. Se osa talosta kuitenkin purettiin 1950-luvulla ja entiset omistajat veivät sen mukanaan toiselle puolelle kylää. Siksi harmaa torppa näyttää katkaistulta talon palaselta. Kesällä 2010 harmaan torpan katto uusittiin, mutta muuta remonttia taloon ei ole vielä tehty. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus eristää yläkerta asuinkäyttöön. Harmaan torpan piha on aiemmin ollut umpipihatto, mutta niistä piharakennuksista on jälkellä vain yksi aitta. Aitta on vuodelta 1765 ja sitä on siirretty ainakin kerran. Kesällä 2012 aitan katto uusittiin ja maahan vajonnut kulma nostettiin ylös. Muutoin aitta on mitä parhaimmassa vierasmaja kunnossa. Pihapiiriin kuuluu myös jälkikäteen vuonna 1953 rakennettu vanha navetta, joka on nykyään jaett

Projekti - vuohet

Kuva
Kuttukuume! Tuo salakavala tauti iski minuun kesällä 2012. Haaveilin ja mietin eri vaihtoehtoja kunnes päätin kutsua itseni läheiselle vuohitilalle tutustumaan vuohiin. Noh, tutustuin näihin kahteen hurmaavaan olentoon ;) Irmelistä tuli maitobaarini ja Olavi on rupukki eli Irmelin seuramies ja toivottavasti jonain päivänä vetopukkini.   projektini alkoi siis haaveilulla omasta maidosta ja vuohenjuustosta. Haaveilua seurasi aitausten suunnittelu ja rakentelu sekä vanhan saunan muuttaminen kuttulaksi Joidenkin arvioiden mukaan vuohi syö 2kg heinää päivässä. Näin ollen varasin vuohilleni läheiseltä tilalta  70 pikkupaalia heinää talveksi. Samalla ostin 4 säkkiä kauraa. Agrimarketista ostin Primo II rehua ja kivennäiseksi lammas-herttaa (toki piilotin pu ssin vuohilta etteivät loukkaantuisi nimestä ;)  Suolakiveksi ostin ihan tavallisen suolakiven ja vitamiiniksi  ADE-vitamiinia. Herkuiksi kuivasin tallin ylisillä kerpuja ja nokkosta, joka ei kylläkään lopulta

Projekti - lammasaitaus

Kuva
Haaveni oli raivata puskiintuvaa peltoa eläinvoimin. Ja niin siinä kävi, että ihanat ihmiset lahjoittivat minulle lammasverkkoa ja ihanat naapurit tekivät minulle seipäitä ja ihanat ystävät auttoivat aitausten pystytyksessä ja lopulta sain lainaan ihania ruohonleikkureita! Ihanaa ;) Vinkkejä lammasaitauksen tekoon: Lammasverkkoja on ainakin kolmea erilaista. Vahvuus ja kiinnitystavat siis vaihtelevat, mutta yhteistä kaikissa on se, että verkko asennetaan siten että pienemmät reiät tulevat maata vasten. Tällöin silmäkoko kasvaa ylöspäin mentäessä. Tolpan voi joko pujottaa verkon läpi (1,5-2-5m välein) tai sitten verkon voi kiinnittää tolppiin määlyillä (kopitsoilla) eli niillä u-kirjaimen mallisilla nauloilla. Itse koen kapeiden pihtien auttavan määlyn kiinnipidossa naulaamisen alkuvaiheessa, mutta osa pitää niitä käsin kiinni, aivan kuten naulojakin. Jos jossain vaiheessa joudut lisäämään aitaukseen sähköt on hyvä että tolpat ovat kiinnitetty aitauksen sisäpuolelle tai pu