torstai 10. lokakuuta 2013

Kirja-arvio: Perheen ravinto omasta maasta; Erkki J. Kinnunen, 1934

Törmäsin antikvariaatissa tällaiseen mielenkiintoiseen kirjaan, kuin Perheen ravinto omasta maasta. Seuraavaksi muutama ote kirjasta:


"Ravintomenot ovat huomattavat, vieläpä monissa tapauksissa suurin ryhmä perheen menoista... Maaseudun työläisperheissä olivat ravintomenot v.1928 sosiaaliministeriön tutkimustoimiston antaman ennakkotiedon mukaan keskimäärin n.65% kaikista menoista."

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1980 ravintomenot olivat 21,2% ja vuonna 2011 enää 12,2% eli ehkei se ruoka oli nyt niin kallista kuin ollaan totuttu ajattelemaan.

Mikä on omavaraisviljelmä?

"Omavaraisviljelmällä tarkoitetaan tässä kirjassa suhteellisen pienialaista viljelmää, jolla tuotetaan perheen ravinto mahdollisimman suuressa määrässä (jopa 90-prosenttisesti) sekä lisäksi vaatetukseen tarvittavia raaka-aineita. Lähinnä käsitellään 4-kuluttajayksikköisen perheen (siis esim. isä, äiti, ja 4 lasta 2-12v:n välillä ja yksi lapsi alle 2 v:n) omavaraisviljelmää, jonka suuruudeksi saadaan tämän tarkastelun perustella 3 hehtaaria


Viljaa viljellään tästä 0,80ha:n alalla, (n.90x90m)
perunaa 0,30 ha:n alalla,(n.55x55m)
heinää on 0,80 ha,
pellavaa ja vihanneksia 0,10 ha,(n.31x31m)
laidunta 0,60 ha (n. 77x77m)
ja tonttina, jossa on omenapuita ja marjapensaita on 0,10-0,40ha.
Viljelmällä pidetään yksi lehmä kesäaikaisine vasikkoineen, lihotussika ja 2-3 emälammasta sekä niiden kesäaikaiset vuonat."

"Tällaisella viljelmällä ei nim.voida ajatella pidettäväksi hevosta, vaan on välttämätön hevousmuokkaus teetettävä vieraalla hevosella ja osa siitä joka omalla lehmällä tai käsityöasein."

"Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että asutuskomietan v. 1933 ilmestyneessä mietinnössä on laskettu pientilojen vuosittainen työmenekki peltohehtaaria kohden muutamilla tiloilla, ja tulee täksi keskimäärin n.60 päivää."

"Tältä viljelmältä on laskettu saatavaksi seuraavat sadot:

Ohrasta......1700kg hehtaarilta
perunasta.......18 000 " "
heinästä.........4 000 " "
herneestä........2 000 " "
vihannes-juurikasveista.. 25 000 " "
laitumesta................1 500  " "

"Kokonaissato on ohran mukaan laskien 1360kg. Siitä tarvitaan siemeneksi 160kg, säilytystappio on 5% mukaan 68kg, ihmisravinnoksi käytetään 960 kg, josta saadaan 3/4 kuorettomia jauhoja eli 720kg, sialle syötetään 72kg, kanoille 100kg. Ohjraoljista, 1700kg, käytetään lehmälle 670kg,lampaille 370kg, joten ylijäämää on 360kg.

Perunaa saadaan 30 aarin alalta 5400kg, josta menee siemeneksi 750kg ja säilytyshäviö on 20%:n mukaan 1080kg (tästä voidaan osa käyttää eläimille). Ihmisravinnoksi käytetään 876kg, lehmälle 1944kg, sialle 650 kg ja kanoille 100kg.

Heinäsato on 80 aarin aalalta 3200kg, josta säilytyshäviö on 10%, 320kg, lehmälle 2000kg ja lampaille 880kg.

Vihannesjuurikasveja viljellään 2 aarin alalla. Sato on 500kg, josta säilytyshäviö on 25%:n mukaan 125kg. Ihmisten ravinnoksi jää täten 375kg. Osalla 10 aarin suuruista tonttia viljellään marjapensaita sekä omenapuita, mikäli viimeksimainut menestyvät paikkakunnalla. Kokonaissato nousee 300kg."

Karjanhoito

"Lehmälle saadaan seuraavat määrät kotoisia rehuja: 200kg heiniä, 670kg tounolkia, 1900 (1944) kg perunoita ja 180kg orankuorijauhoja. Laidun antaaa 100 lauduntamispäivän ajan 6 rehuyksiökköä päivässä. Jos tähän ostetaan lisäksi 90kg soijarouheita, saadaan lehmälle kaikkiaan 2126 ry., jossa on 221 kg sulavaa valkuaista. Tällä määrällä voi 330kg:n painoinen lehmä tuottaa 2800kg 4% maitoa. ...

Lihotussika kasvatetaan 100kg:n painoiseksi. Sille syötetään ohraa 72 kg, perunoita 650 kg, kuorittua maitoa 525kg sekä keittiöjättietä ym. Ostorehuna on sille hankittava 50kg maissia, jollei viljasato ole niin suuri, että omaa viljaa riittää vastaava määrä. Teuraspainona saadaan 75kg sianlihaa...

Lampaille, joita voidaan pitää kotoisilla rehuilla 3 uuhta yli talven sekä 5-6 vuonaa pääasiallisesti laidunruokinnalla keväästä syksyyn, syötetään 880kg heiniä ja 370kg tuononlkia sekä lehdeksiä. Tuotanto on 3 uuhesta ja 5 vuonasta n. 4,0 kg karitsan sekä 5,4 kg uuhen villoja, yhteensä 9.4kg villoja sekä 125kg elopainoa, josta saadaan 62,5 kg lampaanlihaa ja lisäksi 5 nuoren lampaan nahkaa...

Kanoja pidetään 5 kpl. Näille käytetään vuodessa 100kg ohraa, 100kg perunoita, 700kg kuorittua maitoa sekä juurikasveja ja vihantarehua. Näillä kotoisilla reuhuilla, joissa on 237 ry. ja 31kg sulavaa valkuaista, voidaan tuottaa 150 munaa kanaa kohdin eli yhteensä 750 munaa vuodessa."



Omavaraisviljelmän koko ravinnontuotto

"Ihmisten käyttöön saadaan seuraavat määrät eri ruoka-aineita.                                                      
                                                            Kaikkiaan
Ohra- (vehnä-, ruis-) jauhoja 720kg
perunoita.................... 880kg
herneitä.....................  52kg
erilaisia vihanneksia........ 375kg
marjoja ja hedelmiä.......... 300kg
maitoa....................... 730kg
kuorittua maitoa............. 375kg
voita........................  86kg
munia........................  37kg
sianlihaa....................  75kg
lampaanlihaa.................  37kg
vasikanliha..................  18kg

Lisäksi on useimmiten tilaisuus koota jokin määrä luonnonvaraisia marjoja ja sieniä."


Tarvittavat ostotuotteet

"Edellämainittujen kotoisten tuotteiden lisäksi tarvitsee ostaa vain sokeria. Sitä käytetään Suomessa keskimäärin 70-80 g henkeä kohden päivässä...Tietysti on ostettava jokin määrä suolaa ja mausteita, mutta niillä ei ole ravinnon kannalta merkitystä."



Talousrakennus
<<

Vuotuiset kustannukset

"Yksilehmäisen viljelmän perustamiskustannukset kohoavat n. 20 000 markkaan, mutta voivat jäädä ehkä 15 000 markaksi, jos viljelijä on itse rakennusmies,...
Velkapääomin toimivan, asunnottoman omavaraisviljelmän rahamenot ovat keskimäärin 375-400mk kuukaudessa, velattoman 260-300mk...
Aivan vaatimattomasta asuinrakennuksesta aiheutuvat lisäksi seuraavat kustannukset: kuoletus, korko ja palovakuutus 500 ja polttopuut 500 mk."

Muita kirjan aiheita ovat mm.


Vihannesviljelys
Peltoviljelys
Laidun
Karjanhoito
Lannanhoito
Kuukausittaiset työt
Suppeampia muotoja



Mitäs mieltä lukijat ovat näistä määristä? Omasta mielestäni tuotanto- sekä ruokintamäärät kuulostavat aika suurilta ja sitten taas markkamäärät yllättävän läheisiltä..




11 kommenttia:

  1. Mahtavan kirjan olet löytänyt :)! Itsekin olen noita välillä pähkäillyt ja laskenut pelkästä mielenkiinnostani. Meidän nelihenkinen perhe syö vuodessa noin 50 kiloa perunoita ja lapset ovat vasta 3v ja 10kk. Ja mehän syömme myös paljon pastaa ym. ym.... eli ei ne luvut 6 hengen perheelle välttämättä niin jättisuuria ole ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sitä täytyisi vaan ruveta pitään jotain kirjanpitoa omasta kulutuksesta :) Tai ainakin ensi vuonna kunhan kellarini valmistuu

      Poista
  2. Tuollaisen kirjan haluaisin! Näytti olevan yhdessä antikvariaatissa ensimmäinen painos 27 eurolla, mutta kunto oli aika huono...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä :) toki kirjastostakin voi yrittää..

      Poista
  3. Minulla ei ole mitään hajua paljonko meillä menee mitäkin ruoka-ainetta vuodessa, mutta aika isoilta esim. tuo peruna määräkin kuulostaa. Tosin lihaahan nyky ihminen syö paljon enemmän, mitä tuossa oli joten se varmaan vaikuttaa siihen perunan kulutukseenkin. Olisi kyllä kiva tuollainen kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta ois mielenkiintoista jos joku testaisi tätä käytännössä. Toki tuota voisi itsellekin muokata, mutta pelto multa silti puuttuisi

      Poista
  4. Hei, mielenkiintoinen blogi ja paljon hyvää tietoa. Netistä löytyikin kirja jo, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tämä on minulle tällainen projekti-muistikirja

      Poista
  5. Olen pari kertaa yrittänyt netistä kirjaa hakea,mutta tuloksetta. Hyvin olet mainostanut, taitaa olla kirjoilla nyt kova kysyntä ;) Mutta ehkä se putkahtaa eteeni ennen pitkää, jos se on niin tarkoitettu. Kiva, että olet noita otteita tähän laittanut kirjasta, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta! Perunan määrä tosin tuntuu suurelta ja toisaalta lihan määrä todella pieneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tuo ruokavalio olisi nykyihmiselle vähän oudompi :)

      Poista