Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Kevät on täällä!

Kuva
Ihanaa pääsiäistä! Hauta on tyhjä <3 Pääsiäisen aikana puolet pihan lumista on sulanut pois ja kevät on täällä sillä pääsin haravoimaan! Ja kuten kaikki muutkin normaalit ihmiset, minäkin haravoin kakkaa <3 Tämän viikonlopun saldo on ollut 7 kottikärryllistä  Toki kevään merkkinä voi myös pitää pihan ensimmäisiä kukkasia. Vai olisiko sittenkin kevään varmin merkki valjakkoajokilpailut. Tiedä häntä kun nämä olivat ensimmäiset, mitä kävin seuraamassa. Asiantuntevasti arvioimme ystäväni kanssa valjakkoja  ja hauskaa oli ;) Yksi on kuitenkin varmaa.. kevät etenee ja kilit kasvaa! Kilit eivät ikävä kyllä ole kasvaneet niin isoksi, että lapsiportti pitelisi niitä, vaan ne ovat kasvattaneet vain rohkeuttaan ja karkailevat siis karsinasta heti kun ovi aukeaa ja silmä välttää. Nelli on vähän hämillään että pitäisikö näitä paimentaa,  vai mitä näille pitäisi tehdä. Vielä pari viikkoa sitten, joka puolella oli lunta

Ohjasajoa ja valjastusta

Kuva
Lainaus Miika Åfeltilta / Åfeltin Työhevoset Oy: ”työhevosen sisäänajo kestää 20-50 tuntia. Vankkurihevonen 50-80 tuntia. Luotettava työhevonen 500-1000 työtuntia. Aikamäärät ovat luonnollisesti viitteellisiä ja vaihtelee opetettavan mukaan, mutta tämä on aikalailla keskiarvo. Parhailla työhevosilla on takanaan kymmeniä tuhansia työtunteja. Lähde:  http://mwhevospalvelut.com/2015/07/22/nuoren-hevosen-ajo-opetus-osa-1-historiaa / ” Pienien bileiden paikka olis nyt :) Nimittäin Wallulla on nyt 50 ohjas-ajokertaa takana.      26. ohjasajokeralla alkoi yksin ajaminen onnistua hyvin     30. ohjasajokerralla perään tuli köysiaisat ja autonrengas     36. lumenajoa kahdestaan     47. kovat aisat perään taluttajan kera     50. hienoa pujottelua koivikossa (istutettu koivikko on muuten          loistava harjoittelupaikka) Me siis edistytään hitaasti, mutta edistytään silti. Haluan edetä hitaasti, koska hyvin tehty pohjatyö kantaa pitkälle. Hyvä pohjatyö auttaa esimerkiksi poikkeusti

Valjastusoppia ja ajo-opetusta

Kuva
Tällä välin kun Wallulla (ja Elmerillä) vielä treenataan ohjasajoa, niin on hyvä kouluttaa vähän itseään tuon ajamisen saloihin :D Lauantain ohjelmassa oli siis MW hevospalveluiden ohjattua ajo-opetusta.  Tällä hetkellä en omista kuin yhden ravisilan ja yhdet rintavaljaat ja siitä syystä halusin oppia myös ravivaljastuksen.  Ravivaljastushan on kehitetty ravikisoja varten eli hyvin kevyitä kärryjä varten. Koppakärryjen kanssa ravivaljastuksella tuntuu olevan kuitenkin pari ongelmakohtaa. Ensinnäkin siinä on vaikea saada hevonen vetämään rintaremmillä, jolloin hevonen vetää kärryä selällään. Ja toiseksi mäkivyötä kun ei ole niin silan pitää pysyä tiukasti paikallaan, joten sila laitetaan melko kireälle. Kärryjen aisat tulisi asemoida sille kohtaa hevosen kylkiä missä ne kärryt tuntuvat kevyimmiltä käteen. Aisojen ei tulisi painaa alaspäin eli niin että sila painaisi selkää, eikä varsinkaan niin että aisat nousisivat kuskin painosta ylöspäin niin että mahavyö painaisi hevosta vatsap

Mistä kili pissii..

Kuva
Kevään kätilöinnit on nyt hoidettu ja saldo on neljä kiliä :) Tilasin alkujaan vuohilta neljä pukkikiliä ja alkuun kauhistelin, että kaikki ovat sittenkin kuttuja.  Hilma synnytti maanantaina Esteri-kilin, joka kuitenkin muuttui tiistaina Esko-Eemeliksi. Siinä vaiheessa tajusin että nämähän yrittävä huijata.. pienet pallit pidetään visusti piilossa, mutta yhdessä asiassa huijaus ei onnistu, nimittäin siinä mistä pissa tulee :D Tyttökilit pissaavat takaa ja pojat mahan alta.. ja pissailua seuraamalla pääsin kärrylle, että tallissa taitaa sittenkin olla kaksi pukkikiliä ja kaksi kuttukiliä :D Eli Hilma synnytti maanantai pukkikilin nimeltä Esko-Eemeli ja Irmeli synnytti perään kolme kiliä: Alman, Aatu-Armaan ja Elsan. Videolla ensimmäiseksi esiintyy Aatu-Armas, sitten Alma ja lopuksi Elsa. (ikään on varmaan puolisen tuntia)

Harmaan torpan Esteri.. eiku Esko-Eemeli

Kuva
Edit: 16.3. Esteriltä löytyi illalla pallit.. eli emäntä joutui pitämään uudet nimiäiset ja Esteristä tuli Esko-Eemeli.  Hei, Minä olen Esteri . Olen Hilman esikois tytär ja olen 1 vrk:n ikäinen. 10min ikäisenä osasin jo seisoa ja 15min ikäisenä huojuin äitini tissille. Tänään on elämäni toinen päivä ja osaan jo kävellä eteenpäin ja taaksepäin. Osaan myös hienon sivuloikan ja nostaa molemmat etusorkkani ilmaan. Ihmisemäntäni kauhuksi osaan myös piiloutua karsinaan, niin että minusta ei näy jälkeäkään.  Naapurissani asuu kanoja. Ne pitävät hassua ääntä. Matala koirakin kävi minua eilen katsomassa. Menin sen luokse portille, että se sai haistaa minua. Äitini lisäksi meillä asuu isoäitini Irmeli. Tänään odottelemme että isoäitikin poikisi ja minä saisin hyppykaverin. Sukupotretti: Irmeli, Esteri ja Hilma Äitini Hilma pitää minusta hyvää huolta.