Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Milloin laitan kärryt ponini perään?

Kuva
Nyt kun olen tutustunut hieman tähän hevospuolen ajokulttuuriin, niin tuntuu siltä kuin ravimaailma vaikuttaisi vahvasti myös muuhun ajokulttuuriin. Ensinnäkin tuntuu siltä että 90% ajovarusteista on ravipuolelta, niin valjaiden kuin kärryjenkin osalta. Ja toiseksi tuntuu kuin ravipuolen metoditkin olisivat läsnä ns. tavallisella kärryttelypuolella, vaikka tavoitteet voivat olla aivan erilaiset. Ravihevosen ykköstavoitehan on juosta mahdollisimman lujaa radalla, mutta mitkä ovat kärryttelyhevosen tavoitteet ja miten niihin päästään? Itse pidän tärkeimpinä tavoitteina rauhallisen paikallaan seisomisen (sis. pysähtymisen) ja erittäin monenlaisen paineen kestämisen rauhallisesti. Pysähtyminen ja paikallaan seisominen ovat siis mielestäni ensimmäiset opetettavat asiat ja sitten seuraavaksi tulee iso liuta siedätystä eli tutustuttamista monenlaisiin paineisiin. Ikävä kyllä koskaan ei voi siedättää hevosta kaikkeen mahdolliseen mitä voi tiellä/maastossa tulla vastaan, mutta joitakin