Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Kesän 2017 kasvimaan ilahduttajat ja pettymyksentuottajat

Kuva
Ilahduttajat Porkkana  Porkkanat olivat ensimmäistä kertaa kunnon kokoisia :) Palsternakka  Palsternakkasato ilahdutti erityisesti siksi etten yhtään palsternakan siementä maahani kylvänyt ja silti sain komeimman palsternakkasadon mitä olen ikinä saanut. Edelliskesän kukkinut palsterankka oli siementänyt laatikoihin ja käytäville aiheuttaen mukavan sakon. Peruna Perunasato oli hyvä. Aiempina vuosina myyrät ovat verottaneet perunasatoani, mutta tänä talvena syödään vielä omia perunoita:) Lanttu Lantut kasvoivat suuriksi ja niitä tuli mukavasti. Lanttuja, punajuurta, porkkanaa ja palsternakkaa kuorin, pilkoin ja esikeitin ja pakastin juurespusseina. Punajuuri  kasvoi kuten aikaisempinakin vuosina. Kesäkurpitsa Keskäkurpitsa oli yhä uskollinen, kuten muinakin vuosina :) Mansikka ja omenapuu tuottivat hyviä marjoja ja omenoita. Omenoita tuottavia omenapuita pihassa on vasta yksi ja mansikoitakin on vain naposteltavaksi, mutta lajikkeisiin olen hyvin tyytyväinen. Musti

Uusi vuosi 2018

Kuva
Ponipojat kävivät uuden vuoden kunniaksi vielä  seimellä syömässä "Onko sun kasassa enemmän heinää ko mulla?" Wallu Emäntä paistoi leivinuunissa nyhtöpossua Tallista sisälle tuliaisia  Omasta maasta pinaatit, sipulit, maito ja kanamunat :) Ponipojat saivat molemmat ensimmäistä kertaa kengät alleen. Nyt on hokkikengillä hyvä pito ja tilsakumit estävät jumbotilsojen syntymisen :) Uusi vuosi vaihtui harmaassa torpassa rauhaisasti. Ensimmäinen raketti pamahti kun olimme Wallun kanssa kärryttelemässä, mutta ilmeisesti niin Wallu kuin minäkin pidimme sitä vain peuran kaatumisen merkkinä eli täällä ei onneksi kummemmin pamauksia säikytä.

4. Adventti / 2017 Sillä lapsi on meille syntynyt!

Kuva
Harmaan torpan joulu oli rauhaisa ja emännän mieli kiitollinen :) Kummipoikakin näytti tykkäävän allekirjoittaneen tuunaamasta Valtrasta :D