Omavaraisuutta vuonna 2019 osa 9

 
Sairastamisen vuoksi projektit eivät ole edistyneet, mutta satoa on tullut jonkin verran (vähäisestä hoidosta huolimatta)  <3



Ei se määrä vaan se valikoima ;)


Onnistuneet

  1. Keräkaali!! Tadaa! Vuosisen yritykset eivät päättyneet luovuttamiseen vaan onnistumiseen. Kaksi ensiarvoista asiaa onnistumisen kannalta olivat kasvivalo ja kaaliverkko. Toki hyvä lannoitus vaikutti myös asiaan. Ensi kerralla kaivan verkon reunat maahan, jottei yksikään kaalikoi ei pääse herkuttelemaan ja fiksua olisi myös istuttaa kaalit hiukan etäämmälle toisistaan, mutta kun en raaskinut heittää turhia esikasvatettuja pienokaisia menemään, niin ahdastahan niille lopulta tuli.
  2. En tiedä voiko purjon kohdalla puhua onnistumisesta,sanan perinteisessä merkityksessä, mutta itselleni peukaloni vahvuiset purjot ovat onnistumisen merkki :) Purjot nauttivat myös esikasvatusvaiheessa kasvivalosta ja kunnolla lannoitetusta kasvilavasta
  3. Perunamaa oli tänä vuonna uudessa paikassa ja perunoista tuli ihania ruvettomia puikuloita, vaikkakaan määrällä ne eivät loistaneet.
  4. Kasvimaan kukatauringonkukka, pieni samenttikukka, kehäkukka ja ruiskaunokki kukkivat hyvin. Auringonkukista sain jopa siemieniä. Ensi vuonna pitää istuttaa enemmän.
  5. Tomaatit kypsyivät kovin myöhään, mutta kyllä lasken tomaatit silti onnistuneisiin sillä vihreätkin ovat punastuneet hyvin keittiön pöydällä (kuva alempana)
  6. Mangoldi ja pinaatti kasvoivat hyvin ja molemmat pääsevät jatkoon ensikin vuonna. Jospa silloin saisin hyödynnettyä satoa enemmän :)
  7. Yrtit kasvoivat kasvihuoneen takaseinän hyllyillä hyvin. Iisoppiin olin erittäin tyytyväinen, sillä istutin siitä reunuksen kasvimaalleni siemenistä ja kitkin sitä aika huonosti, mutta siitäkin huolimatta siitä tuli kaunis reunus ja pölyttäjätkin pitivät siitä kovasti:)
  8. Raparperi tuotti ihanaa mehua tuttuun tapaansa hyvin
  9. Kasvatin ensi kertaa papuja..ja hieman rikkaruohot lannistivat niitä, mutta siitä huolimatta sain pakkaseen papupusseja, joten ensi vuonna lisää.
  10. Avomaan kurkkujen suhteen olin ajoissa, joten muutama suolakurkku odottaa jääkaapissa :) En ole koskaan kummemmin innostunut kasvihuonekurkuista, ennen kuin nyt kun sain kaveriltani tuliaiskurkun ja vitsit kuinka hyvä se oli! Leikkelin sitä aamuisin leivän päällä ja kurkun loputtua riensin (heinäkuussa) ostamaan itsellenikin kurkun taimen ja sain YHDEN kokonaisen ihanan kurkun :D
  11. Lehtikaaleja kasvimaallani oli lopulta viittä eri sorttia, kaksi lajiketta kesti hyvin ötököitä, kolme lajiketta ei niin hyvin.
  12. Kaura onnistui myös hyvin. Toki seassa oli tavallista kauraa, mutta silti sain monta säkkiä kauraa :) kuivuriin en niitä ikävä kyllä saanut, mutta käytän sen nyt mitä ehdin ja osan kanssa olen saunonut ;)
  13. Hunajasadon määrästä ei ole vielä tietoa kun linkous on kesken saunan lattialla, mutta kaksi laatikollista hunajaisia kehiä tuli :)


Epäonnistuneet

  1.  Kylvin porkkanasiemennauhoja neljä riviä ja varmaan kuusi porkkanaa suostui itämään.
  2.  Palsternakan kanssa kävi samoin. Se ei vaan halunnut itää. Seuraavaksi kokeilen syyskylvöä.
  3.  Ryvässipulini jakaantuivat hyvin, mutta eivät kasvaneet kokoa eli maassa taisi olla jotain vikaa tai sitten kuivuus ja kylmät jaksot eivät olleet sen mieleen.
  4.  Valkosipuli hävisi kasvimaalta.. istutin syksyllä varmasti edellisvuoden itusilmuista kasvattamiani yksi kyntisiä valkosipuleita lavakauluslaatikkoon, mutta niitä ei ole enää.
  5. Punaiset viinimarjat eivät pitäneet siirrosta, joten marjoja tänä vuonna ei tullut lähes yhtään.
  6. Luumuja tuli ensi kertaa..ainakin 20 :D Omenoita ei vieläkään








Syyslomalla kävin parin hevosenkin selässä



Kurkkaapa muiden omavaraisblogistien satokuulumisia>


Tsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-9/
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/…/unelmana-omavaraisempi…
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/…/suuntana-omavaraisuus-9…

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/…/syksyn-kuulumisia…
Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=804
Elämää korvessa https://elamaakorvessa.blogspot.com/…/suuntana-omavaraisuus…
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/…/omavaraistele…
Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/…/projekti…
Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/…/askeleitani-kohti…
Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=2992
Caramellia https://caramellia.fi/lokakuun-kuulumiset/





Kommentit

  1. Onnittelut auringonkukista, itse sain kasvatetuksi vain yhden ainokaisen kukan eikä siitäkään saanut oikein siemeniä talteen. Olisi hienoa jos saisi kasvatettua itse edes osan niistä siemenistä mitä talvella linnuille syöttää. Valkosipulin katoamista tapahtui täälläkin, niitä oli kaksi riviä mutta keväällä nousi maasta varsia vain toisesta rivistä. Yhtään valkosipulia en raaskinut syödä, jaoin kaikki kynsiksi ja uudestaan maahan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitäis olla valvontakamera kasvimaalla valkosipuleita varten :D ;) Kasvatin ruohonjuuren idätyssiemenistä auringonkukkia koska en ole mistään muualta löytänyt öljyauringonkukan siemeniä. Käsittääkseni ne ovat aina kokonaan mustia. Ilahduin, että kyseinen lajike oli noin metrin korkuista ja tosiaan tuotti siemeniäkin..jospa jokin vuosi voisin puristaa omaa auringonkukkaöljyä :)

      Poista
  2. Vautsi, miten hyvin onnistuit keräkaalien kanssa. Mun täytyy myös investoida hyönteisverkkoon ensi kaudeksi. Luin jostain, että tänä kesänä kaalikoiden invaasio oli poikkeuksellisen suuri. Ne lensivät alkukesästä isona lauttana jostain etelästä pohjoiseen ja näkyivät jopa satelliuttikuvissa tms. Onko tuo verkon maahan kaivaminen tosiaan tarpeen? Kuulostaa harmillisen työläältä 😅 Mieli tekisi tietenkin luistaa tästä, mutta jos ne änkevät maanpinnan tasosta painoista huolimatta niin pakkohan se on kaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tuota hyötykasviyhdistyksen kaaliverkkoa ja se on kyllä ihme, että suostittelen muovituotetta :D mulla oli verkon ympärillä lankut ja silti näin muutamia kaalikoita verkon sisäpuolella, joten siksi ajattelin peittää reunat mullalla ensi kerralla. En siis ajatellut kaivaa mitenkään kummemmin kunhan peittää reunat kokonaan.. ja naureskella räkäsesti vieressä kaalikoiden turhille yrityksille :D

      Poista
  3. Kaalikateus iski. Mitkä lehtikaaleista kestivät parhaiten ötököiden hyökkäykset?
    Ja mitä teet kauralla, meneekö se ihan hevosille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kerrankin on jotain mistä voi melkein olla kateellinen :D Palmulehtikaali ja sitt semmonen ihan tummanpunainen lajike kestivät parhaiten.. mitä vaaleampi niin sitä enemmän syöntiä on mun kokemus. Kauraa menee vuohille ja kanoille. Ja sitt vähän mietin että jauhaisin sitä omaan käyttöönkin

      Poista
  4. Satu vei sanat suustani! En ole koskaan onnistunut keräkaalissa. Joskus harvoin parsakaalissa ja kerran kukka- ja ruusukaalien kanssa. Mutta sehän meitä omavaraistelijoita yhdistää, kun ei anneta periksi. Joka vuosi leuka maassa kohti uusia pettymyksia. Ja joskus se aurinko paistaa sinne kasvimaallekkin ja tulee onnistumisia!

    Ihania kuvia, huikean hienosta sadosta! <3

    VastaaPoista
  5. Meillä katosivat valkosipuleista vain varret :D Syyllisinä karkailevat vuohet, jotka säntäsivät aina ensimmäisinä valkosipulipenkkeihin.

    Voi vitsi, itsellänikin on ihan hirveä kuume päästä hevosen selkään pitkästä aikaa! Tai hevosten kanssa touhuamaan ylipäätään. Tavallaan ärsyttäväkin "tauti" tuo hevosiin hurahtaminen, se kun kerran käy niin ikinä siitä ei pääse eroon. Vaikka hevonenkin on eläimeksi tavattoman suuritöinen, sitoutumista vaativa ja kallis elikko elättää, niin kerran siihen oppineena on vähän pallo hukassa ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ees vuohet päässeet tänä kesänä kertaakaan kasvimaalle! Ekaks ne valkosipulit oli tosi terhakoita ja sitt yhtäkkiä siä oli ehkä myös vähän rikkaruohoa ja sitt kun seuraavan kerran yritin katsoa, niin nada!
      Jäin miettimään noita hevosiani ja sitä, että aika vähällä mä nyt meen niiden kanssa :D Vuohet vaatii enemmän (lypsyn) ja lomittajan saaminen on vaikeaa ja elävät viä pitkäänkin.. hepoilla on nyt 1ha pihatarha ja sinne mä piilottelen heinänökkösiä ja annan niille vettä ja kivennäisiä :D

      Poista
  6. Kai kilistelit jo kaalisadon kunniaksi? Vähintään sen verran sietää tuota onnistumista juhlia :) Kaalikoi ja kirppa ovat kirosanat nro uno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä yhtään hitaalla ole, muuten vaan ihmettelen, että miks kuttujen pitäis kilistellä kaalisadon kunniaks kunnes tajusin että tässä ei ehkä viitata vuohien poikimiseen vaan lasin kilinään :D :D

      Poista
  7. Onpa ihanan herkullisen näköisiä! Kateellisena täällä katselen, kun tänä vuonna ei meillä pahemmin satoa tullut, kun keväällä purettiin koko kasvilaatikkosysteemi ja uusi on vasta rakenteilla. Onneksi on monivuotisia kasveja ja ruukkuja. Kyllä niissäkin kasvoi.

    Minulla on samanlainen porkkanakokemus parin vuoden takaa. Ehkäpä juuri kuusi kappaletta iti ja uusintakylvöistä huolimatta eivät porkkanat vain suostuneet kasvamaan.

    Ihanaa syksyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei täälläkään satoa tullut määrällisesti paljon, eikä voimia olisikaan ollut säilöntään, mutta kaalit ainakin onnistuivat :)

      Poista
  8. Hienot kaalit!:) Oma kukkakaali meni toukkien suihin tänä vuonna...

    VastaaPoista
  9. Miten ajattelit puristaa auringonkukkaöljyä? Jäi itseäni kovasti kiinnostamaan sillä ensivuonna olisi tarkoitus itsekkin kasvatella auringonkukkia. Esikasvatitko muuten kaikki purjot ja kaalet? Itseä kiukuttaa kun tilaa on rajallisesti ja peltotilaa käytössä vaikka kuinka paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piteba-merkkisen öljypuristimen ajattelin tilata (https://www.piteba.com/en/shop-oil-press-nutcracker-sets-spare-parts-home-oil-production-fruit-press/1-piteba-oil-expeller-7435114797721.html) 97e
      Juu purjot, kaalit, tomaatit ja auringonkukat esikasvatin ..hankalaahan se oli kun tilaa ei mullakaan ole.. saunan lattialla kasvivalon alla osa ja osan keittiön pöydällä :D

      Poista
  10. Upeaa satoa ja aivan mahtavat keräkaalit! Meilläkin keräkaaleja saatiin, mutta ne jäivät paljon pienemmiksi. Mukavaa lokakuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolet mullakin jäivät pieniksi.. ilmeisesti liian ahtaan tilan vuoksi

      Poista
  11. Onnistumisia kuitenkin lukumäärällisesti enemmän kuin epäonnistumisia :) Jännä, että jotkut valkosipulitkin voi kadota johonkin. En tiedä, toisinaan jään miettimään miten ihmeessä aikoinaan on pärjätty.... Vai onko se vaan jotain aika kultaa muistot - mielikuvia lapsuudesta?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu nälkä tulisi jos näillä pitäisi selvitä, mutta ajattelen että ainakin osaan nyt enemmän kuin kaupungissa asuessani :)

      Poista
  12. Moi. Hulppea on syyssato sulla! Itse kokeilin vain joitain yrttejä ja perunoita. Hieno blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tosin määrällisesti ei ollut hulppea ja sairastaminen vaikutti siten etten päässyt käyttämään/säilömään kuin osan sadosta, mutta ilahduin että niin moni eri lajike tuottai satoa. Ehkäpä ensi vuonna pääsen paremmin hyödyntämään tuloksia :)

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari