Tekstit

Minä ja puutarha, kymmenen faktaa

Kuva
1.Ensimmäiset puutarhamuistoni: Linnea kylvää ja kasvattaa  on yksi ensimmäisistä puutarhamuistoistani. Ihastuin kirjaan lapsena ikihyviksi ja muistaakseni yritin saada avokaadoa versomaan kirjan ohjeen avulla. Se ei tainnut onnistua, mutta innostus jäi :) 2. Vahvuuteni puutarhurina: Öö.. mikäs se olikaan.. ehkä se on se innostus :) 3. Haasteeni puutarhurina: Sadon hyödyntäminen on yksi suurista ongelmistani. Jos jotain satoa on vähäsesti, niin säästelen sitä ja kas sitten se onkin jo mennyt pilalle. En ole myöskään sellainen kodin hengetär keittiössä jollainen haluaisin olla eli säilönnässä on paljon parantamisen varaa. Toinen ongelma on tietenkin tällaisella ammattitusaajalla tuo pitkäjännitteisyys. Tusaan luontevasti montaa asiaa aina yhtä aikaa ja silloin kitkeminen voi jäädä vähän syrjään :D 4. Unelmieni puutarha: Unelmieni puutarha on raskalainen keittiöpuutarha eli potager. Puutarhan tulee siis olla ensisijaisesti täynnä hyödynnettäviä kasveja,...

Omavaraisuutta vuonna 2019 osa 2 (esikasvatus)

Kuva
Sovimme muiden yhteiskirjoituksen blogistien kanssa, että esittelisimme itsemme tämän vuoden toisessa postauksessa. Sepäs onkin vaikeaa arvata mitä te lukijat haluaisitte tietää.. mutta koitetaan eli ostin harmaan torpan itselleni vajaa 10 vuotta sitten ja melkein yhtä kauan olen asunut täällä. Alkuun asuin täällä yksin, mutta nyt seuraa pitää Welshin corgi Nelli ja tallissa asuvat Irlannin cob pojat Wallu ja Edy, sekä Suomenvuohikutut Hilma ja Irmeli, kuusi kanaa, kukko ja kaksi kania. Eläimistä tai remontoinnista tai melkein mistään maalla asumiseen liittyvästä allekirjoittaneella ei ollut entuudestaan pahemmin kokemusta, mutta pikku hiljaa olen opetellut uusia asioita ja kohdannut vanhoja pelkoja (esim hevoset / mehiläiset )ja paljon on vielä opittavaa ja pelkojakin riittää vielä omiksi tarpeiksi :D Työskentelen kodin ulkopuolella ja vapaa-ajalla  siis  kasvatan ruokaa omiksi tarpeikseni ja kehitän tätä mikrotilaani eteenpäin haaveilen kaikesta  enemmän ja vähemmän mah...

Muovittomia lahjoja

Kuva
On ihanaa saada lahjaksi muovittomia asioita :)  Joululahjaksi sain esimerkiksi nämä ihanat muovittomat jutut: 1. pajukori 2. villa-villatakki ja shampoopala 3. rahat uusiin kenkiin 4. itse-tehdyn lumilapion 5. japanin lehtisahan 6. teepussin alustan ja siivilän Käytin joululahjaksi saamani rahat ensimmäistä kertaa ikinä Suomessa käsin tehtyihin kenkiin! Lisäksi vein tori.fi:stä ostamani lammasturkin turkkurille ja pienennytin sen itselleni sopivaksi :) Nyt on kestävä takki ja kengät <3                   Tämän lisäksi huomasin ilahtuneena, että kettiö alkaa näyttää osittain kivan muovittomalta keittiövälineiden osalta :) Muttaa ihanat yllätykset eivät loppuneetkaan siihen. Olin nimittäin blogiyhteistyön myötä törmännyt Korkeala -nimiseen blogiin ja heidän sivuillana huomannut heidän kaipaavan uusia uunin luukkuja pönttöuuniinsa. Olin säilyttänyt puretun pönttöuunini luukut juuri tällaista tilannetta varten...

Omavaraisuutta vuonna 2019 osa 1

Kuva
Uusi vuosi - uudet suunnitelmat <3 tai uusi vuosi ja samat unelmat. Niin tai näin, niin nyt on aika valita tämän vuoden projektit mihin keskittyä :) Nykytilanne Tällä hetkellä olen omavarainen veden, polttopuiden ja joidenkin ruoka-aineiden osalta eli omasta takaa löytyy h irsitorppa, maakellari, ulkohuussi, kasvimaa, kasvihuone, kaivo(+käsipumppu), sauna, polttopuut(tähän mennessä), kaksi lypsykuttua, yksi mehiläispesä, muutama kana ja kukko sekä kaksi työrotuista ponia ja 1,5ha tontti. Haavetilanne parivaljakko & nelipyörätyövaunut, oma pelto missä viljellä eläinten heinät, aurinkopaneelit saunalle ja eteisen seinään (+akustot) hieman lisää lämmintä tilaa ja heinälato sekä pihattotalli Vuosi 2019  Pihattotallii n ei vielä ole varoja , mutta ajattelin aloittaa pihattotarhan rakentamisesta eli ensimmäinen tämän vuoden proj ekti olisi vajaan puolen hehtaarin lautatarha poneille. Kuvitelkaa kuvaan pihattotarha :) Tähän voitte kuvitella portaat T...

Trait de vie - ranskalainen dokumentaari hevosten työkäytöstä

Kuva
Olen jo kauan odotellut Trait de vie -nimisen dokumenttifilmin tuloa dvd:lle ja sen tilausmahdollisuutta Suomeen ja nyt odotukseni palkittiin ruhtinaallisesti <3 Trait de vie on dokumentaarinen filmi, joka kuvaa viittä ranskalaita henkilöä/perhettä, jotka haluavat käyttää hevosia/aaseja ja härkiä työkäytössä. Filmi vaikuttaa erittäin realistiselta. Se näyttää onnistumisien lisäksi myös epäonnistumisia ja esimerkiksi sen kun hermo menee kun aasi ei liikahdakaan ja vielä olisi yksi kasvimaan rivi käännettävänä :D   Filmin kesto on 75min ja DVD:ltä löytyy lisäksi 40min leikattuja kohtauksia. Tekstitykset löytyvät englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja espanjaksi eli filmi mahdollistaa loistavan kielikylvyn ;) Filmin tunnelma on toiveikas. Siinä ei kuvata pelkästään vanhempia ihmisiä vaan myös nuoria, jotka ovat tulleet siihen tulokseen, että haluavat viljellä maata hevosten kanssa. Suosittelen siis filmin katsomista kaikille joita aihe kiinnostaa. Ainoastaan filmin yhd...

4. Adventti / 2018 joulu!

Kuva
Parhaan joululahjani sain aattoaamuna mennessäni talliin hakemaan pikku-ukkoja ulos. Edy hörisi mulle ensimmäistä kertaa elämässään. Ja voi kuinka ihana matala hörinä sillä on :) Reilun vuoden Edy on asunut luonani ja pikku hiljaa se alkaa ymmärtämään ihmisen merkitystä. Wallun kanssa ne ovat olleet paita ja peppu jo alusta alkaen, vaikkakin ruuan suhteen Edy on pomo eli se aloittaa heinäkasan syömisen ja armollisesti antaa Wallun syödä toiselta laidalta.  Jouluun kuului vanhempien kanssa joulukirkossa käynti, joulusauna, herkkuja ja mummun luona vierailu. Kummipoikaakin ehdin nähdä pikaisesti. Kotona odotti hivenen jäähtynyt torppa (+12c) mutta silti kotiin on aina niin ihana tulla ja pianhan se lämpeni...vähän liian lämpimäksikin (+21,7c) Tapaninpäiväajelun hoidin tänä vuonna Toyotalla metsässä hakkuu-uria pitkin körötellen. Joululoma meni vähän sairastaenkin, mutta ehdin mä viime vuoden juhannuskokonkin polttaa.. Alku näytti vähän epätoivoiselta, mutta kyllä se ...

3. Adventti / 2018

Kuva
Seimelle tuli kolmannen adventin kunniaksi lammas :) Nelli odottaa Itämaan tietäjiä tuomaan herkkuja :D