Omavaraisuutta vuonna 2018 osa 5: tee-se-itse kasvihuone

Piti julkaista tämä juttu yhteispostaussarjassamme jo toukokuun alussa ja sitten kesäkuun alussa, eikä kasvihuone vieläkään ole valmis, mutta enää en vitkuttele julkaisun suhteen joten tässä pari vinkkiä miten ei kannata ja kannattaa tehdä kasvihuonetta ;)



Viime syksyllä ystäväni kanssa väkästimme kasvihuoneelleni sokkelin vanhoista tiilistä. Se oli hieman vikatikki, sillä talven vesikelit ja pakkaset söivät tiiliä. Vaihtoehto olisi siis purkaa sokkeli ja tehdä kasvihuone toisenlaisella toteutuksella tai jatkaa rakentamista rakentamista ja antaa sokkelin kestää niin kauan kuin se kestää. Päädyin valinnassani jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä kärsivällisyyttä ei enää ollut varastossa ja toiseksi ulkonäkö ennen tarkoitusta :D joten viritelmän tekoon mars!

Tee se itse kasvihuone -viritelmä



1. Tee pohjatyöt (kaivauta kuoppa ja kärrää se täyteen kiviainesta) 2. Askartele betonivalukehikko ja raudotukset,
3. Kaatele vettä ja S100 valmisbetonia betonimyllyyn (jos sellainen sattuu olemaan käytössä) ja täytä kehikko betonivellillä,
4. Muuraa betoniperustuksien päälle tiilistä sokkeli (tiilien pätkimiseen tarvitset joko muurarin vasaran tai rälläkän timanttilaikalla)



5. Jos olisit ahkera niin kunnostaisit ikkunat tässä vaiheessa, mutta kun haluat pian nyt heti tuloksia, niin unohda ikkunoiden kunto (ja mitat).
6. Rakenna runko (veivaa mitan ja vatupassin kanssa kyllästymiseen asti ja hyväksy senttien heitot, sillä rauniopuutarhat on in). Rungon etukäteinen suunnittelukin olisi suotavaa, mutta kun tämä emäntä on sitä maata, että ensinnä tehdään ja sitten vasta suunnitellaan, niin suunnittelu tapahtuu lennossa ja sehän tarkoittaa koloja ja jänniä ratkaisuja lopputulokseen. (Tämä siitäkin huolimatta, että allekirjoittaneella oli miehistä talkooapua rungon kasauksessa. Ilman sitä runko olisi ollut erittäin mielenkiintoisen näköinen :D )
 
 

7. Väkästä kattotuolit patikasta ja kiinnitä kattorakennelma läheiseen aittaan kiinni, näin vältät vinotukien tarpeen
(ne kun ei näyttäis näteiltä)
8. Osta valokatetta (vaikka sitä halvinta mahdollista byggmaxista) ja kiinnitä kattotuoleihin poikkilaudat valokatteen kiinnitystä varten ja pyydä isää tuomaan kotoa ylimääräisiä valokateruuveja ja samalla auttamaan valokatteen kiinnittämisessä.

9. Kiinnitä ikkunat runkoon (ja vaihda sitten joskus palikoiden tilalle pysyvämmät listat millä ikkunat pysyvät kiinni rungossa)


10. Täytä tyhjät kohdat harmaantuneella laudalla, mitä pelastettiin papan serkkupojille aikoinaan tekemästä majasta.
11. Suunnittele tuunaavasi vanhoista saunanovista kasvihuoneeseen ovet.. saunan ovet eivät muuten ole suunniteltu kottikärryn levyisiksi! (ihme juttu)
12. Rakenna istutuspenkit tomaatteja ja basilikaa varten (tai korvaa ne väliaikaisesti isoilla ruukuilla)
13. Päällystä lattia tiilillä (jotka olit vuosia sitten pelastanut tori.fi:stä ilmaiseksi)

14. Asenna räystäskouru, jotta voit kerätä sadevettä kasvien kasteluun (tämän voi jättää ensi kesään.. kun tuota sadetta ei ole liiemmin lupailtu)
15. Mieti tulevaisuutta varten kaminan paikka valmiiksi.

16. Ole tyytyväinen lopputulokseen, ainakin olet oppinut virheistäsi <3


Hintaa tuolle on tähän mennessä tullut noin 400e, eikä omaa aikaa ja talkooapuja ole laskettu hintaan mukaan. Hinnassa ei ole mukana räystäskourua eikä lopullisia ovia.

Kommentit

  1. Vautsi hienon näköistä. Ja ehkä vähän hihittelin ohjeille, ihanasti kerrottu! Usein juuri noin se menee, että tehdään ja sitten pohditaan, että hetkinen, olisiko tämän voinut fiksumminkin tehdä ;) Enivei, upean näköinen kasvihuone!

    VastaaPoista
  2. Hauskasti kirjoitettu juttu :). Joskus on vaan mentävä sieltä, mistä pääsee vähän helpommalla, jos meinaa saada jutun tehtyä ja käyttöön. Ja hienohan siitä tuli, nostan hattua!

    VastaaPoista
  3. Upea kasvihuone <3

    Ja olen Pilvin kanssa samaa mieltä, ihanasti kirjoitettu juttu.

    VastaaPoista
  4. Hieno kasvihuone, minä tykkään itse tehdyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa saada siihen historiaa. Oman pappani majalautoja, tuttuni tiiliä ja naapurikylän yhden talon ikkunoita jotka jatkavat näin elämäänsä :)

      Poista
  5. Ihanan näköinen kasvihuone! Mulla oli ajatuksena tehdä kasvihuoneen yksi seinä vanhoista tiilistä, nyt täytyy ilmeisesti miettiä asiaa uudestaan. Tuolla ne tiilet on säiden armoilla ollut kolme vuotta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin kuten Mrs Sinn sanoi että vettä tiilet kestävät huonosti eli mun ongelma ehkä oli se että sokkeli jäi talveksi ilman kattoa sateen armoille. En tosin vielä tiedä että miten kasvihuoneen sisäinen kosteus vaikuttaa tiiliin joten siksi ehkä suosittelisin niitä reikätiiliä, mutta tän mun rakenne tehtiin niin että jos sokkeli murtuu niin ikkunat ovat rungossa kiinni ja alle voi tehdä sitten uuden sokkelin. Käy kurkkaamassa miten tiilet ovat säilyneet ja jos ovat niin tee vaan :)

      Poista
  6. Todella kaunis kasvihuone - ja nyt sulla on siis viimein paikka, jossa kasvattaa tomaatteja; mahtaa tuntua hienolle - onneksi olkoon! 😊 Ja eihän ne jutut mene aina kuin elokuvissa; se on sitä elävää elämää, ja se hyväksyttäköön. Tiili kestää hyvin sisätiloissa ja ulkonakin, jos vesi ei vain jää seisomaan niissä. Meillä löytyi metsän laidalta täysin ehjiä vanhoja tiimejä, kun olivat sinne nätisti pinottu. Kasvimaalla saatiin ne kuitenkin saman tien murenemaan talven aikana 😅 Mun blogijutun osoite muuttui ikään kuin vahingossa (sähelsin). Oikea osoite: http://mrssinn.blogspot.com/2018/07/permakulttuurin-vesilahteilla-water.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt vasta sain muutettua linkkisi, mutta sentään myöhään kuin ei milloinkaan :) Sain kaverilta yhden tomaatintaimen jossa on jo raakileita joten näyttää siltä kun mun kasvihuone tuottais jo tänä kesänä satoa :D :D

      Poista
  7. Jee, kiitti tästä. Sain paljon ajatuksia omaa kasvihuonetta varten!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari