Tekstit

Näytetään tunnisteella turha kulutus merkityt tekstit.

Muovittomia lahjoja

Kuva
On ihanaa saada lahjaksi muovittomia asioita :)  Joululahjaksi sain esimerkiksi nämä ihanat muovittomat jutut: 1. pajukori 2. villa-villatakki ja shampoopala 3. rahat uusiin kenkiin 4. itse-tehdyn lumilapion 5. japanin lehtisahan 6. teepussin alustan ja siivilän Käytin joululahjaksi saamani rahat ensimmäistä kertaa ikinä Suomessa käsin tehtyihin kenkiin! Lisäksi vein tori.fi:stä ostamani lammasturkin turkkurille ja pienennytin sen itselleni sopivaksi :) Nyt on kestävä takki ja kengät <3                   Tämän lisäksi huomasin ilahtuneena, että kettiö alkaa näyttää osittain kivan muovittomalta keittiövälineiden osalta :) Muttaa ihanat yllätykset eivät loppuneetkaan siihen. Olin nimittäin blogiyhteistyön myötä törmännyt Korkeala -nimiseen blogiin ja heidän sivuillana huomannut heidän kaipaavan uusia uunin luukkuja pönttöuuniinsa. Olin säilyttänyt puretun pönttöuunini luukut juuri tällaista tilannetta varten...

Haaveena muoviton keittiö

Kuva
ja haaveen mahdollistajana matkassa mukana Greenlily :) Monet lukijani ovat varmaan huomanneet hienoisen muovivastaisuuteni. Ainakin sen huomasi Greenlily-nettikauppa, joka tarjosi minulle testattavaksi Ekolounasrasiasettiä:)  Tietentahtoen en heitä muovisia tarvikkeitani pois, mutta jos jokin hajoaa niin pyrin korvaamaan sen teräksellä/puulla tai emalilla. Keittiöni näyttääkin jo osaltaan aika mukavasti muovittomalta, mutta yksi asia mikä minua on häirinnyt ovat pakasterasiat. Jostain googletin lasipurkkien pakastusta, mutta en päässyt siitä oikein selvyyteen. Toinen ehdotus olisi pakastaa maitotölkkeihin, mutta niiden pesu ja keräily/säilytys tuntuu vielä vähän hankalalta (pienessä keittiössä jossa ei ole juoksevaa vettä). Näin ollen olen yhä käyttänyt muovisia pakasterasioita, jotka sentään ovat uudelleen käytettäviä, toisin kuin mini-grip-pussit joita huono emäntä ei pese uutta käyttöä varten:( Tähän kuitenkin tuli loistava ratkaisu ihan sattumalta kun Greenlily lähe...

Kiitos Pandalle!

Kuva
Harmaan torpan emäntä haluaisi kiittää Pandaa hyvästä tuotteesta ja ennen kaikkea loistavasta pakkauksesta! Kiitos! Muovitonta syyskuuta viettävä harmaan torpan emäntä oli kiireessä nälkäisenä kaupassa ja haparoi lasipullossa olevan smootien kanssa kassalle, kunnes silmään pisti karkkihyllyllä Pandan suklaarusina-rasia. Siinä se nökötti orpona muiden muovikääreisten välissä, ainoana pahvipakkauksena <3. Emäntä teki 90 asteen käännöksen ja kaarsi hyllyn kautta Panda kainalossaan kassalle. Nam, mitä ihania herkkurusinoita! Olisipa tällaisia pahvirasioissa olevia herkkuja enemmänkin!

Muovittomasti ruokakaupassa

Kuva
Muovittomuus ei ole ollut helppoa, varsinkaan Motonetissä ja rautakaupoissa, eikä edes ruokakaupoissakaan, mutta yksi ilahduttava kauppareissu viime viikolle mahtui.  Kävin nimittäin Citymarketissa ostamassa tiskiltä leikkelettä. Myyjän tiedustellessa ottaisinko jotain muuta, vastasin, että juustoa kyllä tekisi mieli, mutta kun ne ovat teillä muoviin pakattuja. Tämän johdosta sain kertoa kolmelle myyjälle muovittomasta syyskuusta ja sain jopa epäilevän entisen teurastajan muuttamaan mieltänsä oudosta syyskuustani;)  Keskustelun lopputulos oli se, että he leikkasivat minulle isosta goudasta palan ja tavallisuudesta poiketen pakkasivat sen minulle papariin. (Onhan tuossa paperissakin vähän muovia, mutta vähemmän kuin pelkässä muovipakkauksessa). Kiiteltyäni lihatiskin myyjiä suuntasin kulkuni leipäosastolle ja löysin kuin löysinkin yhden paperipussiin pakatun leivän! Cremé fraichea kaipaisin, kun mieleni tekisi coleslawia, mutta vielä en siihen sortunut.. yhteen sme...

Hyvää muovitonta syyskuuta!

Syyskuu alkoi ja muoviton syyskuu-kampanja sen myötä. Lähdin mukaan kampanjaan katsomaan saanko vähennettyä muovin kulutustani. Ensimmäinen päivä alkoi melko lupaavasti. Ostin apteekista deodorantin ja sokokselta kasvoveden lasipullossa. Ruokakaupasta sain maustamatonta jogurttia tölkissä ja leipää paperipussissa. Karkkihyllylläkin käväisin ja totesin että tässä kuussa ei voikkaan syödä muuta karkkia, kuin fazerin suklaalevyjä tai irtokarkkeja. No kunhan salmiakkeja saa silloin tällöin, niin pysyn järjissäni ;) Toisena päivänä suuntasin sitten kulkuni lihakauppaan ja ostin omaan rasiaan metwurstia. (Nam!) Kolmantena päivänä aloin miettimään oivariiniä..sitä ei sitt voi ostaa leivän päälle..sitten googlasin voipaketin kääreet ja kyllä -se sisältää paperia, alumiinia ja muovia :/ Täytyyköhän pyytää jotain kaveria kylään ja pistää pystyyn veivaustalkoot.. separaattori ja kirnu viuhumaan.. Mites te muut? Vietättekö muovitonta (muovittomampaa) syyskuuta?

Pesuaineen irtomyynti on kielletty Suomessa.

Miksi kierräytys tehdään mahdottomaksi? Pesuaineasetuksen mukaan pakkauksessa pitää olla tietyt pakkausmerkinnät. Tiukastitulkittuna pesuaineitai ei siis saisi myydä irtomyyntinä. Ei edes pulloon liimattava etikettitarra riitä, sillä tuotetietojen tulee olla aina saatavilla. Omia pesuainepulloja ei voi käyttää sillä tuote voi pilaantua ja tällainen mikrobiperäinen saastuminen voi teoriassa olla vaarallinen herkälle kuluttajalle. (Lähde: http://www.vihrealanka.fi/uutiset/kierr%C3%A4tys-loppui-%E2%80%93-pesuaineita-ei-saa-ostaa-omaa-purkkiin ) Kotkalainen Ole hyvä-pesuainetuottaja on ollut edelläkävijä muovisaasteen vähentämisestä, sillä yli puolet Ole hyvän myynnistä on tullut pesuaineiden irtomyynnistä. Pesuainevalmistajat kritisoivat TUKESin tiukkaa tulkintaa ja hämmästelevät muun muassa sitä että esimerkiksi Saksassa pesuaineiden irtomyynti on sallittua. ( http://yle.fi/uutiset/pesuaineiden_irtomyyntikielto_kummastuttaa _yrittajia/6877143 ) Ymmärrän huolet pakkausmerkinnöist...

Muovi ei maadu!

Kuva
Yhteishyvä julkaisi uusimmassa asiakaslehdessään ( marraskuu 2013 ) mielenkiintoisen artikkelin nimeltä "Mieti, ennen kuin roskaat"  Itse otsikoisin artikkelin nimellä "Mieti ennen kuin ostat" Katkelmia Yhteishyvän artikkelista (s.66-67) "Muoviroska ei maadu, mutta auringonvalo haurastuttaa sitä. Haurastunut muovi pilkkoutuu satojen vuosien kuluessa pieniksi siruiksi ja muuttuu tunnistamattomaksi... Vaikka roskat lopulta hajoaisivat luonnossa, niiden sisältämät alkuaineet eivät häviä minnekään." Esimerkkejä hajoamisajoista: Muovipussi: 20-100 vuotta (Kuinka monta muovipussia minäkin olen laiskuuttani ottanut vastaan?! vaikka tavoitteeni on aina kieltäytyä tavaroiden pakkaamisesta) Muovipullo 500-1000 vuotta (Kiitos sille joka keksi muovipullojen kierrätyksen!) Pahvilaatikko 10-50vuotta (Huh, onneksi on uuni) Puuvillainen t-paita 10-100 vuotta (Kuinka paljon sitä ostaakaan vain muutamia vuosia kestäviä vaatteita!) Purukumi 20-25 vuotta (K...

Kohtuullisemman kuluttamisen vinkit

Luovu roskiksestasi tai ainakin sen käyttämisestä. Tällä tarkoitan pihalla olevaa talosi tai taloyhtiösi jäteastiaa. Voit vaikkapa luopua siitä aluksi vain pariksi viikoksi ja katsoa miten se sujuu. Omalla tontillani ei ole roskista joten a) en osta muovipusseja roskapusseiksi b)kierrätän kaiken mahdollisen ja c) mietin vähän kaupassa että mihin tämän kokoisen pakkauksen saan käytön jälkeen mahtumaan. Roskani siis vien leipäpusseissa milloin mihinkin yleiseen roskikseen johon eivät siis isot pussit mahdu. Viikossa muovijätettä tulee paljon vähemmän kuin ennen. Tee vaateinventaario . Levitä vaatteet (kaikki) olohuoneen lattialle ja tee niistä sitten kaksi pinoa. Toiseen ne joita et ole käyttänyt vuoteen ja toiseen ne joita käytät useammin. Tämän jälkeen sommittele useammin-pinkasta kokonaisuuksia ja selvitä onko sinulla vaatteita jotka muodostavat peruskokonaisuuden ja joita voi yhdistellä helposti keskenään. Sitten ota toisesta pinosta pari tärkeintä säilöön ja loput vie kierrätyk...