Kulunut vuosi tiivistettynä
Vuosi alkaa olla paketissa. Mitään mullistavaa ei kuluneena vuonna harmaalla torpalla tapahtunut. Joulu oli rentouttava ja loma tuli hyvinkin tarpeeseen. Marraskuussa aloitin jouluvalmistelut tuttuun tapaan paketoimalla Romaniaan joulun lapsi paketteja. Solis starttasi hyvin pakkasellakin ja kanamunia ja maitoa on tullut navetalta hyvää tahtia. Lokakuussa menetin vanhmman kanani Eveliinan (n. 11-v) haukalle, mutta uutena vahvistuksena joukkoon tuli hämeen maatiaiskannan kukko, nimeltä Konsta. Ponikatos eteni muutaman kattovasan verran, mutta jäi sitten työntekijöiden puutteen vuoksi odottamaan tulevaa vuotta. Ponit laidunsivat melko pitkään lokakuulle. Syyskuussa täytin kellaria ja testasin uutta omenamehupuristintani. Ensimmäinen testikerta ei tuottanut paljoa tulosta, mutta makua oli kyllä määrän edestä. Syyskuussa sain vuokraan hakettimen ja toisen tilaamani rankakuorman. Pihan laitojakin vähän porukalla siivottiin ja sitten kaikki kerralla hakkuriin ja poneille uusi ha...