Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Nelli

Kuva
Nukkua voi missä tahansa ja lähes missä tahansa asennossa Nelli tuli luokseni hoitoon kaverini kautta, joka ei voinut ottaa koiria opiskelukämppäänsä. Nellin piti palata takaisin, mutta se päätti toisin. Ruoka ei maistunut, kun yritin sitä pariin otteeseen palauttaa. Olen Nellin koemaistaja. Nelli kerjää uusia ruokia, mutta ei syö niitä ennen kuin näkee minun pistävän samaa ruokaa suuhun. Nelli ei tykkää vesilätäköistä, mutta tämä on täysin tilannesidonnaista. Omaehtoisesti kurassa ja vesilätäköissä voi juoksennella, mutta jos pyydetään tulemaan sisälle niin jokainen vesipisarakin pitää kiertää..ja mahdollisimman hitaasti. Nelli tykkää roikkua oksissa, mutta Nelli ei nouda oksia eikä mitään muutakaan heitettyä.  Nelli ei nuole, eikä Nelliä saa nuolaista. (Yäk ihmiset maistuvat pahalta). Nelli rakastaa eniten vuohenmaitoa ja toiseksi eniten emäntäänsä. Nellillä menee hermo jos menen piiloon tai jos joku halaa minua. Hermon meno näkyy komentavana haukkumisena. Nelli ku

Kasvimaa (rikkaruohomaa)

Kuva
Myöhässä taas kerran :D tai kasvimaan kyllä laitoin valmiiksi jo kylvölomalla ja muutaman siemenenkin iskin esikasvatuspurkkeihin, mutta sitten kylmä ja kiireet siirsivät itse kylvöä. Ja niinhän siinä sitten kävi että rikkaruohot ehtivät ekaksi (taas ) Oikealla olevat sipulit olivat tämän vinkin mukaisesti esikasvatuksessa sisällä :) Etikka-epsonsuola-fairy  seosta taas käytävän rikkaruohoille Mutta onneksi on ruohonleikkuri ja trimmeri jolla saa siistittyä villiintynyttä kasvimaata :)

Ajoponit

Kuva
Nyt ollaan molempien ponien kanssa siinä vaiheessa, että ajotreenit ovat alkaneet. Videolla Wallulla oli vielä taluttaja, mutta jo seuraavalla reissulla taluttaja keskittyi kuvaamiseen ja seuranpitoon :D  Seuraavaa retkeä varten rakensin Elmerin kärryn penkin alle eväskorille paikat (ja ostin siihen sopivan kylmäkassin) sillä pitäähän retkillä olla eväät:D Ponien eväitä varten Wallun kärryissä on heinäpussille koukku. Tämä seuraava retkikohde oli läheinen laavu, jonka vieressä virtasi tumma joki. Päästiin siis harjoittelemaan myös jännittävän sillan ylitystä (toki taluttaen ja ilman kärryjä)

Vuohiterveisiä

Kuva
Irmeli ja Hilma voivat hyvin. Ne nukkuvat ja käyvät lypsyllä vielä tallissa, mutta viettävät päivät ulkosalla. Purin keväällä toisen pihalaitumeni verkkoaidan, joten vuohilla ei nyt ole omaa laidunta piahssa kun ponit ovat vielä toisessa. Onneksi kuitenkin Irmeli on Irmeli eli sen mielestä karkaaminen ei ole suotavaa. Ei vaikka ympärillä olisi matala 90cm sähköverkkoaita, ilman sähköä :D Näin ollen pystyn pystyttelemään näille ruohonleikkureilleni eri puolelle pihaa aitauksia. Yhden kämmin kuitenkin tein. Ensimmäisen aitauksen sisällä oli (sana painolla oli) vähän talvesta osumaa saanut omenapuun alku verkon sisällä. Verkko ei kuitenkaan ollut vuohen pitävä. No siltä omenapuulta puuttui muutenkin latva ja koska noin yleisesti vuohet voisivat tuhota paljon enemmänkin, niin pidetään tämä tappio pienenä tappiona :)  Sain viime viikonloppuna vuokralle klapikoneen ja muutaman kultaisen talkoolaisen, joiden voimin kuudessa tunnissa keväällä kaadetut puut muuttuivat klapeiksi. Vuohet ovat