Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Kuva
Minulta pyydettiin taannoin yleistä kirjoitusta lampaidenpidosta. Tässä siis amatöörin näkemys lampaiden pidosta ;) (Tekstin alta löytyy linkki vähän pätevimpiin ohjeisiin) Laku Ensinnäkin pitää keksiä joku syy miksi hankkia lampaita . Tai ei ole pakko, mutta yleensä hankinta on helpompi perustella ympärillä oleville ihmisille jollain syyllä. Lampaita voi ottaa esimerkiksi raivaussahan korvikkeeksi, lemmikiksi, tuotantoeläimeksi tai vaikkapa kaikista syistä yhdessä. Ja kyllähän ne kelpaavat myös terapiaeläimiksi. Itse lainasin ensimmäiset pässit pihaani tuolla raivaussahasyyllä, mutta omat tulivat sitten tuotantoeläinsyyllä ja hoitavat siinä samalla hyvin lemmikki- sekä terapiaeläimen virkaa.  Seuraavaksi pitää päättää minkä rotuisia lampaita haluaa. Itse sain ensimmäiset lampaani lahjoituksena, joten suomenlammas-rotu tuli valittua siinä samalla :) Ja sitten  voikin marssia oman kunnan maaseutuvirastoon ja rekisteröityä lampaidenpitäjäksi. Tilavaatimukset eivät ole kummo

Miksei Suomessa ole poljettavia puimureita!?

Kuva
Tai miksi niitä ei ylipäätään näytä saavan tilattua mistään Euroopasta?! Mä tahtoisin leikkiä tällaisella pienellä puimurilla! Tällainen mahtuisi pienen tallin suojaankin, eikä vaatis mitään moottoria, muuta kuin pohjelihakset ;)

Ekokivaa lapsille (ja lapsenmielisille ;) )

Kuva
Toivottavasti kummipoika tykkäsi testata aurinkovoiman rakentelua :) Olipa ihana saada yhteistyötarjous lelukaupalta, josta tämä kummitäti varmasti löytää mieleisensä lahjat (eri asia tietty tykkäävätkö lapset :P ) mutta minä tykkään kun lahjat ovat ekologisia:) Päätinpä selata Ekokiva-liikkeen tarjonna läpi ja listata oman top5 -listani :D 1. Pidän kaikenlaista tee-se-itse -leluista joten sijalle yksi pääsee Tuulivoimalaitos    2.Olen ehdoton puulelu-fani, joten sijalle kaksi pääsee Vihreä maailma niminen pieni puiden leikkisetti 3. Kolmannelle sijalle nousevat paperiset söpöt metsäneläimet   4. Bambukuitu/maissitärkkelys on minulle ihan uusi materiaali, mutta se kuullostaa monin verroin muovia kivemmalta ja hei onhan tämä ruokaserviisi aika pähee ;) 5. Ihan varma en ole Franck & Fisherin eläintentunnistuksesta, mutta suloinen luomupuuvillainen pehmolelu tämä on..vaikkei ihan lampaalta silmissäni näytäkään ;)

Sellaiset nettisivut, joita olen kaivannut!

Kuva
Sainpa vinkkiä loistavista nettisivuista , joista saa hyvää ja selkeää tietoa kaikkeen työhevoskäyttöön. Tämän blogisivuston tarkoituksena on vastata monituisiin työajoon, käyttöajoon, valjastamiseen liittyviin asioihin, sekä kerätä mahdollisimman paljon historiaa ja tietoa mitä ajamiseen ja hevosen käyttämiseen liittyy. Monien itsestäänselvien asioiden taustoja ei usein tule ajateltua, vaikka lähes kaikelle tekemiselle on aina jokin syy. Tavoitteena on nautinnollinen, hyödyllinen ja turvallinen hevosenkäyttö. Sivuilta löytyy esimerkiksi mainio kirjoitus vetokartusta , längistä sekä eri valjastyypeistä .

Lomakuulumisia

Kuva
Loma tuli ja meni :) Lepäsin pitämällä itselleni työleiriä aamusta iltaan ja tapasin muutamia kavereita ja piipahdin pienessä reissussakin. Wallu ja Wallun tammamamma :) Wallu vietti kuukauden laitumella kaukana, mutta laumaan tuli uusi heppa, joka sekotti kemiat, joten päätin hakea Wallun takaisin kotiin. Kävi nimittäin niin hyvin, että sain Wallun 500m päähän kotoa 3ha:n laitumelle mukavan tammamamman kanssa. Loman alkuun kävin yhdellä mielenkiintoisella kurssilla (mutta siitä myöhemmin enemmän) sekä vuohien kanssa kotieläinpäivässä. Mutta seuraavana päivänä jäin Minttulakun jyräämäksi (kun sillä oli vähän kiire syömään :D) ja mursin kylkiluuni. Pienen jännityksen kera kävin lääkärissä, mutta lääkäri oli loistava ja ymmärsi, että hommia pitää päästä tekemään ja antoi särkylääkkeitä ja kielsi kontaktilajit. Lupasin olla painimatta lampaiden kanssa jatkossa ;) Kotieläinpäivän vuohikuljetus Tänä kesänä mun piti keskittyä kasvimaan hoitamiseen ja projektien piti olla maakel

Kerrankin ihana muovi

Kuva
Ette varmaan ensiksi arvaisi, että se ainut paikka missä pidän muovista, on kasvimaa, mutta niin se vaan on :) Halusin jatkaa vähän perunapenkkiäni tulevaisuudessa, joten pistin rikkaruohojen päälle reiluksi vuodeksi muovinpalan. Otin tuon muovin pois viime syksynä ja tänä keväänä istutin siihen perunaa. Ja vieläkään eivät rikkaruohot ole vallannut kyseistä kohtaa! Oikealla olevan kuvan etulaidassa näkyy se kohta perunamaasta, joka on ollut pressun alla ja takana se osa joka ei ole ollut. Aika huima ero, vai mitä :) Päätin pressuttaa vielä yhden rikkaruohoalueen kasvimaan läheisyydestä.. vaikka tuhannen rumaa se onkin.