perjantai 4. lokakuuta 2013

Projekti -jogurttia ja viiliä

Taas kurssipäivityksiä :D Eli tällä kertaa osallistuin Marttojen kurssille, nimeltä Isoäidin opein. Siellä teimme yhdessä viiliä, jogurttia, hapankaalia ja leivän juurta.
Leivän juurta en ole vielä käyttänyt, sillä kylällämme on juuri yhteistä leivänleivontaa tällä viikolla, mutta ah tuo omatekemä viili! Ja jogurttikin oli hyvää, mutta 12h 40-50c asteessa aiheutti vähän haasteita eli se ei ehkä ollut niin kiinteää kuin piti.
Hapankaali valmistuu vasta 2 vkon päästä joten sitä jännityksellä odottaen.


Kotiviili (6 annosta) 1l huoneenlämpoistä maitoa ja 1 prk viiliä (mielt. 3,5%). Viili ja maito sekoitetaan tasaiseksi massaksi kuuteen kippoon ja annetaan kippojen seistä huoneenlämmössä noin vrk. Itse tehdyt viilit säilyvät finfoodin mukaan n. 5 päivää.

Jogurtti 1 l maitoa ja 1/2dl maustamatonta jogurttia. Kaada maito kattilaan ja kuumenna 80 asteiseksi (kinkkumittari käy mittariksi). Jäähdytä tai anna jäähtyä 45 asteiseksi. Sekoita sitten jogurtti maidon sekaan ja kaada lasipurkkeihin. Sulje kannet ja laita purkit 40-50 asteen paikkaan (uunin päälle, saunaan, kuivauskaappiin, vesihauteeseen..mitä ikinä keksitkään) ja anna seistä yön yli. Jogurtti on valmista kun se tuntuu lusikassa paksulta. Mausta makusi mukaan ja nauti, mutta muista ottaa siemenjogurttia talteen seuraavaa valmistuskertaa varten. Jogurtti säilyy jääkaapissa noin viikon.








12 kommenttia:

  1. Oon joskus tehnyt viiliä ja huomasin, että kun ostaa kaupasta siemenviilin, tulee hyvää viiliä mutta sitten kun niistä itse tehdyistä ottaa yhden siemeneksi kiin se ei enää toimikaan. Mutta pakkohan sen on toimia? Ihme arvoitus, josta en päässyt selvyyteen, missä vika. Intiassa (sisällä oli suhteellisen lämmintä) tehtiin paikallista jugurttia melkein tuolla ohjeella, siemenjugurtti sekoitettiin vain yhteen (metalli-) kippoon jossa maito oli lämmitettykin. Sitten se kiedottiin pyyhkeeseen ja pantiin kylmälaukkuun, joka piti lämmön riittävästi jotta jugurtti valmistui. Siinäkin vaan kävi sama homma, että pari kertaa vaan pystyi käyttämäön edellistä itse tehtyä siemeneksi ja sit piti hakea kaupasta (sitä myytiin astiasta sellaseen pussukkaan, että selvästi oli yhtä lailla itse tehtyä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just mietin, että miten ton jogurtin tekis näissä olosuhteissa, kun ei ole varmuutta lämpötilasta / että uuni (siis sitäkään ei ole vielä) olis päällä/olisi sähköä tarpeeksi, mutta Intian kokemuksethan ratkaisi tämän ongelman. Tarvii testata ehkä joskus.

      Poista
    2. Aikoinani huomasin saman viilinkanssa: kaupanviiliä siemenenä: hyvää tuli... vaan sitten kun sitä omaaviiliä käytti useamman kerran siemenenä, niin laatu muuttui... Se johtuu siitä, että bakteeri kanta pääsee muuttumaan itse tehdyssä viilissä pikkuhiljaa... -ulkopuolelta tulee väkisinkin uusia bakteereita, jotka ajanmyötä muuttavat lopputulosta...

      Poista
  2. Mä oon todennut aivan saman vaivan. Sen takia oon viimesiin satseihin ostanut alkujugurtit aina kaupasta. Voi tosin olla, että se oma jugurtti ei saa hapantua tarpeeksi? Vähän ku se leipäjuuri, että sitä pitäis vähän elätellä ennen ku käyttää?

    Mun kikkakakkonen tohon lämpötilaan on uuni, johon vaan valo päälle. Se on aika ideaalisen lämpönen. Ja jos haluaa paksumpaa jugurttia, ni vähän maitojauhetta sekaan, kun laittaa siemenjugurttia! Mitä kauemmin jugurttia säilyttää, sitä happamammaksi se käy. Ekoina päivinä on aika laimeeta mun makuun.

    Ite tein tänään ekan kerran omasta hapanjuuresta leivottua vaaleaa leipää ja sehän nousi! Ei ehkä vielä ideaalisesti ja täytyy vielä opetella sen paistamista (tuli lähes hammasterveyttä vaarantava kuori tällä kertaa). Ruisjuuri vielä vähän aiheuttaa päänvaivaa, mutta en oo ihan vielä ollu valmis tilaamaan mistään kuivattua. Olishan se hienoo, ku olis oma!

    Mitäs muuta te teitte? Teksti ei selitä esim. noita omenia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu omenat tulivat hapankaaliseokseen :) Leivän juurikin tehtiin, mutten ole sitä vielä ehtinyt testata.. haaveissa olisi oma leivinuuni :)

      Poista
  3. Nämä ovatkin tosi hyviä taitoja! Olen jugurtin tekoa tänä syksynä suunnitellut, hyvä kun tuli taas muistutus niin ehkä joskus saan aikaiseksikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano! Kun vaan sais kaikkea haluamaansa aikaseks! :)

      Poista
  4. Vau mitä emäntätaitoja! :) Mie olen tehnyt viiliä sillein, että olen laittanut ruokalusikallisen kaupan viiliä tyhjään viilipurkkiin ja kaatanut rasvatonta maitoa päälle. En ole sekoittanut yhtään, mutta aivan tasaista viilistä on tullut. Edellisestä viilistä otan aina seuraavaan juuren, vai mikä se onkaan nimeltään. On toiminut moitteettomasti. Ukonilmalla maito ei kuulemma viiliydy, en tiedä miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida sekoittaminen olla siis välttämätöntä :) (eli vähemmän tiskiä ;)

      Poista
  5. Minä olen suunnitellut jogurtin tekoa pitkään, mutta aina on jäänyt tekemättä. Ehkäpä tänään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssit on mun pelastus :D siellä ainakin saa aikaseks!

      Poista