tiistai 23. syyskuuta 2014

Emäntä läks ompelukurssille

Minulla kun ei ole kovinkaan paljon käsityötaitoja entuudestaan, niin  päätin hankkia niitä vähän lisää. Tavoitteeni ovat korkealla. Tahdon oppia vetoketjun kiinnityksen ja napinläven ompelun :D

Opettajan asenne kurssilla on loistava. Ensimmäisellä kerralla hän ilmotti, että saatte ommella ihan mitä vain haluatte. Ai ihan mitä vain?! "Saisinko mä ommella mun auton penkeille uudet vaatteet?! Juu tuo ensi kerralla auto tuohon rapun eteen, niin piirretään kaavat" :D


Ja muutoinkin ensimmäinen kerta täytti toiveet, sillä sain vaihdettua 1998 vuonna ostamiini H&M:in pellavahousuihin tarrakiinnityksen sijaan vetoketjun! Jesh! Nyt näillä voi tallustaa seuraavat 16 vuotta lisää :D


Vr-mekko



Toisella kerralla en toiveistani huolimatta päässyt auton kimppuun ( se kun makaa yhä korjaamolla), vaan keskityin siihen kuuluisaan napinläpeen.

Tarkoitukseni oli jo aikaa sitten väkertää kummitytölleni käännettävä essumekko, mutta kummityttö on kasvanut kauan sitten tästä koosta ulos :D Pieniä vaatteita on silti hyvä tehdä, sillä niihin kärsivällisyyteni juuri riittäää;).


Kotona ompelin itselleni vanhan kylpytakin selustasta kylpyturbaanin. Siis sellaisen oman pyyhkeen hiuksille. Se onnistui yllättävän hyvin, ottaen huomioon, että kaavan tein kaverin kännykkäkuvan perusteella :)










Kolmas työni taitaa olla farkkukankainen viritelmä.. siitä en voi vielä kertoa enempää, jos vaikka se lähtisi jollekin joululahjana ;)


10 kommenttia:

  1. Se on noi maasturit sellassii pelei et niit tarttis osata itte laittaa, muuten ne alkaa tulla ajammittaa kalliiks. Kyl mullekkii silti tollain auto kelpais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä kaikki sanoo, mutta tollaset ei mua lannistaneet ja siksi olenkin onnellinen maasturin omistaja :D En myöskään pidä sitä ihmeemmin kalliimpana korjattavana kuin muut vanhat autot, mutta varaosia ja osaavia korjaajia toki saa odottaa kauemmin.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää ja ehdottomasti hyödyllinen taito! :) Opetellaanko kurssilla pelkästään koneella ompelua vai onko siellä perusteet käsinompelun jalosta taidosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaisin että opettaja opettaa kaikkea mitä siltä pyytää :) Muut siä harjoittelevat nyt kaavoitusta.

      Poista
  3. Sä osaat kyllä kaikkea!! Minä olen vaan turkkia täälä opiskellut tänään, ei muuta uutta ja jännää- paitsi valokuvausharrastuksen oon täällä aloittanut. Se on myös hauskaa hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en osaa turkkia!! Että ite osaat kaikkea :D

      Poista
  4. Hahha, allekirjoittaneen käsityöläistaidot ovat juurikin tuota napinläpi-osastoa. Tekstiilitöiden suhteen olen jo luovuttanut, mutta lauantaina lähden opiskelemaan huonekalujen verhoilua. Saas nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että en ole yksin tasolla 1 :D Tsemppiä verhoilukurssille, se on varmasti soveltuvampaa kuin ompelu :D

      Poista