tiistai 3. helmikuuta 2015

Miten selättää hevospelko?

Olen ratsastanut pienenä muutaman kurssin verran ja aikuisiällä käynyt silloin tällöin lähinnä pienillä maastoretkillä.

Jossain välissä olen kuitenkin saanut epämiellyttävän hevospelkotartunnan. Ratsastus itsessään ei pelota, mutta hevosen käsittely kylläkin. Siihen sitten päälle vielä hevonen, joka pelotteli arkoja hoitajia hampaat irvessä.. "juu pysy vaan karsinassas, minen tuu sua hoitaan sinne"

Jollain tapaa tuo pelko on haitannut minua, mutta toisaalta taas olen yrittänyt ajatella, että voisihan sitä yhden pelon jättää itselle vähän niin kuin maskotiksi.. mutta ei sekään ajatus oikein tykkää pysyä päässä.

Minähän olen siis pelännyt lapsena kukkoja ja vuohia. Molemmista oli ikäviä päällekäyviä kokemuksia. Samoin pelkäsin mehiläisiä. No nyt sitten asun täällä metsässä kera kukon, vuohien ja mehiläisten. Pelko näiden osalta on lähtenyt pois, joten niiden kanssa ei onneksi tarvi asua :D

Tilaa minulla ei onneksi ole useammalle isolle hevoselle, joten ajattelin kohdata pelkoani pelkojen käsittelytunnilla. Ajatella, että sellaisiakin löytyy hyvin varustelluista ratsastuskouluista! Ensimmäinen tuntini varasin joulukuulle. Lisäksi törmäsin ihanaan joululoma-leiriin eli kahden päivän lomailuun hevostilalla saunoen, syöden, rekiretkeillen ja harjaten poneja.

Näillä eväillä ajattelin kohdata pelkoani. Mutta suunnitelmiin tulikin hyvin yllättävä muutos! Ystäväni poni tarvitsi väliaikaista hätämajoitusta. Kyseisen ponin seuralaisponi oli ruvennut ilkeilemään tälle niin, että tämä ponivarsa raukka oli mennyt polvilleen ja pissannut alleen... eikä sekään alistuminen ollut riittänyt seuralaiselle, vaan ruokaakaan se ei olisi saanut syödä ja lopulta seuralainen ajoi ponin sähköaitojen läpi pois luotaan. Ponivarsa siirrettiin toisen hevosen luokse, mutta kun tämä hevonen astui talliin poni heittäytyi maahan..siis tarvitsi vähän hengähdystaukoa jännittävistä muista hevosista (niin että mahakin rauhoittuu) ja sitten uuden kodin tai uuden seuralaisen.

Minä kun olin antanut Jumalalle kaksi ehtoa, (mielestäni täysin mahdotonta ehtoa) että vain jos nuo ehdot täyttyivät niin minä suostuisin lähtemään tälle hevostielle ja kun (säikähdyksekseni) molemmat ehdot täyttyivät, niin en voinut muuta kuin sanoa ystävälleni, että juu tuo vaan varsa tänne levähtämään lampaiden seuraan. Niin ja taisi jäädä mainitsematta, että tuo varsa on sattumoisin sitä ihannoimaani rotua eli mini irlannincob :)




Oletin että hevospelkoni koskee enempi isompia ja äksympiä hevosia kuin pientä varsaa, mutta kävikin niin, että kun tämä superkiltti varsa saapui luokseni, muuttui se epävarmaksi minun epävarmuuteni vuoksi. Siitä seurasi näykkimisyrityksiä ja pystyynhyppimistä (mitä se ei ollut koskaan aiemmin tehnyt) Ja siitä puolestaan seurasi se, että hevospelkoni räjähti käsiin.

Ensimmäinen viikonloppu oli tuskaisa. Minua pelotti! Kädet tärisi, ahdisti ja fyysisesti teki ihan huonoa. En ollut muistanutkaan millaista pelko voi olla. Samalla tietysti ärsytti kovasti, että kun ei ole oikeasti kauheasti pelättävää, niin miksi en saanut itseäni rauhoittumaan ja toimimaan. Äitini aina sanoo, että kaks viikkoa kestää vaikka aidan vittana, joten päätin yrittää. Onneksi sain läheiseltä ihmiseltä apuja varsan hoitoon.

Kolmannen päivän iltana vielä sydän hakkasi tuhatta ja sataa kun vaan seisoin samassa karsinassa varsan ja toisen ihmisen kanssa, mutta neljäntenä aamuna kykenin käymään itsekseni karsinan oven sisäpuolella. Mutta sääliksi kävi varsaa, kun sen piti tulla vain lepäilemään tänne ja sitten se saikin tällaisen hoitajan. Vaan muutoin se näytti tykkäävän levosta ja lampaista. Jaska-pässi sai nuolla sen alahuulta ja laitumella se nautti lumesta ja riekkumisesta täysin rinnoin. Koira meinasi hypätä nahkoistaan kun varsa hörisi ensimmäisen kerran, mutta sekin tottui tuohon pörinään, mitä varsan karsinasta kuuluu.

Viidennen päivän iltana purskahdin onnesta itkuun. Olin nimittäin soittanut tuon edellä mainitun hevospelkokouluttajan kotikäynnille. Hän oli niin oikea ihminen niin varsan kuin minun käsittelyssä että!! Sain rutkasti lisää tietoa varsoista ja laumakäyttäytymisestä sekä siitä miten näytän ihan pienilläkin eleillä varsalle, että minä olen pomo ja minä päätän koska mennään ovesta ulos ja kuinka käyttäydytään. (Toki vauva saa myös omaa riekkumisaikaa, mutta ihmisen kanssa ei riekuta kuten toisten varsojen). Kouluttaja kehui varsan aivan ihastuttavaksi ja herkäksi oppijaksi ja minä olin ihan sydän sykkyrällä vieressä, että NIINPÄ!

Kuudennen päivän aamuna varsa sai juomavedet karsinan takalaitaan, sillä sehän totteli hienosti ilmoitustani tehdä tilaa. Sain kouluttajalta lainaksi naruriimun ja pitkän riimunarun, joilla pääsisin tekemään talutusharjoitteluja.

Seitsemäntenä päivänä varsa pääsi päivän valolla laitumelle juoksentelemaan. Seuraksi sille annettiin Jaska-pässi. Varsa ajatteli, että onpas karvainen minivarsa ja näykkäsi Jaskan turkista ja sen jälkeen pukkihyppelyllä Jaskan perään, Jaskahan oli saada slaakin.. pakomatkalla yritti kerran aidastakin läpi, mutta siinä vaiheessa vihelsin jo pelin poikki ja Jaska pääsi laitumen portista pihalle.. huh mikä trauma.. äkkiä talliin muiden lampaiden luo. Joulukuussa varsalle oli varattu tapaaminen aidan yli vanhempien ruunien kanssa ja sehän meni loistavasti. Viikossa varsan maha oli parantunut jännityksestä ja lanta on muuttunut ripulista palluroiksi :)

Toisella viikolla varsa hörähti ensimmäistä kertaa kun astuin talliin :) Aamuisin se ei kyllä hörähtele.. se taitaa olla aamu-uninen sillä se makaa vielä kun tulen talliin ja lopulta vääntäytyy tukka pystyssä ylös :D


Toisella viikolla oli myös uusi koulutuskerta, jolloin harjoittelimme lisää käsittelyä ja hoitotoimenpiteitä. Sitä seuraavana päivänä vein ensimmäistä kertaa varsaa ulos laitumelle yksin. Taluttamisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä varsalle, mutta kun oma epävarmuuteni tarttuu siihen, niin sitä seurasi pyristelyä ja muuta kekkalointia :D Onneksi minä olen rauhoittunut ja taluttamisesta on tullut miellyttävä asia meille molemmille.



Sekä minun että varsan hevospelot ovat väistyneet aikalailla. Omasta puolesta sanoisin, että hevospelkoon auttaa neljä asiaa: aika siedätyksen kera, toistot ja ennen kaikkea hyvä ulkopuolinen apu. Pelkoon ei auta pelkästään järkeily vaikka tietokin voi auttaa asiaa. Vähättely on ainut varma asia, mikä ei auta pelkoon. Pelon läpikäyminen ja keskustelu oikean ihmisen on ollut itselleni erittäin hyödyllistä. Kirjallisuutena voin suositella Anna-Kaisa Pitkäsen kirjaa Hevosvoimaa: hyvää oloa hevosharrastuksesta.


Varsankin pelot ovat helpottaneet. Se on tavannut aidan yli isoja ruunia ja tapaaminen meni hyvin. Lisäksi se on käynyt leikkimässä yhden shettisruunan luona, mutta ruuna ei jaksanut leikkiä yhtä lailla kuin varsa olisi jaksanut. Varsan tulevaisuudesta en vielä tiedä, mutta sillä välin etsiskelen varsalle ei-pelottavaa leikkikaveria.





Jos varsa ei jää luokseni niin iso ikävä sitä tulee.. mutta samalla ison ihanan koulun olen sen kanssa saanut käydä <3










8 kommenttia:

  1. No niin, tuo rotuhan selittää ne ihanat tupsujalat...
    Hevospelosta pääsee juuri noin. Olemalla hevosten kanssa. Oma hevonen on hyvä konsti. Semmosen kun hankkii, se on vaan pakko uskaltaa hoitaa. :) Pikkuhiljaa sitä sitten tottuu hoitaja ja heppa toisiinsa. Tottakai täytyy jämäkkäkin olla, ettei konit ihan ryppyilemään rupea. Mutta harva heppa niin pöpi on, etteikö ihmistä kunnioittasi.
    Olet sinä kuitenkin rohkea, kun olet pelostasi huolimatta, moiseen touhuun ryhtynyt! Mutta on ne hevoset vaan niin ihania, että kannattaa, vaikka vähän jännittäisikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) vähän hullultahan tämä on tuntunut, mutta samalla niin antoisalta <3

      Poista
  2. Noin ne pelot selätetää. Hienoa!!
    Oma koirapelkoni katos vastaavalla tavalla.

    VastaaPoista
  3. Onnea tuosta. Tykkään. Ja sit hei, haaste blogissa! Ihan älyttömät kysymykset.

    VastaaPoista
  4. Aasi voisi olla hyvä kaveri tuolle sun ponille. Ne ei yleensä kiusaa, mutta ovat kyllä leikkisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa vähän olen miettinyt.. kaverin aasit vaan ovat olleet niin kaviokuumeherkkiä että.. pitäis saada jostain "koekäyttöön" aasi .. sekä äänenvaimennin :P

      Poista
  5. Hieno homma! Mulla on kans ollu hevospelko ja on varmaan vieläki jonkun asteinen. Hitaasti ja varmasti eteenpäin, näin oon sen aatellu. Kun meille tuli pari vuotta sitten omat hevoset en uskaltanu niitä aluksi edes ruokkia yksin, nythän se tuntuu jo ihan typerältä, mutta sillon ei paljon naurattanu. Periksi ei anneta :) Rotu on ihana, mini versioita en tosin oo livenä nähnyt.

    VastaaPoista
  6. Hienosti olet selättänyt hevospelkosi ja ihana varsakin saanut levätä ja päästä omista peloistaan irti. Opitte varmasti molemmat toisiltanne paljon. Tsemppiä varsankoulutukseen ja toivottavasti hän saa jäädä teille. :)

    VastaaPoista