tiistai 10. maaliskuuta 2015

Hevosmetsätyön perusteet -kurssi

Jotkut lukijat varmaan muistavatkin kuinka kävin viime talvena työhevosten metsätyönäytöksessä. Silloin en olisi koskaan uskonut osallistuvani saman aiheen kurssille, saati että pihassani olisi minkäänlaista kavioeläintä minkä työkäytöstä voisi edes haaveilla. Ilmeisesti sain kuitenkin tuolloin näytöksen yhteydessä jonkinlaisen hevostyökuumeen, kun tilanne on nyt mikä on.

Eikä tuollainen mahtava kurssipäivä auta kuumeeseen yhtään, se vain pahentaa tilannetta, mutta toki suosittelen kaikille  teille samaa. Ehdottomasti kannattaa osallistua,kuumeessa on niin kiva olla ;D







Päivä alkoi kahvien juonnilla ja jutustelulla, jonka jälkeen siirryttiin ulos tutustumaan päivän kalustoon.




 


Vasemmalla kuvassa näkyvät "helheet" (jep, ihan outo sana) Helheet ovat vetokarttu (tuo puinen palikka) ja siihen kiinnitetyt ketjunpätkät ja köydet. Helheiden päässä killuu juontokoura. Se on edullinen setti (n.200e), jolla pääsee jo metsätöiden alkuun eli vetämään yksittäisiä tukkeja metsästä.

Oikealla kuvassa näkyy ruotsalainen parireki johon on kerätty kolmen eri tukkireen parhaat puolet. Siitä löytyy esimerkiksi oivat jarrut eli vetokarttu kiinnitetään siihen niin että se menee jarrutuksessa aisojen eteen jarruksi. Toinen hieno ominaisuus oli rekien edessä olevat joustavat levyt, jotka eivät topanneet vastaan tulevaan kantoon vaan kääntyivät kuin lastausrampiksi jolloin reki nousi kätevästi kannon yli. Kolmas huippuominaisuus oli lastaustuki,( jota esittelen myöhemmin tarkemmin.)





Tässä kuvassa oikealla näkyy suomalainen parireki ja niiden kiinnitys. Reet kiinnitetään toisiinsa ristikkäin menevillä ketjuilla. Ketjujen pitää olla hieman löysällä, mutta ei niin, että ne roikkuisivat maassa. Työvälineiden jälkeen läpi kävimme erilaisia valjaita ja valjastuksia. Vasemmalla kuvassa demostroidaan luokki-valjastusta.






Yllä kuvissa näkyy amerikkalaiset länget ja länkipatjat. Suomalaisiin länkiin verrattuna amerikkalainen malli antaa enemmän myöden. Eli kun suomalaisien puisien länkien pitää todella istua hevoselle, niin amerikkalainen versio sopii vaikka hevonen vähän lihoisi ja laihtuisikin.







Valjaat kannattaa koota käteen niin että oikealle kädelle kasaa ensinnä mäkivyöt (hevosen peräpäähän tulevat jarrut alamäkiin)ja sitten silat (setolkat, selustin tjms niminen juttu, joka tulee harjan alapuolelle hevosen ympärille) (Siinä mukana on samalla mallista riippuen kireä ja löysä mahavyö. Löysä mahavyö toimii etujarruna) Viimeiseksi oikealle kädelle nostetaan länget ja sitten paketti asetetaan hevosen päälle vastakkaisessa suunnassa. Länkien alaosaan tulee mahtua rukkasnyrkki ja muutoin längen pitää istua hyvin niin että väliin mahtuu tasaisesti ylhäältä alas valjastajan kämmen. Mäkivyön oikea kireys tarkistetaan siten että hevosen ja vöiden väliin mahtuu nyrkki. Mäkivyö ei saa olla liian korkealla, eikä roikkua liian matalalla, vaan sen tulee olla puolessa välissä hevosen kankkua. Talvisin työhevosen varustukseen kuuluvat kengät joissa on 7 hokkia. Kunnon pito on tärkeä asia.

Kyselin Miikalta myös aisojen pituudesta ja yllätyin että ne ovat niinkin lyhyitä että työkäytössä reen ja hevosen väliin riittää noin 60cm tilaa. Toki nuoremmat hevoset tarvitsevat alkuun pidemmät aisat.




Vasemmalla kuvassa limppu, jonka päällä on amerikkalaiset valjaat. Rutsalaisista valjaista en huomannut ottaa kuvia, mutta niidenkin längissä on enemmän säätömahdollisuutta kuin suomalaisten, mutta ne ovat myös kalleimmat). Limpun valjaat ovat biothanea joka on erittäin kestävä ja lähes huoltovapaata nahkaisiin valjaisiin verrattuna. Ruotsalaisissa tärnsjön valjaissa paino tulee hiukan enemmän selustimelle kun taas amerikkalaisissa valjaissa paino tulee puolestaan enemmän längille. Luokkivaljastus sopii hyvin yhdelle hevoselle, mutta parivaljakossa luokit tönivät helposti toisiaan. Muutoinkin metsässä täytyy huomioida, että luokkivaljastus on noin 50cm leveämpi kuin ruotsalainen tamppivaljastus, jolloin ihan liian ahtaista paikoista hevonen ei mahdu kulkemaan. Luokkivaljastusta käyttävien tulee opetella rahkeiden solmiminen ja säätäminen.


 

Valjastusopastuksen jälkeen käytiin syömässä ja sitten jakaannuttiin kolmeen ryhmään: ajo-opetus-ryhmään, juontokoura-ryhmään ja halkoja metsästä reellä -ryhmään. Itse onneksi pääsin ensinnä ajo-opetus -ryhmään. Vasemmassa kuvassa Miisa opettaa oikeaa kevyttä ohjasotetta ja oikealla allekirjoittanut harjoittelee sitä itse (asiaan kuuluvalla vakavuudella eli hengittämättä :P


 


Seuraavaksi pääsimme Miikan kanssa metsään vetämään tukkeja ja kasaamaan rankakuormia. Kuvassa 3,5 vuotias Percheron-ori Pläsi.




Kuvassa oikealla näkyy tuo ruotsalainen "lastaustuki" jonka varassa pienempikin ihminen saa kuorman lastattua ja purettua. Kerrassaan kätevä helpotus!

Nokipannukahvien jälkeen siirryimme Samin ryhmään ajamaan halkoja metsästä Percheron-ori Bogaksen kanssa, mutta siitä en näemmä tajunnut ottaa kuvia.


Päivän päätteeksi Miika näytti meille työhevosnäytöksen hevosvetoisella metsäkärryllä.

Päivän kuvasatoa

 



 
Näin 5tonnin kuorma lähtee Bogacin ja Pläsin vetämänä mäkeä ylös :)

7 kommenttia:

  1. Tätä kirjoitusta ehdinkin jo odotella! Hyvä, oot saanu paljon asiaa imettyä tuolta kurssilta. Varsinkin tuo valjastusohje oli hyvä kirjoittaa ylös. Mulla on kans muutama kuva ja juttu muhimassa päässä, joten kirjoittelen aiheesta kans tässä jossain vaiheessa...

    Nuo pikkuammut olivat kyllä, etten sanoisi, peräti suloisia! :D

    Tuota vaan mietin, kun muistelin tukkikuorman panavan 6 tonnia... Että kuinka tuo nyt sitten olikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko kuorma painanut viis ja kärry tonnin 😊

      Poista
    2. Toi kärry itessään paino 1500 kg ja puiden kanssa apauttiarallaa 5000kg :D Plus minä siellä päällä xD
      T: Minttu

      Poista
    3. Heh, me painammekin niin hirveesti, että kyllä oli hummat ihan läkähtymäisillään! :D

      Poista
  2. Olen niin pirskatin kateellinen tästä! Miks mä en ikinä huomaa missään ilmotuksia tällasista kursseista? Työvaljastuskurssilla kerran oli, mutta kyllä olis mettätyökurssikin makeeta! Aaaargh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän ens kerralla kirjoittaa myös etukäteen, ni jos sitt 😊

      Poista