Hans Sidbackan ajokurssi Läyliäisissä 21.-23.4.2017


Cardehumman talli Läyliäisissä järjesti Hans Sidbäckan ajokurssin 21.-23.4.2017.
Hassea on vaikea kuvailla lyhyesti mutta sanoisin, että hän on legendaarinen hevosmies, pitkäaikainen ajomestari, joka tekee työkseen Ruotsissa hevosmetsätöitä, lumenaurausta sekä nurmikonajoa hevosilla. Aiemmin hän uudelleen koulutti kotonaan erilaisia ongelmahevosia, mutta nyt aika ei siihen riitä. Onneksi aikaa riittää kuitenkin näihin viikonloppukursseihin :)

Kurssi alkoi perjantaina teoriaosuudella. Hasse puhui paljon ihmisen omasta mielentilasta ja siitä mitä hyvältä hevosmieheltä/naiselta vaaditaan. Hyvän hevosihmisen tulee olla rauhallinen, kärsivällinen, turvallinen ja varma. Varmuutta toki ei voi olla etukäteen, joten tulee aloittaa niistä mihin kykenee ja vähä vähältä varmuus kasvaa.
Lisäksi hän puhui hevosen oikeudentunnosta ja siitä mikä on epäoikeudenmukaista rankaisemista. Jos hevonen ei ymmärrä sitä, mitä ihminen siltä haluaa, on ihmisen tehtävä selvittää tapa millä asian saa opetettua hevoselle, eikä vain jatkaa oman tapansa toistamista. Hevonen ei ymmärrä puhetta, joten huutaminen eikä riuhtominen auta asiaa. Hevonen ei myöskään ymmärrä useita apuja yhtäaikaa, joten hevosta ei tulisi hämmentää monella yhtäaikaisella avulla. 

Hasse puhui myös johtajuudesta hevosten kanssa. Johtajuus-käsitettä suhteessa hevosiin olen pohtinut itsekin. Tuntuu nimittäin siltä kuin osa korostaisi johtajuutta ja sen tärkeyttä niin, että johtajuus on vaan otettava itselleen, oli tilanne mikä tahansa. Ja osa hevosihmisistä taas kokee johtamisen lähes alistamisena ja haluaa olla hevoselle tasa-arvoinen ystävä. Hevoslaumassa on järjestys ja koen, että niinkin ison eläimen kuin hevosen kanssa on vaikea toimia jos hevonen pitää minua alempiarvoisena. Eli pidän johtajuutta tarpeellisena ja allekirjoitan Hassen näkökulma siitä, että johtajan tärkeimmät tehtävät ovat tuen ja turvan antaminen ja että johtajuus ansaitaan kunnioituksen kautta.

Eniten itseeni teki vaikutuksen Hassen mielettömän nopea hevossilmä. Itse ehdin vasta nähdä hevosen värin, kun Hasse jo tuntui näkevän sen että kunnioittaako se ihmistä vai onko sillä jotain pelkotiloja. Ja sehän olisi kovin tärkeää, sillä on aivan eri asia opettaako hevosta, joka ei kunnioita ihmistä vai hevosta joka pelkää jotain. Kurssillamme oli esimerkit molemmista tapauksista. Ja oli hienoa nähdä miten eri tavalla Hasse kehitti suhdetta näihin.


Hasse korosti kevyttä tuntumaa ja sitä kuinka tulee opetaa hevoselle liikkumaan ihan pienestä paineesta (esim. taakse päin kehottavassa paineessa, tulisi vain odotaa rauhassa, eikä vain lisää painetta). Hasse opettaa hevosia ajolle kuolaimellisilla suitsilla (mikä on ymmärrettävää, sillä kuolaimettomissa suitsista ei ole kehitetty ajoon soveltuvaa versiota). Ja kuolaimena Hasse suosii kolmipala fullcheekiä tai kokeneemmille perhoskankikuolainta. Hänen suhtautumisensa kuolaimiin tuntui kuitenkin hieman tavallisuudesta poikkeavalta. Nimittäin itsestäni on tuntunut siltä kuin useasti kuolaimia pidettäisiin joka välttämättömänä tai vapaaehtoisena pahana. Hasse taasen tuntui pitävän kuolaimia herkästi käytettävänä tukena ja apuna. Hänen puheessaan toistuivat usein termit; tuki, tuntuma, turva ja hevosen auttaminen eli avut. Ohjista ei myöskään saanut koskaan nykiä tai vetää. Pysähtyminen tapahtui olkavarsien myötäämisliikkeen jaksottaisella lukitsemisella. Kun ajaja  lukitsee ohjaskäden liikkeen, työntää hevonen silloin itse hetkellisesti kuolainta vasten, eikä ihminen vedä hevosta suusta. Käännöksessäkään sisäkäsi ei vedä, mutta tarvittaessa sen jousto loppuu. Käsittelimme kurssilla paljon ohjastuntumaa, käsien, ja ranteiden asentoa ja liikettä sekä eri "painoisia" tuntumia että ääniapuja. Näissä kaikissa itselläni on rutkasti opittavaa.

Toinen kurssilla esiinnoussut asia mitä olen itsekin pohtinut oli tuo kärsivällisyys ja se miten omat asioiden käsittelytaidot ja keskeneräisyydet tulevat esiin suhteessa hevosiin. Miten minä reagoin kun hevonen ei tee kuten tahdon? Hermostunko? Lannistuno? vai onko päässäni positiivinen tausta-ajatus että tämä tulee vielä onnistumaan. Tästä tulee hyvä. Myönnän auliisti, että olen taustaltani pessimistinen murehtija ja että olen tehnyt kovasti työtä kohti kiitollisuutta ja luottamusta, mutta silti siinäkin on vielä matkaa kuljettavana. 



Hasse taluttaa itse hevosiaan riimusta käsin. Hänestä löysä riimun naru on tuntumalta poisoloa eli hevosella lupa vaikkapa pysähtyä syömään maasta heinää ja jos tällöin alkaa nykiä hevosta eteenpäin on tämä hevoselle epäreilu rangaistus: "juurihan annoit luvan laskea pään ja nyt yhtäkkiä nyitkin narua". Hasse ei myöskään koskaan tuonut kärryjä hevosen perään, vaan hevonen peruutettiin aisoihin seisomalla sen edessä ja ohjaamalla kuolaimista. Hevosen päätä kääntämällä tulisi liikuttaa sen takapäätä niin herkästi, että pystyisi tekemään puolen kavion mittaisia siirtymiä ja kaulaa liikuttamalla puolestaan etupäätä. Tällöin pystyisi kahdella kädellä peruuttamaan parivaljakko paripuomin eteen. (in my dreams :D ) Minähän en ollut Wallulle opettanut tällaista ja Hasse saikin vähän jumpata Wallun kanssa että se hoksasi mistä on kyse. Videolla ensimmäinen onnistunut peruutus aisoihin.













Hassesta artikkeleita:
http://upplandsnyheter.se/2016/01/riktiga-hastkrafter-rojer-snon/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari