maanantai 1. heinäkuuta 2019

Omavaraisuutta vuonna 2019 osa 6

Edistymisen sijaan meinasin tällä kertaa esitellä edistymättömyyttä, sillä kolme viidestä tämän vuoden projektistani vaativat kaivinkonetta, enkä millään meinannut saada sopivaa sellaista vuokralle, vaikka toukokuusta asti olen sitä yrittänyt järjestää. Mutta lopulta sain paikalle Penan <3 


Kaivinkonetyöt

Yhtenä tämän vuoden projektina olisi tehdä portaat vintille ulkokautta ja tämän vuoksi talon päädystä piti kaivaa pintamaat pois. Maakerros ja yksi tiellä ollut kanto ovat nyt poissa ja seuraavaksi siihen tulee hiekkakuorma.

Toinen tämän vuoden projekteista oli kasvimaan laajennus ja siihen kuului marjapensaiden siirto kanoilta turvaan kasvimaan puolelle. Hieman on jännittänyt miten pensaat reagoivat näin myöhäisestä siirtoaikataulusta, mutta katsotaan miten käy. Suunnittelin aiemmin vuokraavani pienemmän kaivinkoneen, joten kasvimaalle ei ollut enää väylää Penan kaivinkoneelle. Ilmoitin että siitä sitten vaan perunamaan poikki, ei sillä niin väliä. No Pena laskin kauhan kasvimaalle, nosti kaivurin telojen etuosan ilmaan ja hiippaili mahdollisimman vähän perunoita kiusaten keskelle kasvimaata.. menetin varmaan maksimissan kolme perunan taimea <3




Pihattotarha ei ole edennyt siitä syystä, että siitä puuttui yksi tolppa ja jos tolpan olisi laittanut siihen kohtaan mihin sen olisi saanut, niin se olisi ollut niin paljon linjan ulkopuolella, että lautojen kiinnittäminen olisi ollut melko mahdotonta. Näin ollen Pena kaivoi yhden kannon ja läjän kiviä linjalta pois ja painoi tolpan paikoilleen.

Pyysin vielä Penaa poistamaan muutaman ison kiven kellarin takaa, jotta saisin poneille esteettömän kulkuväylän tulevalta pihattotarhalta nykyiselle tarhalle/niittylaitumelle. Noin puolituntia myöhemmin mulla oli kellarin takana TIE ja muutama kymmenen metriä hienoa kiviaitaa :D 




Aidat

Niittylaitumen tolppienvaihto on tehty!!! vaan ei omasta ansiostani vaan upeiden talkoolaisten ansioista. Suurkiitos kaikille talkoisiin osallistujille <3





pihattolaitumen laudat eli 20 kuormalavaa saapuivat myös pihaan ja niistä on nyt puolet purettu laudoiksi. Loput on kastattu joillain ihmeen kilometrinauloilla, joten ne odottavat voimien kertymistä:D

Kasvimaa

Kasvimaa voi kohtuullisesti, mitä nyt ötökät ovat iskeneet hampaansa kaikkien lanttujen ja nauriiden taimiin eikä porkkanat ole itäneet lainkaan. Sipulit näyttävät voivan hyvin ja tomaatitkin näyttävät ihan eläviltä, vaikka ovatkin vasta kukkimisvaiheessa. Keräkaalit ovat isompia kuin koskaan ennen, mutta eivät vieläkään halua "kerääntyä".


Kasvihuone

Kasvihuone sai oven, jee! 



Kaura kasvaa

Olen saanut käyttää muutaman kyläläisen ja naapurin peltoplänttejä ja koska yksi pelto alkoi kasvaa enemmän rikkaruohoa kuin heinää, päätin, että on aika kääntää se ja kylvää heinän siemenet. Heinähän itää ensimmäisenä vuonna, mutta tulee vasta korjattavaksi toisena vuonna, joten sen yhteyteen laitetaan kylvetään yleensä esimerkiksi kauraa tai laidunseosta. Minua on aina kiehtonut kuoreton kaura ja siksipä sitten halusin kylvää tuohon puolen hehtaarin alaan heinän lisäksi kuoretonta kauraa (Rhinoa). Tai en minä kylvänyt mitään, vaan avuliaat kyläläiset. Istuin toki traktorin kyydissä ja nautiskelin pellon käätämämisestä ja kylvön jälkeen olen ahkeraan käynyt pellonlaidalla katselemassa ja ihastelemassa sen kasvua :)



Kanit

Kani yritti pakoon, ei päässyt. Kanikopissa on nyt hitsattu verkkopohja.

Peura

Peura yritti 100sen vauhdista kyytiin, ei päässyt. Auto sen sijaan "pääsi" lunastukseen.


Riesaötökät 


Ötökät ovat kiusanneet poneja, erityisesti Edyä. Karkoitteeta eikä loimet ole auttaneet. Mutta niittylaitumen katos sai räsymatoista oviverhot ja sen jälkeen ponit ovat viihtyneet siellä, niin että Edy pakenee sinne jos yritän hakea niitä naapurin laitumelle, missä ötökät vaanivat :/


Loma

loma alkoi pari päivää sitten ja nyt sitten seuraavaksi käyn kuormalavojen ja pihattotarhan kimppuun. Väylään pitää lisätä pikatikut ja langat ja itse tarhalle täytyy rakentaa pari porttia ja lisätä lautaa sekä sähkölankaa. Sen jälkeen ponit voivat vaihtaa halutessaan pihattotarhan ja niittylaitumen välillä.


Kurkkaapa muiden omavaraisblogistien edistymiskuulumiset:

26 kommenttia:

  1. No kiitti vaan, tuli tosi reipas olo mulle, kun luin tätä hengästyttävää listaa.
    No ei kuitenkaan. Olen oikeasti innoissani kaikesta, mitä olet saanut aikaisiksi. Ja tällaisesta saa kyllä lisäpontta itsellekin. Eli menen ainakin tuijottelemaan mahdollisia projekteja.
    Toi ötökkäongelma on ärsyttävä. Onneksi on tuullut aika paljon päivittäin. Meillä myös matto-ovipihatto on pelastus. Lampaat ja hevonen viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eihän tässä mikään hengästytä :) ku kattelee vaan kaivinkoneen huiskintaa tai vauhdikkaiden talkoolaisten työtä :D

      Poista
  2. Huh, meillä mukamas on koitettu olla ahkeria, mutta aika veltto olo tuli nyt! Ehkä voisit antaa Penalle meidän osoitteen? Talkoot on ihania, vaikkei niitä juuri nykyään harrasteta, tuntuu jopa, että kun meillä pihassa jotain häärätään, ajaa autot normaalia lujempaa meidän ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä voisin alkaa jakeleen Penan numeroa.. paits aina silloin kun itte tartten sitä :D sanoinkin että olikohan fiksua tehdä noin hyvää jälkeä.. se nimittäin takaa uudestaan kutsun tontille. Enkä mäkään ole moneen vuoteen enää talkoita pitänyt kun ei niihin ole ollut osallistujia, mutta nyt oli ohessa vähän juhlan aihetta niin onnistui yhdistäminen :)

      Poista
  3. Tosi paljon olette saaneet aikaan! Olipa ikävä kohtaaminen peuran kanssa, onneksi taisitte itse selvitä ehjin nahoin. Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minua saa kyllä sinutella ja juu itselle ei käynyt kuinkaan. Peura kuoli ilmeisesti hetimiten kun tuli tosiaan pää edellä lasiin. Auto harmitti, mutta ei voi mitään.

      Poista
  4. Upeaa etenemistä. Onni on taitava kaivurikuski :)

    Tuollainen iso ruokapöytä täynnä rakkaita ihmisiä on haaveeni. Teillä vaikuttaa olleen kivat talkoot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on todellakin taitava sekä nopea kaivurikuski. Ja juu oli ilo saada vähän kauempaa ystäviä kylään. Tänne metsään kun ei kovin usein vieraita eksy.

      Poista
  5. Taitava, huolellinen ja siistiä työtä tekevä, ammattiylpeä kaivurikuski on taivaan lahja! Välillä on vain pakko todeta, että ei pysty lihasvoimin hommia tekemään. Tai se ei ole vain kerta kaikkiaan järkevää, jos aikoo saada hommia etenemään!

    Olet onnekas, kun sinulla lähelläsi ihmisiä, jotka ovat valmiita tulemaan talkoisiin ja auttamaan sinua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu talkoita en ole hetkeen enää järjestänyt kun ne eivät ole saaneet kovaa sukseeta :D mutta ihanaa, että tällä tuli talkoolaisia ja ahkerimmat ajelivat vielä seuraavanakin päivänä paikalle, että sain ponit takaisin aitaukseensa missä niillä on se katos oviverhoilla.

      Poista
  6. Sinulla näyttää oleva aika paljon projketeja, joihin tarvitaan naista vahvempaa eli konevoimia. Paljon näyttäisi tapahtuneen torpallasi, vaikka ensin päivittelit, ettei mitään tapahdu. Hassua miten asiat sitten ikäänkuin nytkähtävät eteenpäin yht'äkkiä. Hyvää lomaa sinulle, vaikka kuulostaisi, että se menee lähinnä orjaleirin merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle pieni puuhastelu on lomaa ja ikävä kyllä tuota voimaa on aika vähäisesti omasta takaa, niin kasaantuu noita voimaa vaativia töitä. Mutta sellaista pientä muuta pystyn onneksi itse tekemään.

      Poista
  7. Auh onneksi peuran kanssa ei käynyt pahemmin! Liikkuvat kyllä todella arvaamattomasti. Itikat ovat muuten täälläkin olleet riesana. Yleensä täällä ei ole ollut mäkäräisiä mutta kesäkuussa oli reilu viikko niin että niitä oli joka paikassa. Koira oli ihan syöty, hurjan näköisiä tulipunaisia läiskiä vatsa täynnä. Mutta onneksi mäkäräiset katosivat, ja hyttysten määräkin on vähentynyt. Punkkeja tosin on melkoisesti, edelleen haaveilen että joskus voisi hankkia helmikanoja, ne ovat ilmeisesti punkkispesialisteja. Niiden kanssa vaan on haasteena että lähtevät helposti seikkailemaan hieman kauemmaksikin... Mutta onpa kyllä hienot tarhat teillä. On niissä urakkaa mutta toisaalta laiduntavien hevosten katsominen on mitä parhainta rentoutusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh punkkeja! En ole täällä törmännyt yhteenkään. En tosin tiedä että syövätkö nuo mun vapaana vaeltvat maatiaiset niitä, mutta keskutelen kyllä vakavasti niiden kanssa jos punkkeja alkaan näkymään. Paarmojakin saisivat kyllä syödä.. ne kiusaavat poneja. Kiitos tarhojen pitää olla turvallisia, mutta vielä parempi jos ne ovat sekä turvallisia että kauniita. Niin ja mua saa sinutella.

      Poista
  8. Ihanan kutsuva pöytä! Tuohon olisi ilo istahtaa perheen ja ystävien kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tollanen kierrätyspöytä. Jalat ovat työpaikan vanhoja tietokonepöytien runkoja. Pöytäpinnat ovat tupanilattialankkuja. Heinäseipää naapurista, matot porukoilta ja kaverilta ja viirit edesmenneen pappani nenäliinoista :D ja kukat tietysti tienposkilta. Penkit on ainoa osto-osa.
      Itsekseni kun asun, niin sille ei ole kauhean useasti käyttöä, mutta pitkä pöytä on silti hyvä olla olemassa :)

      Poista
  9. ahkera olet ollut, ja projekti toisensa perään valmistuu!
    olipa kiva nähdä Pölkinvuorella - hyvää kesää naapurikylään!

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Ja arvaas mitä! yhdessä kaalissa on pieniä käpertymisen merkkejä..tosin myös rei'ityksen merkkejä..hitsin kaalikoit! Jotenkin ne aina pääsevät harson alle :O

      Poista
  10. Kullan arvoinen tuommoinen Pena ❤️ Mun silmään näyttää, että ootte saaneet hirveästi aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä en ole ihmeemmin saanut aikaiseksi, mutta jos Pena ja mut lasketaan yksiköksi niin sittenhän nimenomaan me ollaan saatu kauheesti aikaseks :D ja siis annoinhan mä Penalle ohjeet ja keitin jopa kahvia :D

      Poista
  11. Joskus se on se pieni asia joka tyssää kaikki. Oikeastaan kaivinkone on ehkä jo luettavissa isoon asiaa vaikka ajallisesti on vain hetken ja taas hommat hyppää harpaten eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilen aina tasaiseen omasta pienestä suloisesta kaivinkoneesta.. jostain semmosesta 3,5t tai ihan vaan 1,5tonninenkin riittäis ..huoh :D

      Poista
  12. Paljon on hommaa siellä! itse lannistuisin noiden kaivinkonejuttujen kanssa, joten ihailen sinnikkyyttäsi. Ihana pitopöytä koristeineen, mutten.
    Ilmeisesti sinulle tai muille ei käynyt kuinkaan peuran kanssa - huh!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis kyllähän mulla hermo oli koetuksella kun mikään ei edistynyt kun konetta ei kuulunut, olin jo ihan että EI SITT TEHDÄ MITÄÄN! :D mutta onneks Pena suostu tuleen työpäivänsä jälkeen :) Juu ei mulle käynyt kolarissa mitään.. ehkä vähän sitä oli shokissa kun soitin sieltä tienposkesta läheisille niin valitin ekaks, että auto on hajalla enkä mä nää mun lemppariohjelmaa telkkarista kun pitää jotain poliisiakin täällä odottaa :P Ja ekaksi siis luulin, että peili vaan irtos ja sitten kun yritin autosta ulos niin tajusin, että koko kylki oli lytyssä. Pisteet sille yhdelle vanhemmalle pariskunnalle, joka pysähty tarkistamaan oonko ok, muut vaan ajo ohi vaikka oli peura tienposkessa ja autossa hätävilkut päällä. Takana tulleet kaksi autoa hienosti pujoittelivat lentävän peuran ja jatko matkaansa.

      Poista
  13. Miten paljon olettekaan saaneet aikaiseksi, wau! ...Itselle tuli ihan laiska olo... :D

    Ihana puutarhajuhlapöytä viireineen - sen ääreen olisi ihanaa istahtaa ystävien kanssa nauttimaan kesäpäivästä ja puutarhan herkuista! <3

    VastaaPoista
  14. Kanit ovat aika epeleitä kaivamaan. Monenlaista touhua ja tekemistä ollut kuukauden aikana.

    VastaaPoista