sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Tallin tuunaus

Syksy on saapunut, mutta pienet rakennusprojektit jatkuvat silti. Loppukesästä iski täysin puskista idea laajentaa lammaskarsinaa. Sehän tarkoitti sitä, että vanha betoninen karjan vesisäiliö, (jota olin käyttänyt rehuvarastona) sai luvan lähteä. Sehän ei kyllä hajonnut tämän naisen voimin, mutta onneksi sain apuja. Tämän jälkeen tarkoitus oli vain lisätä lavoja seinäelementeiksi lisää, mutta pian kävi selväksi, että paras lopputulos tulisi jos seinät rakennettaisiin uudestaan alusta asti apulantalavoilla. Onneksi sain lahjoituksena 5 apulantalavaa ja sitä fiksua työvoimaa.. Oma rakentamisen jälki olisi ollut sinne päin. Nyt karsinaan on käytetty vatupassia ja ajatustyötä reilusti enemmän kuin omaan kärsivällisyyteni olisi sallinut ;)

Ja tässä tämähetkinen tilanne:






Tarkoitus on rakentaa oven kohdalle vielä liukuovi ja rakentaa mahdollinen karsinanjakoväliseinä. Näin ollen poikimiset ja astutukset ovat helpompia, kun "lauma" saa olla lähekkäin vaikka eri puolella väliseinää. Ja ihan muuten vaan karsina on nyt sen kokoinen, että sinne teoriassa mahtuisi wallulle ponikaveri. Siis ihan hypoteettista tilannetta varten :D





Samalla rakennusinnolla sain lopulta Wallun valjaspisteelle hyllyt>>


Myös Wallun omat putelit saivat hyllyn. Entisen kiukaan paikalla oli laudan levyinen syvennys, johon rakensin 

kaksitasoisen hyllyn. Alahyllylle sain wallun purnukat (hyönteismyrkyt ja pesuaineen) ja ylähyllylle jäi tilaa harjoille ja kuolaimille. Elän toiveissa, että pääsen Wallun kanssa hyvään alkuun kolmilla kuolaimilla: suoralla omppukuolaimella, kolmipalalla ja postikankikuolaimella. Tilaa hyllyssä olisi vielä vuolutarvikkeille ;) 

Hyllyn vasemmalle puolelle kiinnitin lyhtypidikkeen. Tallin molemmilla puolilla on pidikkeet lyhdyille. Jos ja kun sähkökatkos vie valot, niin jonkinlainen yleisvalo helpottaa eläintenhoitoa.

Muutamassa tallissa vieraileena olen tullut siihen tulokseen, että jokaisella itseään kunnioittavalla tallilla tulee olla oma liitutaulunsa :D Katselin kuinka kätevästi niihin voi tehdä itselle muistiinpanoja ja vaikkapa ohjeita tuuraajille. Kurkkasin tori.fi:stä liitutaulujen hintoja ja päätin unohtaa koko idean, kunnes törmäsin Clas Ohlssonilla 10euron liitutaulumaalipurkkiin (riittoisuus 1,44m2) Nurkkien penkomisen jälkeen löysin samalla roskiskohtalolta pelastamani vanerilevyn, joka sattui olemaan juuri sopivan kokoinen wallun putelihyllyn päälle. Eli tässä tallin n.7euron liitutaulu :)

Liitutauluseinällä on nyt myös uusi "rehupiste" jonka uutuutena on nimikoidut rehuastiat. Tämä helpottaa mahdollisten muiden ihmisten toimintaa tallissa.













Vielä tallissa on paljon siivottavaa, mutta yleisesti rakenteet alkavat olla mallillaan, ainoastaan työkalunurkka kaipaisi vielä seinälle nostettavaa höyläpenkkiä. Lohdullista oli kuitenkin se kun kylässä käynyt 9-vuotias huokasi talliin tullessaan että "olisipa meidänkin kotona työkalut noin hyvässä järjestyksessä" :D (no nytkin on osa ruuvikärjistä ja vatupassi hukassa että ei ne nyt niin järjestykssä ole..



Tallissani olevan radion voisi luulla olevan eläimiä varten, mutta oikeasti se on emännän sunnuntai-iltoja varten :D Tässä tallissa soi sunnuntaisin siis Yle1:sen Jazz-radio ;) 
p.s Kesällä tulleet uudet kanaset ovat alkaneet munimaan ^_^

Hyvää yötä, Jeesus myötä :)




12 kommenttia:

  1. Meillä on jatkoa tohon viimoseen riviin: Kiitos tästä päivästä... :D

    Sillon on hyvä olla kun on noin paljon tilaa missä pitää työkalut ja tarvikkeet siistissä järjestyksessä.

    Itte kun jotain innostun tekemään, niin ku aina tartte hakea sitä ja tätä, niin nostelen niitä sitten kottareihin. Niistä on sitten työn loputtua helppoa siivota kaikki paikoilleen ja työn aikana saa helposti tyrkättyä kärryn rosvojen ulottumattomiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jostain syystä eläimille toi jatko on mennyt "huomenna kohti uusia seikkailuja" :D en mä kyllä tiedä haluanko mä välttämättä että eläimeni seikkalevat :P Voi kun sitä tilaa olisikin.. 88m2 tallista on jokainen sentti kohta käytetty.. kattoparruissa roikkuvat kerput, seinille on nosteltu kaikki työkalut kun kaappeja on tasan yksi ja varhopatsastekniikalla rakennettu talli takaa sen että ehiä seinäpintoja ei ole kuin pieniä pätkiä. Haaveilen yhä lisätilasta, mutta toisaalta pienet tilat ovat siinä mielessä kivat, ettei ole tilaa säilöä turhaa rojua :)

      Poista
  2. Kotoisan näköinen eläinsuoja :)

    VastaaPoista
  3. Siistit mestat sinulla siellä! :)

    VastaaPoista
  4. Voi kun meilläkin olisi edes tuon kokoinen rakennus elukoille, tosi hyvän ja siistin näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskohan pitänyt rehellisyyden nimessä ottaa kuva myös tuosta siivoomattomasta nurkasta :D Minkäs kokoinen eläintila teillä Nannukka on?

      Poista
    2. Tuota noin.. kehtaankohan edes sanoa.. 15 neliöö ja siellä on kanat ja vuohet, rehut ja muut on sitten muualla.

      Poista
    3. Mulla on pienemmässä! :D kanat ja vuohet nimittäin 10m2 ja rehuille menee varmaan 2m2

      Poista
  5. Sieltähän on kuoriutunut aivan ihana pikkutalli! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos :) pikku hiljaa kohti käytännöllisempää arkea

    VastaaPoista
  7. Ihan mielettömästi onnea uudesta tallista! Olen niin innoissani tuollaisesta kekseliäisyyden käytöstä. Siitä tulee aina itselle niin hyvä fiilis. Jos sinulla on joskus jotain haikailuja ollut meidän touhujen perään, on vastavuoroisesti minulla suuri ihailu tuota järjestystä kohtaan. Kun se ei onnistu tässä porukassa, vaikka miten päin pää punaisena tai ystävällisesti keskustelemalla sitä toivon. Epäjärjestys ja työkalujen etsiminen vie minun hermot ja innostuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D mä oon jopa harkinnut työkalujen ääriviivojen piirtämistä seinään, jotta kellekään ei olisi koskaan epäselvää missä on minkin paikka :P mutta vielä en ole ruvennut niin natsiksi.. ja toisaalta minä itse olen se jonka jäljiltä niitä työkaluja saa 90% hakea..

      Poista