1. Adventti / 2018

Ensimmäinen adventti ja pakkanen on täällä <3 Joulunlapsi -paketit lähtivät maailmalle viime viikolla ja jouluvalot ovat syttyneet pihalle. Seimi valmistuu pikku hiljaa.


Syksyn hommat ovat hyvällä mallilla, mitä nyt osa lehdistä on haravoimatta, pihakalusetet osittain vielä pihalla ja polttopuut osittain pätkimättä, mutta puutarhaletkut ovat rullattu pois, suurin osa perunoista on nostettu ja kasvihuone on laitettu talvikuntoon. Ruohonleikkurikin sai tankkiinsa suoja-ainetta. Polttopuita on tarpeeksi ja ponien sääsuojassa on katto paikoillaan. 

Poneillahan on ollut kuormalavoista tehty katos niityllä, jonne on kulku tarhasta. Katos on ollut ihan hyvä, mutta kahdelle samankokoiselle ponille se oli mielestäni vähän pieni. Ajattelin siis lisätä katoksen syvyyttä yhden kuormalavan verran lisää. Samalla muutin sitten katoksen mallia niin, että yhden todella ison kulkuaukon sijaan katoksessa on kaksi pienempää kulkuaukkoa vastakkaisissa kulkmissa. Laajennetun katoksesta kiitos kuuluu kahdelle talkoolaiselle <3. Yksin en olisi saanut elementtejä pystyyn, saati osannut suunnitella tarpeeksi vahvaa rakennetta. Vielä katoksesta puuttuu yläosan laudoitus, ovenpielet ja sisäpuolen levytys.




Jossain asiassa olen sen sijaan etuajassa, nimittäin kasvimaan kääntämisessä :D Käytin veronpalautusrahojani etukäteisesti ja vuokrasin 4,5t Yanmarin. Ah mikä vekotin! En tosin itse tehnyt sillä töitä, mutta töiden jälkeen leikin sillä omaksi ilokseni. Tuollainen pitäisi olla omana, että saisi harjoitella ja kaivuuvauhti paranisi :) Nyt on siis kasvimaan käyttämättömän osan kumpu tasoitettu, kivet nosteltu syrjään ja ison kuusen kanto irroitettu. Ja vähän aidantolppiakin on kaivurin avulla tuupattu maahan :) Keväällä haaveilen vuokraavani tuon uudestaan sillä kellarin takana on muutama häiritsevä kivi ja nyt ei uskalla kellarin lähellä kaivaa jottei pakkanen keksi mennä kellariin.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari