Projekti - kesäkanala
Lapsuuteni mummula tuotti kanamunia. Kanalassa oli iso, ilkeä kukko. Pelkäsin mennä sisälle kanalaan. Siksi ajatus omista tuoreista kanamunista ihastutti sekä tuotti pelonsekaisia tuntemuksia.
Sitten eräänä päivänä naapurini vei minut tutustumaan läheiseen kanalaan, josta oli mahdollisuus saada lainaksi kesäkanoja ja sen jälkeen ei ollut enää paluuta. Kukkoa en aluksi halunnut, mutta eräänä aamuna se oli tuotu tarhaani. En tiedä kumpi säikähti toista enemmän, mutta sen jälkeen olen ihastunut tähän mahtavaan hämäläiseen maatiaiskukkoon! Kunnon herrasmiehenä se poimii tytöille karviaismarjoja pensaan korkeimmilta oksilta joihin tytöt eivät muuten ylttäisi.
Kana on helppohoitoinen kotieläin. Kanalan lisäksi kanat tarvitsevat kattoverkollisen ulkoilutarhan. Tarhassa kanat voivat ulkoilla Eviran määräämän ulkonapitokiellon aikana (1.3-31.5)ja lisäksi tarha suojaa haukoilta ja muilta petoeläimiltä. Toiset pitävät kanoja kesät vapaina, mutta minun kanat ulkoilevat vain kun olen itsekin ulkoilemassa. Kanat tarvitsevat kauran lisäksi monipuolisen kotiruokaravinnon tai teollista rehua. Lisäksi kanoille on tarjottava kalkkia tai kuivattuja kanamunan kuoria murskana. Kanat tarvitsevat myös hiekkaa ruuansulatukseensa. Kanat kestävät pientä pakkasta ja kuumaa auringon paistettakin, mutta veden puutetta ne eivät kestä pitkään. Kanat eivät sido omistajaansa joka päiväiseen ruokintaan vaan pärjäävät viikonlopun keskenään kunhan raikasta vettä ja ruokaa on tarjolla. Muoviset vesi- ja ruoka-automaatit ovat käteviä lomavahteja. Tosin hyvät naapurit ovat kaikista parhaita lomavahteja :) Kesäkanala voi olla vaikkapa leikkimökki ja sen yhteyteen rakennettu tarha. Tarhan voi rakentaa ilman mökkiäkin kuhan itä/pohjois-suuntaan rakentaa tuulensuojakatoksen ja sen alle orret (katso kuva yläpuolelta)Munintalaatikko voi olla jokin laatikko kyljellään tarhassa tai sitten se voi olla tuollainen tarhan ulkopuolinen "postilaatikko" josta pienten ihmistenkin on helppo hakea munia.
Kanat aloittavat munimisen noin vuoden ikäisinä ja elävät n. 3-6vuotta. Maatiaisrodut elävät yleensä pitempään, jopa yli 8 vuotiaiksi. Kanat eivät tarvitse kukkoa muniakseen, mutta kukko yleensä pitää kanalauman rauhallisena ja huolehtii tyttöjensä turvallisuudesta ulkoilun ajan. Ja toki kukkoa tarvitaan jos tulee tipukuume :D
Ensimmäiset kanani Matilda ja Eveliina olivat hybridejä eli muutaman rodun sekoituksia. Matilda kuoli oletettavasti vanhuuteen jouluna 2012. Eveliina sen sijaan on yhä terhakka ja aina niin utelias pikkukana. Kukkoni ja lotta-kanani ovat hämäläista maatiaiskantaa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)