kyllä vain, Olavin päitsethän siinä roikkuu ja pari maahan kierrettävää koukkua jos haluaa jotain erityistä paikkaa pihassa parturoida :P (onnistumisprosentti 40)
Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää. p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)
Minulta pyydettiin taannoin yleistä kirjoitusta lampaidenpidosta. Tässä siis amatöörin näkemys lampaiden pidosta ;) (Tekstin alta löytyy linkki vähän pätevimpiin ohjeisiin) Laku Ensinnäkin pitää keksiä joku syy miksi hankkia lampaita . Tai ei ole pakko, mutta yleensä hankinta on helpompi perustella ympärillä oleville ihmisille jollain syyllä. Lampaita voi ottaa esimerkiksi raivaussahan korvikkeeksi, lemmikiksi, tuotantoeläimeksi tai vaikkapa kaikista syistä yhdessä. Ja kyllähän ne kelpaavat myös terapiaeläimiksi. Itse lainasin ensimmäiset pässit pihaani tuolla raivaussahasyyllä, mutta omat tulivat sitten tuotantoeläinsyyllä ja hoitavat siinä samalla hyvin lemmikki- sekä terapiaeläimen virkaa. Seuraavaksi pitää päättää minkä rotuisia lampaita haluaa. Itse sain ensimmäiset lampaani lahjoituksena, joten suomenlammas-rotu tuli valittua siinä samalla :) Ja sitten voikin marssia oman kunnan maaseutuvirastoon ja rekisteröityä lampaidenpitäjäksi. Tilavaatimukset eivät ole kummo
Hei lukijat, haluaisin tietää miten te pesette mehupullonne? Pesetkö mehupullot heti käytön jälkeen ja syksyllä lisäät mehut pestyihin pulloihin? Vai liotatko ja kuummennatko pullot uusiksi ennen pullotusta? Martathan ohjeistavat pullojen pesun jälkeen yön yli liotuksen kylmässä vedessä ja sen jälkeen pullojen kuumennuksen uunissa. Itselläni on tapana huuhdella käytetty pullo ja jättää se laatikkoon odottamaan pesua. Laatikon täytyttyä kutsun itseni kaverilleni kylään ja käytän hänen tarpeeksi isoa lavuaaria pestäkseni pullot. Tänä vuonna ostin pulloilleni kuivatustelineen jotta sisälle ei jää yhtään tippaa huuhteluvettä. Kuivatuksen jälkeen pakkaan pullot takaisin laatikkoon ja ennen mehustusta täytän saunalla ison vadin kylmällä vedellä ja liotan pulloja siellä ja sitten kuumennan pullot vielä uunissa. Tästäkin huolimatta noin 10% mehuista (joskus enemmänkin) homehtuu pinnasta. Syyllisenä olen pitänyt huonoja muovikorkkeja ja siitä syystä olen siirtynytkin kumikorkkeihin, mutt
TEE-SE-ITSE maakellari Aloitin maakellarin rakentamisen sillä, että aluksi tyhjensin vanhan perunakuopan ja kaivautin siihen vähän isomman kuopan. Sitten pohjalle levitettiin karkeampaa mursketta ja lopullinen tasoitus tehtiin hienommalla murskeella. Samalla ympärille levitettiin salaojaputki. Kellaria varten ostin noin 250 kappaletta RUH-290 harkkoja ja kaksi 1000 kg valmislaasti säkkiä. Muurari muurasi seinät, jonka jälkeen ulkopuolelle asennettiin finfoam eristeet ja maaaines siirrettiin takaisin seinää vasten. Viimeinen harkkokerros tehtiin kapeammilla harkoilla, jotta seinien yläreunaan saatiin aikaiseksi pieni huullos. Tuohon huullokseen leikattiin pohjalle bitumikaistaletta ja päälle painekyllästetystä patikasta kehys. Kehykseen kiinnitettiin välikaton ruoteet (2*6 tuumaa) joihin puolestaan ruuvattiin alapuolelle kiinni sisäkatoksi vallittu painekyllästetty raakalaudoitus. Välikattoon tuli 30 cm kerros Ursan lasivillaa. Tämän jälkeen nousi kahdesta 2*6 tuuman
Ja siinä vieressä sitten roikkuu vuohen riimu ja muuta vuohien hoitoon tarvittavaa...? :D
VastaaPoistakyllä vain, Olavin päitsethän siinä roikkuu ja pari maahan kierrettävää koukkua jos haluaa jotain erityistä paikkaa pihassa parturoida :P (onnistumisprosentti 40)
Poista