Projekti - kesäporsaat

Otsikkoa kirjoittaessani jäin miettimään, milloin haaveesta tulee projekti? Vielä ei ole tapahtunut mitään konkreettista. Possuja ei ole edes nähty, ellei kaupan lihatiskiä lasketa.

Mutta jokin on liikahtanut eteenpäin :)

1) Possut tarvitsevat aitauksen. Joko sähköistetyn tai sitten muutoin tukevan rakennelman. Ja tähän ongelmaan sain vastauksena läheiseltä firmalta luvan hakea heiltä 80 kuormalavaa :) eli aitaus on käytännössä katsottuna jo lähes valmis :P

2) Jotta possut kasvavat, ne tarvitsevat suuren määrän ruokaa. Tätä varten on tehty jo alustavia tiedusteluja ja Eviran lupausta (viime syksynä)helpottaa säännöissä kauppojen ruuan lahjoitusta odotetaan jännityksellä.

3)Jotta possuista saa lihaa, ne täytyy teurastaa..itse en ole vielä valmis kiduttamaan possuja ampumalla ties minne joten tätä varten on diili entisen teurastajan kanssa :)(possut ovat siis jo käytännössä katsottuna vakuumissa:P)

Eiks tää nyt oo jo lähes valmis projekti ;)


Lähtökohta ja tarvikkeita

 4.6.2013 (päivitys)

Kas yksin on aika vaikea pitää lavoja pystyssä ja samalla ruuvailla niitä toisiinsa kiinni, joten luovuin jo toivosta saada possuja täksi kesäksi ja kerroinkin sitten luovuttamisestani netissä. Mutta mitä vielä!! Kaksi ihanaa naista (joita en ollut aiemmin tavannut) hommasivat lapsilleen hoitajat ja ajaa karauttivat 2h suuntaansa luokseni tekemään possuaitausta! Ja noin kuudessa tunnissa me kolme naista saimme aitauksen pystyyn!! Voi mikä mieletön siunaus! Ihanat ihmiset <3



Tällainen on siis tilanne tänään :) Vielä täytyy hankkia varppeita rungon vahvikkeiksi, tilkitä porrastuksista aiheutuneet aukot  ja tyhjentää sisäpuolelle jääneet pellit ja muut roinat, eli huomenna ostamaan puutavaraa :)


-So thankful-


Päivitys 19.7.2013

Ihmeitä tapahtuu! Kinkku ja Potka saapuivat luokseni viime lauantaina ja aitaus on kestänyt niiden temmellystä! Vesiautomaatista ne eivät vielä osaa juoda, mutta vesivati on ahkerassa käytössä, niin juomis- kuin heittelykäytössä. Alkuun molemmat olivat hyvin arkoja. Eikä ihme, sillä onhan auringonpaisteessa, maalattiassa ja pehkuissa totuteltavaa pienille possuille, jotka olivat tähän mennessä nähneet vain sikalan sisältä ja kulkeneet vain betonilattialla. Mutta nyt molemmat tulevat uteliaana maistelemaan saappaanvarsiani ja haistelemaan kuka kumma oikein olen ;)

 1.kuvassa Kinkku ja Potka       2. kuvassa toinen possuista ;)


3. kuvassa vahvikepaalu                4.kuvassa aitaus

Kommentit

  1. Itkisin kyllä, jos minun possut teurastettaisiin. Possut ovat viisaita ja minä kyllä kiintyisin niihin!

    VastaaPoista
  2. Mitä sinulla ei ole, sitä ei tarvita (siis sitten kun oot saanu ne possut pihaan). Ihailen sun toimeliaisuutta ja maalaiselämää.

    VastaaPoista
  3. Ompas hyvännäköinen suunnitelma possuaitaukselle. Toivottavasti saat toteutettua:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu ihan mahdottomalta ja välillä taas toivo kasvaa, mutta ehkä jonain päivänä tämäkin toteutuu :)

      Poista
  4. Possut auttaisivat myös maan muokkaamisessa kun telmivät ja tonkivat, ovat kuulemma erittäin tehokkaita siinä. Itse miettinyt juuri sen takia niiden hankkimista, ei tarvitsisi niin paljon lapiota käyttää. Tosin meillä ne eivät päätyisi ruoaksi kun ei syödä lihaa, joten joko pitäisi antaa kuolla vanhuuteen mikä olisi ruokintamielessä aika kallista taikka myydä lihoiksi eteenpäin. Jälkimmäinen olisi kyllä vaikeaa kun niihin kuitenkin kiintyisi kovasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parastahan olisi jos olisi niin paljon maata että siitä riittäisi käännettäväksi ja sitten viljeltäväksi ja jos voisi emakon pitää itsellään ja antaa sen poikia aina keväällä jonkun syöttökarjun (ja muut poikaset myydä) mutta ilmeisesti emakon kotisiementäminen ei ole sallittua ellei ole käynyt koulutuksia siihen ja ilmeisesti siemennyksen tilaaminen juuri oikeaan aikaan on aika hankalaa. Emakolle sitten voisi seuraksi hankkia minipossukarjun johon voisi kiintyä koko rahalla ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari