Kukon vaihto

Alkuun pelkäsin kukkoja, mutta saatuani ensimmäisen kukkoni (jonka naapuri risti Berlusconiksi) pelkoni vaihtui syvään kiintymykseen. Berlusconi oli erittäin herrasmies-kukko  ja totteli lisäksi järkipuhetta. (kotia, kotia tarkoitti, että nyt mennään takaisin tarhaan. Puhun kultaisesta kukostani kuitenkin imperfektissä, sillä nyt se on syöty.

Miten tähän päädyttiin? Kukko alkoi vanhentua, niin että eräänä päivänä lensi verkkoa päin ja jäi kannuksista ylös-alaisin roikkumaan ja toisella kerralla näin kun se yritti tulla orsilta alas, mutta tipahti orsien välistä pyrstölleen maahan. Epäilen että näkö ei enää ollut kovin tarkka. Eikä sulkapeitekään enää ollut kunnossa. Näin ollen päädyin siihen, että kukosta tehtiin pataruokaa ja uusi nuori kukko (Taneli) haettiin tyttöjä viihdyttämään. Päätös oli melko helppo, mutta kyllähän se toteutus jännitti aikalailla, vaikka en edes itse hoitanut toimenpidettä vaan olin ainoastaan statisti, joka luki netistä ensikertalaiselle teurastajalle ohjeita :D

Miten kukko tapetaan?

1.Otetaan kukko kiinni.
2.Otetaan kukon jaloista kiinni siten että kukko on ylösalaisin. Seuraus: kukko rauhoittuu
3.Kalautetaan kukko tainnoksiin halolla
4.Nyrjäytetään kukon niskat käsin nurin.
(Kohdat 3 ja 4 voi korvata vesurilla

Miten kukko kynitään?

1. Keitetään 10l vettä
2. Annetaan veden jäähtyä hieman n.64c
3. Dipataan kukkoa kuumassa vedessä n.4 krt
4. Nypitään sulat pois
(loput voi irrottaa nuotion liekissä pyöräyttäen tai tohottimella pintaa paistaen)

Miten kukko suolistetaan?


Tähän on niin hyvät ohjeet eräässä hienossa blogissa etten edes yritä itse tehdä omia ohjeita. Eli lue: http://karppausjaperhe.blogspot.fi/2010/10/syksyinen-kukkojen-teurastus.html

Ainoastaan kuvun irroittamisesta olisi kaivattu lisäohjeita ja samoin henkitorvi oli todella tiukassa. Mutta selvisimme lopulta maaliin.

Miten kukosta tehdään pataruokaa?
Kts.Hesarin ohje. Jälkikäteen sain käsiini viime vuosisadalta ;) olevan kokki kolmosen linturuokakirjan ja siinä kerrottiin, että kukkoa haudutetaan 1-6h. Olisikohan se niin että tuo 1-6 tarkoittaa myös kukon ikää ;) 1h yksivuotiaille, 2h jne..



                 Työvälineet valmiina       Kukko valmiina

Kukon kynintä

Marokkolainen kukkkopata valmistumassa

Uusi kukko  :)

Kommentit

  1. Hmmm. Olisipa ollut kiva kun olisit jakanut sen miten ratkaisitte kuvun ja henkitorven poiston =D.
    Itse samalla ohjeella, kuin sinä suoritin teurastuksen ja nyt edessä tuo kuvun ja henkitorven poisto... No kaippa se siitä jotenkin lutviutuu...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari