Heiniä seipäille
Loma alkoi ihanasti talkoillen erään kyläläisen isännän pellolla. Heinät nimittäin kaadettiin, mutta pöyhinnästä huolimatta, ne eivät ehtineet kuivua paalauskuiviksi ennen luvattua sadetta, joten ei auttanut muuta kuin hakea seipäät ja nostella heinät seipäille kuivumaan.
Tänä kesänä tällainen bussintuomakin hahmotti että rehua tehdään pelloilta kahdesti kesässä ja siinä välissä peltoon lisätään apulannat. Heinä on kuulemma periaatteessa samaa kuin rehu, mutta rehun ei anneta kasvaa korsivaiheeseen ja se säilötään sonneille sekoittamalla siihen sitä kuuluisaa Artturi Iivari Virtasen keksimää AIV:tä eli muurahaishappoa.
Kahden viikon kuluttua heinät sitten lasketaan seipäiltä maahan ja syötetään käsipelillä paalauskoneeseen (liian iso möykky heinää hajottaa jonkin osan X ko.laitteesta) ja nostellaan kärryille ja viedään odottamaan talvea latoon.
Talvella sitten Irmeli ja Olavi saavat taas hyviä heiniä :)

Kommentit
Lähetä kommentti
Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)