Puita, puita ja puita

Varma kevään merkki Harmaassa torpassa on puusavotta. Pusikoitunutta tonttia on näina kahtena viime keväänä raivattu tyylillä yksi reuna per kevät. Vielä on ainakin kolmelle keväälle raivausta. Mutta raivaushan tarkoittaa myös ensi talven polttopuita, mikä on hyvä asia. Tänä keväänä vuokrasin maamiesseuran traktorin perään tulevan klapikoneen ja sillä sekä talkoolaisten voimin saatiin yhdessä päivässä suurin osa puista tehtyä! Tosin päivän jälkeen tuntui että leppää tulee jo korvistakin ulos.


 
 Kuvassa harvennettua pusikkoa.
 Naapuri toi kaadetut lepät traktorilla pihaani.



 Klapintekopäivä valkeni kauniina ja kone alkoi syöksemään klapeja kasaan. Päivän mittaan jopa minä opin auttavasti käyttämään tuota härveliä :)

Lopulta tuntui että leppä sais jo riittää. Oikealla kuvassa on päivän uurastuksen tulos ja kuvassa kasan takana on liiterini. Niinpä.. ei tuu mahtuun tää kasa liiteriin ei :D


Seuraavana viikonloppuna puusavotta jatkui, mutta aivan uudella tavalla, sillä ensimmäistä kertaa puitani vietiin sahalle sahattavaksi :)


Toinen ystävällinen naapuri lainasi kärryjään, toinen traktoriaan ja kolmas kävi nostelemassa kouralla pihakuuseni kärryn kyytiin. (Onnea on asua tällaisessa kylässä!)

 Tällainen on saha. Kuulosuojaimet oli hyvä pitää korvilla :)

Tässä puistani etsitään miinaharavalla nauloja, mutta ikävä kyllä vähän liian myöhään, sillä sahan terä jo löysi ne ainoat mukana tulleet naulat :/

Tässä puuni ovat matkalla sahalle.


Tuolta piiruja, patikoita ja 4 tuuman lautoja sitten syöksyi :)
Mielenkiintoinen oli reissu, vaikkei minusta migreenin kera ollutkaan mitään iloa, vaan miehet joutuivat lastaamaan puut kärryihin kun minä lämmittelin traktorin hytissä ja mietin mitä särkylääkkeitä nappailisin.

Suurkiitokset siis kaikille talkoolaisille!!

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen blogi. Selailu jatkuu.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itselläsi se vasta onkin! Voikun mäkin olisin erähenkinen..

      Poista
    2. Hah, ei aina tarvii olla :D Mä salaa haaveilen muutosta jonnekin korpeen, parista kanasta, hajuttomasta lehmästä, lampaista, koiravaljakosta siinä sivussa ja vaikka mistä. Ruoka kasvaisi nätisti ja itsekseen pihalla (tapan yleensä kaiken, siis aivan kaiken, nopeasti). Ei musta oikeesti olisi sellaiseen, mutta ajatus on kiva..

      Poista
    3. Joo sama juttu täälläkin, ei mustakaan tällaiseen ole, mutta jotenkin vain tässä sitä ollaan :D keskellä rikkaruohomerta ja kakkakasoja..parhaimmillani olen istuessani työpalaverissa kananpaskaa kengänpohjassa

      Poista
    4. Kerran hississä esimieheni kommentoi että kun noi Lomituspalvelun ihmiset kulkee tääällä ni välillä täällä haisee maaseutu. NIIN, NOI MAALAISET :D mähän se haiseva en ole :P

      Poista
    5. Noniin hei. Mä luin kaiken. Sä oot kyllä ihan huipputyyppi! Yksi kysymys mulle jäi.

      Miksi VOI MIKSI ? :D

      Poista
    6. :D ku mä en tiiä miks :D Ei vaan sen verta tiiän, että enää en kestä asua kaupungissa jossain kopperossa, tylsistyisin ittekseni sinne. Nyt mulla on haaveilemani työleiri 24/7. Saa tusata niinn paljo ku tahtoo! Mut hämäykseksi mulla on pihassa pihakeinu ja terassinkin suunnittelin..mut oikeesti ne on vaan koristeita, ihan ko mä ehtisin istua :D :P

      Poista
  2. Huh, mikä savotta, mutta vau, miten tehokasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kevät oli jatkuvaa puusavottaa- yäk! Joten nyt sitten kokeilin tyyliä rykäistään kerralla oikein kunnolla.. no lopputulos tietty oli se, että tällanen toimistotyöläinen konttaili tuvan lattialla ja uikutti jokaista uutta lihastaan, mutta kyllä se viikossa jo helpotti ;)

      Poista
  3. Puunteko on mukavaa, kun ottaa sen harrastuksena. Muutenki maalla on hyvä olla monia hommia kesken. Kun yks alkaa vituttaan, voi siirtyy toisen kimppuu.

    Näin nyt torppas ekaa kertaa. Just sopivan kokonen. Ei ton isompaa kannata alkaa lämmittään.
    Laitahan lisää kuvia, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin haluaisin muitakin harrastuksia ja lisäpaitsi arkailen vieläkin tuota moottorisahaa :/
      Mukavan kokoinen tuo yksiö on, mutta kyllä mä vielä pienestä olohuoneesta leivinuunilla haaveilen. Tuossa kattopäivityksessä taitaisi olla paras lähikuva http://harmaatorppa.blogspot.fi/2012/04/projekti-katto.html

      Poista
    2. Toi sun torppas on todella helppo laajentaa. Meillä toi Vaimo pelkäs ihan hirveesti moottorisahaa, niimpä ostin hälle sähkötoimisen. Se stoppaa alle sekunnissa jos jompikumpi käsi irtoo. Ittekki oon siihen senverran tykästynny, et teen pihapiiris kaiken sahailun sillä. Moottorisaha on täysin turvallinen vehje, kun työskentelee sillä niinkun käyttöohjeessa neuvotaa, ei se pure tai hyökkää sun kimppuus.

      Maalla ei kannata olla turhantarkka rikkaruohoista ja muusta sellassesta. Kaupunkilainen tappaa yleensä ylihoidolla kasvisa, tai sitte liialla vedellä. Helppo tapa opia kastelumäärät on kylvää yks jokasta kasvattamaasa ämpäriin ja sit kun se on kevyt, niin vasta sillon annetaan lisää vettä.

      Poista
    3. Onhan sitä helppo laajentaa :) kivijalkaakin on osittain valmiina.. torppani on siis ollut noin kolme kertaa pidempi tuonne aitan suuntaan.. aiemmat omistajat vaan ottivat mukaansa talon toisen päädyn ja jättivät jäljelle tän yksiön.

      Mun tontti on vähän liian iso sähkökäyttöiselle..sellanenkin kyllä löytyy. Käyttöohjetta pitäisi kyllä opiskella..sahaussuuntia, työskentelyasentoja ja kaatolovien tekoja...

      Kasvimaani kastelu on tähän mennessä toiminut siten että keväisin vedän kaivolta pintapumpulla letkun kasvimaalle johon oon viritellyt sadettajan. Iltaisin sitten laitan sadettajan puoleksi tunniksi päälle.. ja syksyllä meen katsomaan mitä sinne on kasvanut :P

      Poista
    4. Vai vei ne töllistä osan mukanaa, höh.
      Noi mainittemas jutut kun opettelet, nin sahailu on helppoo. Tärkeintä on muutama asia: Sahata ei saa koskaan ikinä millonkaan sillee, et saha on sytämmen yläpuolella. Jalat haralleen sahatessa ja varmista aina pakosuunta sivulle ja taakkeppäin. (Tarkotan kahteen eri suuntaan, jos puu ei lähekkää sinne mihkä pitäs) Älä sahaa (ainakaan aluks) sahan kärjellä, siinä saha usein potkasee ja lennähtää käyttäjänsä ottalohkoon. Vaikka teräjarru em. tilanteessa pysäyttääki ketjun, tulee ottaan silti sairaalareissua vaativa haava. Aina kun sahaat, paina ensin kaasu täysille ja vasta sitten alat sohia sillä sahalla puuta.

      Kaatolovi on helppo tehä: Sahaa puuhun vaaka-asennossa 1/3 puun paksuudesta. Sitten noin 40 asteen kulmassa silleen, että sahaus päättyy äsken sahaamas viillon pohjaan. Sitten vastakkaiselta puolelta, noin 5 cm YLEMPÄÄ alat sahata vaakassa ja kun sahaus lähestyy kaatokoloa, puu kaatuu just sinne mihkä suuntaa teit sen kaatokolon. Puu alkaa kaatua kun jälkimmäinen sahaus on (5cm ylempänä) noin 3-4 cm päässä kaatokolon pohjaa. Se 3-4 cm toimii saranana, kaataen puun kaatokolon suuntaan.

      Sulla näyttää olevan siellä ihan kyrv... ranteen paksusia riukupuita, harjottele niillä tehden käsisahalla kaatokolon ja sahaten 2-3 cm ylempää, niin opit tekniikan siihen, mihkä sen puun saat kaatuun. Kun tarpeeks treenaat saat puun kaadettuu sentillee siihe mihkä haluut. Ja tuulella jos joudut kaataan ni aina myötätuuleen!!!

      Noil opeil mä kaadan.

      Mukavaa illanjatkoo. :D

      Poista
  4. Kyllähän tuota halkosavottaa on piisannut ja edelleen jonkinlainen läjä pölkkyjä olisi pilkkomatta, itse en kyllä ainuttakaan klapia ole tehnyt, mutta pinonnut snekin edestä.
    Mekin ollaan kovasti suunniteltu, josko sahautettas omaa puutavaraa, varsinkin lautaa pitäis olla vähän koko ajan.
    Hyvää kevättä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kenttäsahat vaikuttavat käteviltä, jos vain pysähdyspaikka on teiän paikan lähellä :) Samoin hyvää kevättä sinne myös, mulla se pinoominen on vasta edessä!

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari