Metsälaidun (lue pusikkolaidun)

Tonttini eteläpääty on aidattu vuohille ja uuhille laitumeksi, mutta pässeille ei ole ollut omaa laidunta, vaan ne ovat asustaneet pihassa olevassa tarhassa. Keväällä syntyi kuitenkin ajatus aidata puskittunut tontin pohjoisosa pässeille (metsä)laitumeksi.

Projekti lähti liikkeelle, jo talvella kun ystävien ja naapureiden avustuksella puolet alueesta raivattiin puista ja puskista. Suurin osa rungoista halkesi klapeiksi kylältä vuokratulla hienolla klapikoneella, mutta osasta sahautin puutavaraa(kuvat täällä).

Raivauksen jälkeen yksi naapureista ystävällisesti vei traktorilla suurimman osan risuista pois ja lopulta kesän mittaan alue alkoi vihertää. Ei tosin heinästä vaan puun taimenista, joka menee pässeille ihan täydestä, vaikkei oikeaa ruohoa olekaan.

Loma alkoi lähestyä loppua kun vihdoin pääsin hahmottelemaan aitausta seipäiden ja verkkorullien kanssa.

Projekti alussa:


Projekti kesällä:

 Aita on pystyssä!!






Valmis aitaus ja pässit :)





Kinderi halus äipän kainaloon rapsutettavaksi ja tietty kuvattavaks :)


Kommentit

  1. Ai kun tykkään siitä, kun eläimet pääsee maisemoimaan. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Onnellisia ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suusta! Kaksi ihanaista kärpästä samalla iskulla! :)

      Poista
  2. Samaa piti kirjoittaa, kuin Tessan...onnellisia eläimiä!

    VastaaPoista
  3. Hieno laidun! Kadehdin ihan vaan pikkuisen. Mutta eikös taimen ole kala?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen huojentunut:) Onkos oikea termi sitten vesakko?

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari