Onks aina kaikki pelot pakko kohdata?!

Pelkkään eri asioita. Sitä ei ehkä heti nää päälle päin, sillä puheliaisuuteni peittää paljon:)

Lapsena opin pelkäämään vuohia, kukkoja ja pistäviä pörriäisiä.
Pelkäsin myös korkeita paikkoja ja hämähäkkejä.

Miksi sitten ihminen joka pelkää kukkoja, ottaa kanoja ja kukon? Ei mitään hajua! Tai enhän mä ottanut kukkoa, se tuotiin mulle salaa kanojen seuraksi. No kukko osoittautui hyväksi tyypiksi ja pelko lähti melko pian pois.

Mutta ei aikakaan kun rupesin googlailemaan tietoa vuohista. Niinku miks?! Nehän käy päälle ja tökkii sarvilla (kuten mummulan kilipukki teki). Kävin tutustumassa yhdellä tilalla, jossa oli vuohia ja jotekin ihmeessä varasin jo samalla kertaa pari vuohta itselleni. Onneksi nekään eivät olleet lopulta pelottavia.

Sitten naapuri alkoi ehdottelemaan, että tarvitsisin mehiläisiä. EN MISSÄÄN NIMESSÄ! Ajatuskin pään ympärillä surisevasta parvesta sai paniikin nousemaan. Lapsena ei muuten kannata katsoa Tyttöni mun leffaa jossa toinen päähenkilö, pieni poika pelastaa tyttökaverinsa sormusta metsästä maa-ampiaispesän läheltä ja lopulta kuolee ampiaisten pistoksiin. Lopulta kuitenkin suostuin menemään mehiläishoidon peruskurssille. Mulle kun vakuuteltiin, että kaikki opetustarhan mehiläiset koulutetaan sitä ennen ystävällisiksi, eivätkä ne pistäisi mua. No ei ne pistäneetkään.. silti mietin että miten ihmeessä uskaltaisin ottaa oman pesän. Rukoilin Jumalalta sitä, että jos joku kutsuisi mut uudestaan sille peruskurssille, niin voisin harkita omaa pesää ja jos jostain tulis vastaan sopivaa pesäkalustoa. No samana päivänä tuli sähköpostiin kutsu sille kurssille ja tori.fi:ssä törmäsin naiseen, joka myi yhden kesän käytetyn kalustonsa mulle 180eurolla! 360 euron linkokin sisältyi hintaan. Ensimmäinen kesä meni kyllä hyvin, vain kerran meinas pesällä paniikki iskeä, muttei kukaan siltikään pistänyt mua :)

Näitä eläimiä kun mulla nyt on muutama, niin ihmiset arvailevat jatkuvasti, että mikäs eläin sulle seuraavaksi tulee? Miten niin? Mullahan on jo kaikki tarvittavat (maito, liha, munat ja hunaja). Siihen sitten vastaus usein on, että sulta puuttuu hevonen. Ei, ei, ei. Mähän pelkään hevosia! Vaikka oishan se aika päheetä kääntää maata hevospelillä. Mutta siltikään ei! No lopulta sanoin Jumalalle, että mä voin EHKÄ suostua hevosjuttuun JOS a) hevonen tulee itsestään mun luo ja b) saan edullisen liukuoven karsinaan. Arvatkaas kannattaako Jumalalle sanoa noin? Viikon sisään sitten kun voitat nettikisasta rahdin hinnalla liukuovikiskon karsinan oveen ja tuttava ottaa netissä yhteyttä ja kysyy voisiko tuoda ponivarsansa mun luo niin siinä vaihessa on vähän hankala mennä peruun rukoustaan! :P

Eli lopputuloksena olen tullut siihen tulokseen, että pelkojen kohtaamisen suhteen kannattaa olla varovainen mitä Jumalalle lipsauttelee.. itse olisin sitä mieltä, että voishan sitä pelkoja pitää komerossa, mutta ilmeisesti Jumala ei pidä pelkojen hamstrauksesta.


1.Joh 4:17-18
"...Pelkoa ei rakkaudessa ole,
vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa."




Kommentit

  1. Mä en pelkää enää mitään. Mä oon saannu kunnian tuntea Jumalan kosketuksen ja meillä on kahdenkeskinen sopimus jatkosta!
    Mutta kyllä sä oisit tojotalla pärjänny. Hevonen nyt siihen viellä... ;D

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus pelkojen kohtaamisesta, niiden voittamisesta ja johdatuksesta. Kiitos. Hevonen on erinomainen kyntöhommiin ja maanmuokkaukseen ja varsinkin perunanistutukseen sekä multaukseen. Muistan kuinka lapsuudessani meidän kylällä oli vielä muutamia työhevosia ja ne olivat kysyttyjä perunanistustusaikaan. Myös saarileimikoissa viimeiset hevosmetsurit rekineen olivat kysyttyjä. Kiersivät talosta taloon. Tuohon otsikkoon palatakseni minusta pelot kannattaa kohdata. On luonnollista pelätä, mutta kun on asian kanssa sinut, pelko ei pääse hallitsemaan. Hyvää joulunjatkoa ja uutta vuotta harmaaseen torppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä olisi sen ihanampaa kuin kyntää maata hevosella.. ja jos vielä rekiajelullekin pääsisi <3 mutta katsotaan minne tämä tarina vie. Hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  3. Ja hämähäkithän tulee maalla asumisen mukana! Pakko sietää, jos meinaa ulkona olla. Tosin vanhassa talossa tuppaa asustelemaan niitä isoja, mustia huonehämiksiä. Isäntä perustelee niiden tarpeellisuutta. En ole 15 vuoden maalla asumisen jälkeenkään aivan varma asiasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen samaa :D nim. yhdenkin ison jouduin kirveellä tappamaan (kun lähempänä ei ollut muuta "asetta") ja vähän siinä tapettiakin meni :P

      Poista
  4. Hieno tarina! Näin juuri elämä menee.

    VastaaPoista
  5. Ihana tarina! Jumalalla on kyllä kaikkia ihmeellisyyksiä meitä varten :)

    VastaaPoista
  6. Niin, Jumala kyllä ottaa todesta rukouksemme ja lupauksemme, mutta itse sitä ei taidakaan aina tehdä niin:) Tykkäsin tästä kirjoituksesta, jonka otsikko jostain osui silmiini.

    VastaaPoista
  7. Jänniä juttuja elämässä tapahtuukin, oli kiva lukea tämä! =)

    VastaaPoista
  8. Tämä kertomus sai hymyilyttämään. Itselläkin on kokemusta, että on saanut välillä ällistellä omien rukoustensa vastauksia (ja sitä mitä on mennyt pyytämään). Blogiasi on kiva seurata!

    VastaaPoista
  9. Ihana tarina ja voi mikä ihanaakin ihanampi hevosotus :)

    VastaaPoista
  10. Mä kans rukoilen isoa ihmettä eli omaa pientä peltoplänttiä:) jännää katsoa mitä tuleman pitää..

    VastaaPoista
  11. Kiitokset kaikille kommenteista ja kannustuksesta! Ihana kun jaksatte näitä lukea!! :)

    VastaaPoista
  12. No heipä hei, Marketan blogin kautta tänne sulle löysin. Ihana elämänmakuinen blogi onkin. Tätä on mukava lukea. Suloistakin suloisempi hepo siellä!! puhumattakaan nyt muista ihanista eläimistä mitä sinulta löytyy...

    Nää pelot on tämmöisiä hassuja...mulla kaikkia samoja. Yht`äkkiä elämän varrella aloin pelkämään hevosia, mutta rakkaus hevosiin vain oli pelosta huolimatta. Sitten ajattelin että jos ihan pienen pienen vain hommaisisn...ja niin Erkki tuli meille. Aluksi tuppasin sitäkin pelkäämän, mutta sitten me totuttiin toisiimme ja pelko on väistynyt. Tässä kuussa meille sitten tulikin jo Shettis Lyydia, iiso matami ja kas en pelännytkään ehkä kun viis minuuttia ja sitten se oli menoa, nimittäin mun hevosrakkaat on nyt tässä. Ja luottamus on alkanut kehittymään nyt mataminkin kanssa. Tästä on hyvä jatkaa. Kanat ja kukko olis kyllä haaveissa, mutta haluaisin niin niiden kotkottaa vapaana pihalla, muttei se varmaan enää nykypäivänä onnistu ja kun on vielä tuo Iloinen sakemanni...pikkukorat tuskin lähtisivät niille "kukkoilemaan"..

    Jään lukijaksi, Mimosa

    VastaaPoista
  13. Ihana, rehellinen postaus! Tästä tuli hyvä, lämmin fiilis! Onnellista uutta vuotta sulle ja kaikille eläin kamuillesi, niille oleville ja tuleville.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari