Miniloma Luomajärven hevoskievarilla


Terveisiä minilomalta!



Päätettiin ystäväni kanssa lähteä pienelle uuden vuoden lomalle, kun noita lomia ei tule turhan usein pidettyä. Ja mikäs sen houkuttelevampaa kuin miniloma johon kuuluu rekiretki laavulle, pari ratsastustuntia, hevosenhoitoa, saunomista ja syöpöttelyä :D


Alun perin ajattelin, että tämä loma voisi olla sellainen kevyt "tutustun taas hevosiin ja vähennän pelkoa" -loma. Silloin en tiennyt, että saankin siedättää pelkoani vähän isommalla kädellä etukäteen ;)


Keli ei kyllä suosinut lomaamme sitten yhtään. Perjantaina satoi vettä vaakatasossa, pihamaat olivat kaljamalla ja lumesta oli vain muistot ojan pientareilla. Näin ollen leirimme alkoi kärryajelulla laavulle. Kärryjämme veti Ardenneri Augusti (voi miten iso ja lempeä otus). Laavulla paistettiin makkaraa ja halstrattiin voileipiä.


Majoituimme 1800-luvun lopun hirsitalossa. Tunnelmallista hirsitupaa ei ehkä ensimmäiseksi kuvittelisi niin lämpöiseksi mitä se oli, mutta sen kakluunin ääressä kuivasi kaikki vaatteet ja yöllä oli jopa kuuma :)


Ruokailu oli.. sanalla sanottuna liian hyvää. Sain itselleni moneen otteeseen ähkyn aikaiseksi.


Ensimmäinen ratsastustunti oli    jännittävä, sillä oli jo pimeää   ja vaikka kenttä oli valaistu häiritsi myrskyn äänet leirihevostanin Dania muutamaan otteeseen. Onneksi ystäväni tuli taluttamaan Dania, eikä säikähtämiset johtaneet altalähtöön ;) Muutoinkin Dani suhtautui meihin alkuun hieman epäluuloisesti, mutta seuraavana päivänä harjailut karsinassa sujuivat hyvin ja samoin ratsastustunti. Danilla oli aivan upea pehmeä ravi :) En ole ratsastanut aikuisiällä kuin satunnaisesti (max kerran vuodessa), enkä lapsenakaan kuin parin alkeiskurssin verran, mutta mukavaa se silti on.



Illalla ohjelmassa oli saunomista. Ja mallassauna se se oli täydellinen! Meitä ympäröivät tummat hirsiseinät, monet kynttilät ja täydellisen pehmeät, mutta kuumat löylyt:) Saunasta pulahdimme suoraan terassin katoksen alla olevaan paljun kuumaan veteen. Ympärillä myrskysi ja me istuimme myrskylyhtyjen valossa pipot päässä lämpimässä vedessä. Ei pöllömpää ;)




Leirin päätteeksi ohjelmassa oli hevosten kauneuskilpailut. Vasemmalla kuvassa kilpailun voittajahevonen Hiro ja hänen 10-vuotias stylistinsä. Oikealla kuvassa minun ja ystäväni tuunattu Dani ;) (hännän lettiä ei onneksi näy kuvassa).



Terävät kuvat KN ja loput epäselvät ovat minun ottamia;)




Kommentit

  1. Mäki oon ollu luomajärvel, ihan jees paikka. :D

    VastaaPoista
  2. Tämän postauksen otsikkoa lukiessani oli ensimmäinen ajatukseni, että onkohan Hiro tuolla vielä. Joskus pikkunassikkana sain kokea elämäni ensimmäiset kunnon maastolaukat Hiron selässä. Tuo hevonen teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että vieläkin olen pollea kaiholla muistellut ja miettinyt, vieläkö mahtaa olla elossa :)

    Ihanan rentouttavan kuuloinen loma teillä on ollut! Ihan tässä innostuu, että olisi kiva kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Hiro on kuulemma terhakka vanha herra :) Vielä riittää virtaa reissuille ja kentällekin.

      Poista
  3. Todella hieno tuo työhevonen ja tunnelmallisen näköinen talli :)!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihanalta lomalta! :)

    VastaaPoista
  5. Oi minäkin haluaisin tuollaiselle minilomalle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari