Kanikoppeja


Herra kaniini (pupujussi) ja Rouva jänis (jänes) ovat nyt asustaneet luonani joitakin viikkoja ja vihdoin ulkokoppikin on lähes valmis. Päätykolmmion vaneri on vielä asentamatta, mutta kanit ovat päässeet jo ulkoilemaan. 

Herra kaniini on rodultaan uudenseelanninpunainen, ja se on leikattu uros. Rouva jänis on pitkään haaveilemaani rotua eli Belgianjänis :) Nyt varmaan jotkut miettivät ovatko nämä niitä lihakaneja? Rodun puolestaa molemmat kävisivät lihakaneista, mutta ikänsä ja tuon leikkauttamisen puolesta eivät :D eli nämä tulivat minulle kerrostaloasunnosta tallikaneiksi koska stressasivat vähän edellisessä paikassa muita eläimiä ja kaipasivat viileämpiin tiloihin. Toki täälläkin on muita eläimiä, mutta kyse ei kuitenkaan ole kerrostalokaksiosta. Ja ihan kiinnotuneena ne seuraavatkin kanojen ja siilin puuhia tallissa ja koiraakin tulevat haistelemaan verkon läpi. 

Ainoa pieni haaste on ollut se, että Rouva jänis ei tykkää syliin ottamisesta lainkaan.. eli kynsien leikkuuta odotellessa :D Rouva pitää mekkalaa ja mäiskii tassuillaan syliinottajan käsiä. Kuljetus ulos ja sisään onkin sujunut tähän mennessä kuljetushäkin kanssa. 

Kuivikkeena olen käyttänyt hamppurouhetta ja se on toiminut ihan mukavasti, mutta faktahan on se että kanin jätökset haisevat. Eli ihan kiva, että asuvat tallissa :D

Ruokailun kanssa haetaan vielä vähän balanssia. En nimittäin edes vielä tiedä mikä olisi niiden lempipuu.. Tarjosin nakerreltavaksi omenapuunoksia olettaen ,että jänekset aina tykkäävät omenapuusta..mutta suosio ei ollut kovinkaan kummoinen. Seuraavaksi yritin tarjota pihlajaa, sillä se on vuohieni ehdoton ykkösvalinta.. mutta äkkipäätään katsottuna siitäkään ei syttynyt juhlia.. eli tutkimus jatkukoot.


Kanien sisähäkki näytti remonttivaiheessa tältä

Lienee kovin yllättävää että häkkien värivalinta on musta :D

tarkoitus on vielä testata saisiko pohjaan lisättyä palat suksista ja siten liikuttaa sitä helpommin nurmella

Kommentit

  1. Hienot jänöt ja hienot kopit! Meillä asustelee kolme ranskanluppaa ja niiden lempipuu on paju. Myös mustikanvarvut ovat suurta herkkua. Nyt ovat kyllä saaneet paljon omenapuuta, kun pihasta kaatui yksi iso puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kokeilen seuraavaksi pajua ja mustikkaa :)

      Poista
  2. Eläinkantasi lisääntyy, sinulla onkin jo komea kotieläintarha. Minulla oli aikoinaan kerrostaloasunnossa kani kahdeksan vuotta, eikä sen jätökset haisseet. Olim rakentanut sille vesivessan (vähän kuin kissan hiekkalaatikko). Muovilaatikon päälle taivuttelin teräsverkosta tukevan telineen ja laatikon pohjalla oli vettä. Pissat ja papanat putosivat verkon läpi veteen, joka pidätti hajut. Kani liikkui aina vapaana asunnossa ja sen vessa oli eteisen nurkassa. Sillä oli oma ruokailutila olohuoneessa ja makuupaikaksi se valitsi nojatuolin alustan, jossa sillä oli oma patja. Se loikoili kyllä myös sohvalla ja sängyssä, mutta ei koskaan pissinyt niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se tietysti vaikuttaa kotieläintarhalta kun on koira, ponit ja nyt vielä kanitkin, mutta kyllä mä silti ajattelen, että mulla on tuotantoeläimiä (kanat, vuohet, mehiläiset) ja niiden ohessa tuleva pihatraktori (poni) ja nyt tutustumista kanien maailmaan ja ehkä kenties jonain päivänä myös lihakaneja :) Aikaste upea tuo sun vesivessa! Nuokin käyttävät kiltisti vessalaatikoitaan, mutta eivät vielä osaa itse lisätä hamppua tuotostensa päälle..

      Poista
  3. Minä en ole pitänyt niinkään ongelmana papanoita tai niiden hajua, mutta kyllä nuo kanit ovat hirmu sotkuisia eläimiä, ne heittelevät ruokansa ympäriinsä ja karvaakin lähtee aika lailla. Ja kyllähän nuo isot kanirodut tosiaan lämpötilankin puolesta taitavat viihtyä paremmin talli/ulkokaneina. Jos haluaisin sisäkanin, niin ehkä valkkaisin jonkun pienemmän rodun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen pistänyt vielä tuon sotkun Rouva jäniksen sisustusvimman piikkiin.. vessalaatikon paikkaakin piti ekalla viikolla siirtää moneen kertaan.. ja ilmeisesti tarjoilen ruokiakin väärään kohtaan..

      Poista
  4. Söpöt kanit. Ihailin noita häkkejä, hienot! Tuo suksi-idea kuulosti hyvälle;)

    VastaaPoista
  5. Meillä puista lemppareita on olleet paju ja pihlaja. Muuten vadelmanoksat, mustikanvarvut ja maitohorsma. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari