Testissä haketarha poneille

Viime talvena kun kamppailin Wallun löysän mahan kanssa, ajattelin että yksi syy voisi olla mullan syöminen ja sen selvittämiseksi päädyin tarhan pohjan vaihtamiseen. Jos Wallu söisi multaa se voisi syödä myös hiekkaa, mikä on hevoselle multaakin vaarallisempaa, joten jätin laskuista hiekkatarhan perustamisen ja päädyin tarhan hakettamiseen.

Haketarhan haitoista ja eduista löytyy netistä paljon keskustelua. Yleisimmät haitat ovat ilmeisesti: haketarhan alkuvaiheen liukkaus, hakkeiden kiinnijääminen kavioon ja hakkeen ikävä ominaisuus eli maatuminen. Haitoista huolimatta, kukaan haketarhaa moittinut ei antanut muita hyviä vaihtoehtoja hiekansyöjille. Haketarhojen kannattajat sen sijaan tykkäsivät juuri siitä etteivät hevoset syöneet sitä, eikä liukkauttakaan koettu ongelmaksi kun hake oli tiivistynyt. Näin ollen päätin kokeilla ponitarhan hakettamista. Onnistuessaan se helpottaisi ainakin syksyn kuravelliongelmaa.

Hakkeen ideaalista puumateriaalista tai raekoosta en löytänyt tietoa, joten päädyin sitten testaamaan erittäin pientä raekokoa ja puumateriaalina omenapuuta, vaahteraa, kuusta, tuomea ja suuria määriä leppää.. 
Suodatinkangaskin loppui kesken joten sitä piti käydä ostamassa vähän lisää


Remonttireiskan blogissa haketarhaan oli käytetty alunperin 10cm kerrosta mutta todettu 15cm kerroksen olevan täydellisin, joten lähdin tavoittelemaan sitä, mutta sitähän ei tavoitettu ihan pienoisella työllä, nimittäin puumateriaalia haketukseen tarvitaaan ihan tuhottomasti! Onneksi tuota ryteikköä tontilta löytyy, mutta niiden runkojen läjääminen kasaan traktorin kulkuväylälle tuntuu selässä varmaan vielä jouluun asti. Itse hakettimen vuokrasin naapurista ja se oli niin nopea että sitä ei tarvinnut käyttää kuin vajaa 5h, mutta puita olisi pitänyt olla etukäteen runsaasti kasalla.



Nyt uusi hakepohja on ollut käytössä muutaman viikon ja ponskut näyttävät tykkävään siitä. Ainoa miinuspuoli on siinä että kun aiemmin varsinkin Wallu käytti hyvin tarkasti kakkanurkkauksia niin nyt Elmeri on saanut Wallunkin kakkimaan minne sattuu ja hakettahan lähtee väistämättä jonkin verran kakkakuorman mukana pois. No palvelija lisää haketta tarvittaessa myöhemmin lisää :D


 200m2 tarhan haketus omilla puilla tuli maksamaan noin 450e








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari