Kyntö,- kylvö- ja kakkaloma

Tänä vuonna kevät antoi odottaa itseään, mutta kylvöloma oli jo varattu viimevuotiseen tapaan toukokuun alkuun, joten kylvöt keskittyivät tällä kertaa eteisessä esikasvatukseen :D


Kasvimaan työt alkoivat siivouksella, maankääntämisellä ja kakan levityksellä :)

Loman päätehtävä ei kuitenkaan ollut kasvimaan valmistelu, vaan tallin pehkujen ja ponien lantojen tyhjentäminen. Onnea on kun saa vuokrata naapurista etukuormaajallisen traktorin ja peräkärry ja ystävä tulee apuun jolloin urakkaan ei mene kokonaisuudessa kuin muutama tunti <3


Pehkujen tyhjennyksen jälkeen etukuormaajaa käytettiin vielä hiekkaleikkeihin eli tulevan kasvihuoneen pohja sai viimeisen hiekkakerroksen.


 Perinteiseen tapaan kevääseen on kuulunut raivausta ja risujen polttoa :) (Neljä kokkoa poltettu, vielä pari olisi odottelemassa tuuletonta ja märkää keliä )



 Ja jottei lomasta jäisi ihan väärää kuvaa niin kävinhän minä myös ajelemassa Elmerillä, köpöttelemässä Zeuksella, viihdyttämässä itseäni huutokaupassa, istuskelemassa kahvilassa ja muutama ystäväkin poikkesi kylään :)



Kirjakaupassa törmäsin hauskaan yllätykseen:
"Unelma omavaraisuudesta"-kirjan lopussa oli listattuna
hyödyllisiä linkkejä ja harmaatorppakin oli mainittu
listassa :D Täytyy nyt pyrkiä kirjoittamaan jotain hyödyllistäkin ;)

Kommentit

  1. Aikamoista, tehokkaan näköistä puuhaa siellä! Hassua ja hauskaa, että löysit blogisi kirjasta :). Meillä myös pitäisi poltella noita risuja, odottelen kans tuulettomia päiviä ja ehkä pieni sade myös tekisi alle hyvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta tää lämmin ilma on aika kiva mutta vähäsen sadetta vois ropsasta vaikka joku yö :)

      Poista
  2. Mä ostin juuri pienen sievän kesätorpan, oltiin viikonloppu siellä siivoilemassa ja touhuamassa... Pienimuotoista risusavottaa olisi luvassa ensi viikonlopulle, ja varmaan vähän muillekin viikonlopuille! :D Pää on täynnä ideoita, tänä kesänä kokeillaan pienimuotoista kasvilavaviljelyä ja jännätään, mitä kaikkea vanhasta puutarha herää eloon kesän myötä. Kiva, mielenkiintoinen ja erilainen blogi sinulla, liityin lukijaksi! :) Täytyypäs etsiä tuo kirja seuraavalla kirjastoreissulla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi ja eritoten onnea kesätorpan johdosta <3 Ja tuo kirja vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta. Toki se on koosta johtuen vain pintaraapaisu omavaraisuuteen, mutta kivasti kirjoitettu ja kuvitettu ns.perusteos :)

      Poista
  3. Mukavaa että on mieleistä puuhaa!! :)

    VastaaPoista
  4. Ihan hengästyttää, kun luen, kuinka paljon taas olet tehnyt kaikkea! :) Onnittelut kirjaan pääsemisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun en ees oo tehnyt :D mutta sain mä toissailtana kaks linnunpönttöä puuhun ja heti eilen toisessa oli ensinäyttö :) mutta siis esim polttopuut on yhtä tekemättä ja kaikki laitumen korjaus ja muut aitaprojektit.. (jei) mutta pikku hiljaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari