maanantai 4. maaliskuuta 2019

Omavaraisuutta vuonna 2019 osa 2 (esikasvatus)

Sovimme muiden yhteiskirjoituksen blogistien kanssa, että esittelisimme itsemme tämän vuoden toisessa postauksessa. Sepäs onkin vaikeaa arvata mitä te lukijat haluaisitte tietää.. mutta koitetaan eli ostin harmaan torpan itselleni vajaa 10 vuotta sitten ja melkein yhtä kauan olen asunut täällä. Alkuun asuin täällä yksin, mutta nyt seuraa pitää Welshin corgi Nelli ja tallissa asuvat Irlannin cob pojat Wallu ja Edy, sekä Suomenvuohikutut Hilma ja Irmeli, kuusi kanaa, kukko ja kaksi kania. Eläimistä tai remontoinnista tai melkein mistään maalla asumiseen liittyvästä allekirjoittaneella ei ollut entuudestaan pahemmin kokemusta, mutta pikku hiljaa olen opetellut uusia asioita ja kohdannut vanhoja pelkoja (esim hevoset/mehiläiset)ja paljon on vielä opittavaa ja pelkojakin riittää vielä omiksi tarpeiksi :D Työskentelen kodin ulkopuolella ja vapaa-ajalla siis kasvatan ruokaa omiksi tarpeikseni ja kehitän tätä mikrotilaani eteenpäin haaveilen kaikesta enemmän ja vähemmän mahdottomasta ;)

Mutta sitten asiaan eli kevät kohisee eteenpäin ja mieli karkaa jo kasvimaalle.. itse asiassa emäntäkin on sinne karkaillut haaveilemaan ja kävelemään upeilla hankikannoilla. Mutta koska mieli on jo kesän kasvatuksissa, niin tottahan piti käydä siemenvarastot läpi ja (onneksi) huomata, että kaikkea tarpeellista puuttuu :D Tällöin nimittäin saa avata hyötykasviyhdistyksen sivut ja tilailla kaikkea kivaa ja tilauksen jälkeen huomata, että hitsit vieläkin jäi tilattavaa :D

Tämän vuoden kasvatuslistalla ovat ainakin seuraavat kuvassa näkyvät kasvit



Ja jotta tämä puutarhaharrastus edistyisi, niin on hyvä opiskella asiaa. Tarkoitus ei ole tehdä joka vuosi samoja virheitä, vaan kehittyä aina hitusen eteenpäin, tai ainakin tehdä uusia virheitä ;)


Lainasin kirjastosta Omasta maasta sekä Taimi -kirjat. Molemmat olivat hyviä ja hyödyllisiä, mutta Omasta maasta -kirja oli pakko hankkia omaan hyllyyn Antikvaarista. Erityisesti tällainen listaihminen piti kirjassa olevista listoista :) Alla kuvassa esimerkkilista eri vihannesten tuottomääristä neliömetriä kohden. Lisäksi pidin syvä- ja kohopenkki sekä permakultturi kappaleista. Mielenkiintoista oli myös arvioida rikkaruohojen esiintymisen perusteella oman maan laatua. Kirjasta löytyy myös kattava lista erilaisista kasvitaudeista ja mitä niiden kanssa tulee tehdä. Erityisesti pidin siitä, että kaikki viljelyohjeet päätyivät säilöntäohjeisiin. Toki on kiva syödä kasvimaan tuotoksia kesän mittaan, mutta vielä kivempi on jos voi sen lisäksi talvella kipaista kellariin hakemaan oman maan tuotoksia pöytään.



Alla on kuva kasvissosekeittoni aineksista, jotka hain kellarista tammikuussa. Tällä hetkellä pienet lanttu/nauris/palsternakka -varastoni ovat jo varastoinnista kärsineitä, mutta perunat, porkkanat ja mehut voivat hyvin :)


Esikasvatusta vaativat valitsemistani lajikkeista:

tomaatti (amateurs)

Esikasvatus maalis-huhtikuussa. Itää parhaiten 22-26 asteen lämmössä. Paras viljelylämpötila 18 astetta. (Soveltuu erinomaisesti epävakaaseen kesään)

fenkoli

Esikasvatus huhtikuussa. Itää 10-30 asteessa. Lehtikannat eivät paisu yli 25 asteessa tai  alle +7 asteessa. 

kesäkurpitsa

Esikasvatus huhtikuussa.

purjo

Esikasvatus maaliskuussa. Itää 18-22 asteen lämmössä. Ideaali kasvatuslämpötila päivällä 20, yöllä 15. Viileämmässä kasvu hidastuu.

Auringonkukka

Tästä ei ole tietoa muuta kuin, että tarvitsevat pitkän kasvukauden ehtiäkseen tuottamaan siemeniä, joten valitsen esikasvatuskuukaudeksi maaliskuun :)

kaalit

punakaalin esikasvatus huhtikuussa 15-24 asteessa. Syyskeräkaalin esikasvatus huhtikuun lopussa 16-20 asteessa.


Näiden aikataulujen mukaan siis pistän multaan kolme ensimmäistä lajiketta ja ensi kuussa loput kolme kasvilajia. 
Taisteluni kaalien (puolesta tai vastaan) ei ole päättynyt, vaan uusin voimin lähden taas taistoon. Parina vuonna olen saanut valmiita taimia ja niistä on tullut oikein hyviä ja kauniita keräkaaleja, joten olen tullut siihen tulokseen, että ongelmakohtani on esikasvatusvaiheessa. Liian voimakasta multaa ne eivät alkuun tarvitse, joten ongelma ei ole ollut ravinteiden puutteesta, vaan todennäköisesti valon puutteesta. Kasvivalon hankinta vaikutti sellaiselta ydinfysiikalta, että luovutin melko pian parhaan mahdollisen etsimisen ja ostin noin vain marketista kasvivalopolttimen. Taimi- kirjassa kerrottiin, että kirkasvalolamppukin auttaa asiaa. Näin ollen viritän uuden lampun ja vanhan herätyskellolamppuni etelän ikkunan eteen toivoen parasta. Aivan ensiksi esikasvatuslaatikot siirtyvät kuitenkin saunan lattialle itämään ja sen jälkeen vasta torppaan valojen väliin.


Muutoin torpalla on nautittu hankikannoista <3 ah miten ihanaa on viilettää pelloilla ja hakkuuaukeilla potkukella. Muuten ei tulekaan pelloilla niin samoiltua.



Käykäähän lukaisemassa muiden omavaraisbloggaajien suunnitelmia ja kuulumisia:)

  1. Farmer to bee https://farmertobee.blogspot.com/2019/03/farmarin-esittely-ja-polulla-eteneminen.html
  2. Urban Farming kaupunkiviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/03/omavaraisuus-ja-me-seka-lierot.html
  3.  Tsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-2/
  4. Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/03/mina-sariw-omavaraisuus-kotipihalla.html
  5. Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/03/eteneminen-ja-esittely.html
  6. Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/03/04/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-2
  7. Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/03/04/osittainen-omavaraistalous/
  8. Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/03/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-2.html
  9. Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/03/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html
  10. Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-mutta-millainen-porukka-taalla-suunnistaa
  11.  Saman otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1799
  12. Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/03/suuntana-omavaraisuus-kuka-mita-ja-miksi.html
  13. Villa Koira  https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/03/omavaraisesti-oma-itseni.html
  14. Torpan Tyttö https://torpantytto.com/2019/03/04/omavaraisuus-inventaario-pakastimessa/
  15. Caramellia https://caramellia.fi/pysaytyskuvassakaikkihyvin/
  16. Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=1114
  17. Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/03/mita-kuuluu-kevaan-odotukseen.html
  18. Luomulaakso https://luomulaakso.fi/luomulaaksossa-elellaan-astetta-ekologisemmin-muttei-unohdeta-nykymukavuuksia/
  19. Kohti laadukkaampa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/03/askeleita-kohti-omavaraisuutta-2.html
  20. Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/03/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-2-keta.html
  21. Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/punainen-mokki-ja-perunamaa/(avaa uuden välilehden)
  22. Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/03/vaaran-vankyran-talon-vaki.html
  23. Mrs Sinn https://mrssinn.blogspot.com/2019/03/arvot-ja-aika-values-and-time.html
  24. Pienen pieni Farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=390





21 kommenttia:

  1. Kuinka kauniita kevättalven kuvia <3 Siemenistä kasvattaminen on kyllä opettelua, kun ei liian aikaisinkaan saisi lähteä revittelemään, varsinkaan, jos ei ole kasvihuonetta. Sinulla onneksi jo on :) Ja hauskaa, kuinka harmaan torpan poppoo on lisääntynyt 10 vuodessa; melkoinen liuta siellä on sinulla jo seurana <3

    Kiitos myös kommentistasi blogipostaukseeni; se oli avartava! Pitäisi siis ymmärtää myös oppimisen ja osaamisen merkitys. Liian usein sitä katsoo vain eteenpäin, kun pitäisi katsoa myös taaksepäin ja olla itselleen jo siitäkin kiitollinen <3

    VastaaPoista
  2. Ihania hevosia! Mielenkiintoinen tuo kirjan satolistaus. Vähän mietityttää tuo 6,4 kg/m2 sipulia, kuulostaa aika isolta määrältä. Pitää ehdottomasti tutustua kirjaan, näyttää mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmana tossa kirjassa on kyllä se, että kirjailijat ovat Ruotista eikä Suomesta, muutenhan vois mennä syksyllä tivaamaan kirjan kanssa että TÄSSÄ LUVATTIIN MULLE 6,4KG sipulia! :P

      Poista
    2. Kirja varattuna kirjastosta: pääsen noutamaan vkl. Tuskin maltan odottaa....

      Poista
  3. Sitähän tämä matka tahtoo olla, uusien virheidenkin tekemistä, jos lie mukavia onnistumisen hetkiäkin.

    VastaaPoista
  4. Ollappa (kunnossa oleva) potkukelkka. Olisi ollut huikeaa päästellä sillä pitkin peltoja. Joskus lapsuudessa on tullut potkuteltua järven jäällä, mutta ei koskaan pellolla.

    Aina hevoskuviasi katsoessa iskee pienoinen heppakuume. Siitäkin huolimatta etten niistä juuri omaa kokemusta ja ne ovat hitusen pelottavia :)

    VastaaPoista
  5. Mä kasvatin kertan super sadon tomaatteja. Seuraavana talvena imin sitten kaiken tiedon tomaatin kasvatuksesta ja epäonnistuin totaalisesti. Tämä opetti mulle, että jos joku onnistuu älä opettele tekemään sitä toisin. Olisi ehkä pitänyt opetella jonkun toisen kasvin kasvatusta. Joskus siis oppikin voi olla virhe. Vuohet on kyllä mennyt ihan ohitse, että sellaisiakin on tilallasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin blogista tarkistaa koska vuohet tuli mun luo, ehkä 2012. Nyt niitä on siis kaksi kuttua ja molemmat ovat lypsyssä.

      Poista
  6. Voi että, näitä sinun kirjoituksiasi kävin viime vuonnakin seurailemassa. Niin paljon inspiraatiota ammennettavaksi! Kiva lukea myös tämän vuoden kuulumisia :)

    VastaaPoista
  7. Pidän myös listaamisesta, mutta kuvien kera se näyttää vielä paremmalta. Tuon kirjan ruotsalaisuus tai en minä tiedä, katselin itsekin joskus noita satomääriä, ja ne tuntui oudoilta, perunaa tulee varmasti enemmän neliöltä kuin kirjassa mainittu, mutta jostain oletuksesta sitä pitää liikkeelle lähteä. Mulla onnistui muutama kokeilu kaali viime kesänä hienosti, vaikka laitoin siemenet suoraan maahan - mutta sain ihan oikeeta satoa, vaikken sitä odottanutkaan. Tosin viime kesä nyt oli niin poikkeuksellinen, että ehkei sitä toista kertaa kannata kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen listauskirjani on kotimainen, mutta vähän vanhempi sellainen eli http://www.harmaatorppa.fi/2013/10/kirja-arvio-perheen-ravinto-omasta.html

      Poista
  8. Ihania kuvia taasen <3 Näin vanhana hevosmuijana sydämeni sulaa noille sinun hulmuharjaisille, tupsujalkaisille tuleville työkavereillesi.

    Ja sinä oot kyllä yksi supernainen, ihailen tuota tehdään eikä meinata -asennettasi valtavasti :)

    Täytyykin tutustua noihin vinkkaamiisi kirjoihin, vaikuttavat mielenkiintoisilta ja kevään tullen pitäisi taas löytää jotain puutarha-aiheista luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no voi kiitos :) oikeasti asenne on tehdään ainakin vähän eikä meinata :D ja sitt toinen on tehdään ekaks ja suunnitellaan vasta sitten eli mun pitää eka nähdä jotain raameja että pystyn suunnittelemaan valmista :) Taimi -kirja oli enimmäkseen sellainen visuaalisti kaunis kirja, mutta kivoja uusia tiedonmurusia sieltäkin löytyi :) Toi vanha kirja Perheen ravinto omasta maasta, sekin on aika kiva:)

      Poista
  9. Minä olen myös omasta maasta -kirjan suuri fani. Se on jonkinmoinen viljelyraamattu tällä tontilla. Pidän erityisesti miten siinä on vaihtoehtoisia tapoja viljellä sekä maaperän luonnonmukaisesta hellimisestä. Olkoon ruotsista hyvä kirja silti.

    Keväiset siemenostokset on ihan parhaita. Joskus ajattelen, että on sitä tavan hienohelma kun käsilaukkua mieluummin ostaa siemeniä ja kasvimaata trimmaa loputtomiin, mutta omissa hiuksissa pitää aina ponnaria, koska tukan harjaaminen ei muistu mieleen joka päivä. ��


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pyrin nykyään käymään kerran vuoteen kampaajalla.. panostan ulkonäköön :D

      Poista
  10. Hevosia, koiria ja kasveja! Mun unelma. Tosin elin tuota hevos- ja koiraunelmaa kakskyt vuotta niin nyt on hevoset jääneet hetkellisesti taakse. Mä olen yhdeltä ammatiltani kengittäjä, mutta se ei ole napannut enää pariin vuoteen. Innostuin siinäkin asiassa valtavirtojen ulkopuolisista asioista eli paljasjalkaisuudesta enkä enää haluaisi millään lyödä rautanauloja kavioihin. Nyt keskityn puutathajuttuihin ja hevostelen sitten taas kun alkaa kutkuttamaan. Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  11. Noi sun pollet ovat kyllä hurmaavia! <3

    VastaaPoista
  12. Ihana valikoima kasvatettavia asioita tälle kesälle! Itse en ole vielä aivan varma, mitä meille olisi tulossa, kun pääpaino pitäisi tänä vuonn olla noissa remonteissa, mutta näistä postauksista inspiroituneena taitaa käydä niin, että päädyn tänäkin vuonna viljelemään kaikkea, mitä mieleen juolahtaa!

    VastaaPoista
  13. Olipas kivan oloinen kirjavinkki, pitänee lainata tai hankkia sellainen. Pidän myös kaikenlaisista listoista ja niitä löytyykin kotoa joka lähtöön.
    Täälläkin on jo keväisiä kylvöjä meneillään. Chilit, lehtikaalit, munakoiso ja paprika ovat jo putkahtaneet mullasta ylös. Nyt jännätään miten niiden kanssa käy. (Ja sitä mihin ne kaikki sitten mahtuu) Ihanaa ja puuhakasta kevättä sinne! :)
    T: Arkihuttua Noorusca

    VastaaPoista
  14. Toi omasta maasta -kirja on tosi hyvä. Selkeä ja just mun tarpeisiin (kuten se säilöntä tosiaan). Meillä on ehkä vähän samanlainen toi päähänpinttymä kaaleista, heh. Mulla se kaatuu luultavasti siihen, että a) vettä liian vähän istutusvaiheessa b) ne pirun kirpat ja liian huolimaton peitto tai molemmat. Istutusvaiheen liian rikas multa voi olla sama, vaikka käytän aina köyhempää istutusmultaa. Oispa joku mummo tai pappa, joka kertois kädestä piteän. Ennen on kuitenkin viljelty peltotolkulla kaalia. Maaperässä voi olla myös sanomista, kun en ole mitään mittauksia tehnyt, enkä varmasti tee. Luotan tuuriin :DD

    VastaaPoista
  15. Kiitos kirjavinkistä! Todellakin mahtava tuollainen satoarvio-osuus! Sellaista olen itsekin kaivannut!

    VastaaPoista