Puutarhaunelmia

Minullahan ei ole varsinaisesti kukkamaata.. enää. Ainoa kukkapenkkini on täysin rikkaruohojen valtaama enkä ole muutamaan kesään enää jaksanut edes yrittää taistella sen kanssa. kasvimaalla tosin kukkii sametti- ja kehäkukat sekä ruiskaunokit. Unelmoinkin täydellisen kukkamaan sijaan ranskaisesta keittiöpuutarhasta, potagerista, jossa hyötykasvit ja koristekukat kasvat sulassa sovussa mutta hienoissa muodoissa keskenään. Tämän vuoksi päätin tänä vuonna vierailla Suomen tunnetuimmassa Potagerissa Westerssissä. Olin yhtä aikaa täysin haltioissani sekä pienoisessa ahdistuksessa: tahdon tällaisen! Miten ihmeessä voisin saada pihaani tällaisen!?

 Kyseisestä puutarhasta löytyy lisää kuvia Kukkiva kasvimaa -kirjasta.

Westersin lisäksi kävin avoimien puutarhojen päivänä vierailulla ihanalla rantapihalla.


Tässä pihassa oli kekseliäästi käytetty kaikenlaista rauta"romua". Patjan ja auton jousia, raudoitusverkkoa ja äkeen osia löytyi reunustamasta polkuja ja tukemasta kasveja. Niin westersissä kuin tässäkin puutarhassa kasvihuoneen katto notkui viinirypäleistä. Viiniköynös ei taida mahtua kasvihuoneeseeni, mutta aina voi rakentaa lisää portteja ja kaaria porttien yläpuolelle.. vaikkei portteja sattuisi noin muuten tarvitsemaankaan.

Kommentit

  1. Onpa hienon näköinen paikka! Tuolla on varmaan pakko joskus käydä vierailulla. Ja ahdistua... =D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari