Kasvimaan syyssiivous

Yleensä sadonkorjuun jälkeen innostukseni kasvimaata kohtaan romahtaa kunnes taas kevään ensimmäisten valonsäteiden myötä se nousee huippuunsa. Tämä tarkoittaa sitä, että keväällä saan aloittaa hommat siivoamalla kasvimaata ja etsimällä maasta hangen alle jääneitä tavaroita.

Tänä vuonna on jostain ihmeen syystä käynyt kuitenkin niin, että olen nauttinut pitkästä syksystä ja siivonnut pihan lisäksi kasvimaata. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettäkö ehtisin siivota pihan täysin ennen talven tuloa, mutta ainakaan en löydä raivaussahaani hangesta keväällä :D





Saavutukset 


  1. Lehdet: olen haravoinut lähes kaikki vaahteran lehdet pois saunan edestä ja tammen lehdet olen murskannut ruohonleikkurilla pieneksi silpuksi.
  2. Kasvimaalta nostin loput naatit ja ötököiden syömät lehtikaalit ja nämä syötin vuohille ja kanille.
  3. Lämpöpenkki: olen kasannut kevättä varten valmiiksi elämäni ensimmäisen lämpöpenkin. Ei mitään hajua toimiiko tuollainen, mutta testataan. Katselin asiasta tällaisen videon ja sen perusteella tein paaleista kaksikerroksisen kehikon ja sen täytin hevosen lannalla ja päälle levitin kerroksen kompostimultaa. Omani on videon penkistä eroten matalampi ja leveämpi, mutta sen takana pohjoispuolella on kasvihuone suojana, joten toivottavasti etelän suunnasta aurinko alkaa keväällä paistaa ja lanta alkaa lämmittämään penkkiä.
  4. Syyskylvöt: tänä vuonna istutin kahta eri syysvalkosipulia sekä tämän kesän itusilmuja. En ole onnistunut valkosipulin kasvatuksessa kuin kerran ja sekin tapahtui vahingossa :D mutta en silti aio luovuttaa, vaan uudella innolla kohti mahtavaa valkosipulisatoa 2020. Tämän lisäksi kylvin palsternakkaa ja porkkanaa.
  5. Kasvimaa: kateviljelijät ovat sitä mieltä, ettei maan olisi hyvä olla mustalla syksyllä vaan se olisi hyvä olla katettu. Näin ollen päätin tänä vuonna kattaa kasvimaatani osittain maatuneella oljella. Yrttitarhan sivulla sanotaan, että "Luonnossa maa ei ole koskaan paljaana. Myös viljelyssä pitäisi pyrkiä peittämään paljaat alueet, sillä kasviton ja katteeton maa on suojaton sateita, tuulta ja aurinkoa vastaan."
  6. Kasvihuoneeni toimii pihatavaroiden varastona eli tyhjensin kasvihuoneen tomaatinvarsista ja samalla tyhjensin kanin vessasta papanat istutuslaatikoihin.
  7. Hedelmäpuut: aikaisempina vuosina en ole pahemmin suojannut muita kuin omenapuita jäniksiltä. Tänä vuonna sain kuitenkin lahjaksi pari uutta hedelmäpuuta ja sen vuoksi päätin suojata kaikki luumu/kirsikka ja omenapuuni. Samalla revin kaikki rungon ympärillä kasvaneet ruohomättäät irti ettei myyrät pitäisi niitä piilopaikkoinaan.
Olen katsellut muutaman noita yllä mainittuja no dig-videoita ja vähän kiinnostunutkin tuosta kateviljelystä. Talvella ohjelmassa on siis lisää videoiden katselua :D

Toinen kiinnostava asia on kompostointi. Omistan yhden lahjaksi saadun lämpökompostorin, mutta en ole pahemmin ehtinyt perehtyä kompostointiin.  Tajusinkin tuossa, että tarvitsen oman lehtikopostorin ja sitä kompostimultaa. Ja siitä mieleeni tuli yksi vanha kompostikasa minne olen vuosia sitten dumpannut lehtiä, kanankakkaa ja pilaantuneen heinäpaalin lopun. Kävin työntämässä siihen talikkoni ja voi mikä löytö se oli! <3 siellähän oli melkein valmista multaa kasvimaalle lisättäväksi :)





Kommentit

  1. Ihanasti olet ehtinyt puuhaamaan siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen ihan itsekin yllättynyt tästä rupeamasta. Sairastelusta ja iltojen pimeydestä huolimatta olen saanut asioita eteenpäin. Otsalamppu on ollut korvaamaton apu :D

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari