Blogini kertoo siitä miten kaupunkilainen muuttaa maalle, mitä taitoja silloin tarvitaan ja miten kasvatetaan ruokaa omalla takapihalla.
1. Adventti / 2019
Hae linkki
Facebook
X
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Ensimmäisen adventin sää oli häikäisevän kaunis. Ulkoilun lisäksi kävin laulamassa hoosiannaa kirkossa ja polttelin takassa tulia ja adventtikynttiläkön ensimmäistä kynttilää.
Nelli-kulta täytti 12-vuotta.
Surumielisestä ilmeestä huolimatta lumi aiheutti hepuleita ja talvi-ilmasta nautittiin täysin rinnoin :)
Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää. p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)
Minulta pyydettiin taannoin yleistä kirjoitusta lampaidenpidosta. Tässä siis amatöörin näkemys lampaiden pidosta ;) (Tekstin alta löytyy linkki vähän pätevimpiin ohjeisiin) Laku Ensinnäkin pitää keksiä joku syy miksi hankkia lampaita . Tai ei ole pakko, mutta yleensä hankinta on helpompi perustella ympärillä oleville ihmisille jollain syyllä. Lampaita voi ottaa esimerkiksi raivaussahan korvikkeeksi, lemmikiksi, tuotantoeläimeksi tai vaikkapa kaikista syistä yhdessä. Ja kyllähän ne kelpaavat myös terapiaeläimiksi. Itse lainasin ensimmäiset pässit pihaani tuolla raivaussahasyyllä, mutta omat tulivat sitten tuotantoeläinsyyllä ja hoitavat siinä samalla hyvin lemmikki- sekä terapiaeläimen virkaa. Seuraavaksi pitää päättää minkä rotuisia lampaita haluaa. Itse sain ensimmäiset lampaani lahjoituksena, joten suomenlammas-rotu tuli valittua siinä samalla :) Ja sitten voikin marssia oman kunnan maaseutuvirastoon ja rekisteröityä lampaidenpitäjäksi. Tilavaatimukset eivät ...
Ensilumi tuli sutjakkaasti harmaalle torpalle eli lunta tuli noin 20 cm reilussa vuorokaudessa. Sepä olisi ollut ihanaa, jollei mittari olisi näyttänyt plus-astetta. Piha näytti ensilumen jälkeen tältä :) Ongelma lumessa oli siinä, etteivät puut kestäneet tuon märän lumen painoa. Eli lauantain saldo oli 4 puuta nurin aitauksien päälle ja yksi osa vaahterasta saunan päälle ja toinen vaahtera haljenneena viidestä kohtaa niin että vaahtera uhaksi kaatua talon päälle. Niin ja sähköt lähtivät perjantai-iltana. Pakastimet olivat ilman sähköä 2,5 vrk, mutta onneksi tämän vuoden possu pääsi paloittelusta toisaalle pakastimeen turvaan. Maanantaina sain myös apua vaahteran suhteen eli se vedettiin traktorilla tukkivinssin avulla kaatumaan oikeaan suuntaan :) Vaikka emäntä kantoi vettä ja puita ja raivasi myrskytuhoja yli voimiensa, oli tuo 3 vrk:n mittainen sähkökatkos hyvä varautumisharjoitus. Lämpöä ja vettä riitti hyvin ja vesi lämpeni saunan pikkupadassa sekä hellal...
Hei lukijat, haluaisin tietää miten te pesette mehupullonne? Pesetkö mehupullot heti käytön jälkeen ja syksyllä lisäät mehut pestyihin pulloihin? Vai liotatko ja kuummennatko pullot uusiksi ennen pullotusta? Martathan ohjeistavat pullojen pesun jälkeen yön yli liotuksen kylmässä vedessä ja sen jälkeen pullojen kuumennuksen uunissa. Itselläni on tapana huuhdella käytetty pullo ja jättää se laatikkoon odottamaan pesua. Laatikon täytyttyä kutsun itseni kaverilleni kylään ja käytän hänen tarpeeksi isoa lavuaaria pestäkseni pullot. Tänä vuonna ostin pulloilleni kuivatustelineen jotta sisälle ei jää yhtään tippaa huuhteluvettä. Kuivatuksen jälkeen pakkaan pullot takaisin laatikkoon ja ennen mehustusta täytän saunalla ison vadin kylmällä vedellä ja liotan pulloja siellä ja sitten kuumennan pullot vielä uunissa. Tästäkin huolimatta noin 10% mehuista (joskus enemmänkin) homehtuu pinnasta. Syyllisenä olen pitänyt huonoja muovikorkkeja ja siitä syystä olen siirtynytkin kumikorkkeihin, mutt...
Lunta tuli adventiksi meilläkin moneen otteeseen.Joten nyt katsotaan, jääkö myös jouluksi valkoinen maa.
VastaaPoistaEi jäänyt tänne :/ mutta oli sentään kivaa viikon verran :)
Poista