Savirappauskurssi
Osallistuin viime vuoden elokuussa Piirun järjestämälle savirappauskurssille. Kurssilla saatiin tietoa savirappauksen mahdollisuuksista sisäpintojen materiaalina. Mahdollisuus oli päästä myös kokeilmaan käytännössä kuinka savirappaus tehdään ruokoverkon päälle. Kurssin kouluttajana toimi Ville Villeco Oy:stä.
Saven landa-arvo on 1 eli savi ei itsessään eristä, mutta siihen voidaan lisätä eristäviä materiaaleja kuten esimerkiksi villaa ja pellavaa. Savi tasaa sisäilman kosteusvaihtelua eli se sitoo ilmankostautta itseensä ja luovuttaa sitä. Savi on myös ääntä eristävä, paloturvallinen ja kemikaalivapaa rakennusmateriaali. Savirappauksen voi tehdä hirsipinnalle esimerkiksi käyttäen pohjana ruokoverkkoa. Ruokoverkko on järviruo'osta ja rautalangasta punottu harva verkko, jota pystyy muotoilemaan ja sen idea on päästä hirsiseinän saumojen yli. Lisäksi ruokoverkko tarjoaa savelle hyvän tartuntapohjan. Ruokoverkon kiinnitys tehdään esimerkiksi naulaimella, joka ampuu sinkilöitä eli isoja niittejä. Paksumpaa, mutta myös taipuisaa ruokolevyä (yläpuolella oikeassa kuvassa vasemmassa reunassa) käytetään levyttämään epätasaisia pintoja tai esimerkiksi kaarevia pintoja.
Oma tarkoitukseni on kuitenkin käyttää savirappausta yläkerran päätyseiniin, joten pohjana ei ole hirsiseinää vaan seinä rakennetaan ulkovuorilaudasta, tuulensuojalevystä ja huntonin mäntykuitueristeestä. Sisäpuolla seinä koostuu huokolevyistä, vahvikejuuttiverkosta, vahvikelaasista ja (claytecin)päälilaasista.
Saas nähdä onnistuuko projektini :)
Ruolla Piirulla tuntuu olevan mielenkiintoisia kursseja.
VastaaPoistaJuu oon katsellut samaa. Ekaa kertaa nyt kävin siellä ja hieno paikkahan se on :)
PoistaHurjan mielenkiintoista, onnea jatkossa!
VastaaPoista