Omavaraisuutta vuonna 2020 osa 2

Pyykkitelineestä esikasvatusteline, uhka vai mahdollisuus?
Tästä se alkaa! Kevät nimittäin :) Tai oikeastaan se alkoi sinä päivänä kun työkaveri toi töihin siemenkuvaston. Mopo käynnistyi ja läks keula pystyssä kohti taivaan rantaa. 

Tällä hetkellä kesän viljelysuunnitelmani ovat tämän kaltaisia:
  1. lehtikaaleja (paria lajia)
  2. kesäkurpitsaa
  3. porkkanaa
  4. palsternakkaa
  5. valkosipulia
  6. sipulia
  7. purjosipulia
  8. tomaattia
  9. kurkkua
  10. avomaankurkkua 
  11. parsakaalia
  12. keräkaalia
  13. kukkakaalia
  14. papuja
  15. auringonkukkia
  16. mangoldia
  17. naurista
  18. keräsalaattia (uusi kokeilu)
  19. kikherne (uusi kokeilu)
  20. fenkoli (en aio luovuttaa!)

Puhdetyöt


Päätimme omavaraisbloggaajien kanssa kirjoittaa tällä kertaa kylvösuunnitelmiasta ja puhdetöistä. Puhdetöillä tarkoitetaan enimmäkseen sisätiloissa talvella tehtäviä töitä, joita ei välttämättä kesäkaudella ehdi edistää. Puhdetöitä olisivat siis esimerkiksi valjasten pesut, neulominen, vuolutyöt, kerhääminen, kosmetiikan valmistaminen, hunajakehien kokoaminen yms. 

Mietin pääni puhki mitä puhdetöitä voisin esitellä ja tulin siihen tulokseen, että mun vahvuudet eivät ole laisinkaan puhdetöissä! Tusaan ulkona paljon, mutta sisällä en tee puhteita. Paitsi jos esikasvatus lasketaan puhteeksi, niin sitä ajattelin tehdä :)

Tarvitsen kursseja saadakseni itsestäni irti puhdetöitä. Olen käynyt kerran saippuan valmistuskurssin ja toisen kerran jopa kotona tehnyt saippuaa kun oli samanhenkinen ystävä kylässä. Viime vuoden puolella kävin pärekorikurssilla ja nyt reilu viikko sitten kävin kehruukurssilla verestelemässä haparoivia taitojani.


Muut kuulumiset


Kanalaan muutti kaksi uutta kanaa, joista toinen ei ikävä kyllä selvinnyt muutoksesta, mutta toinen kana nimeltä Herukka on selvästi jo kotiintunut porukkaan. Tämän lisäksi Alma alkoi hautomaan ja neljä tipua on tähän mennessä kuoriutunut. Vähän on väärä vuodenaika, mutta katsotaan miten käy.






 



Pienenä iltapuuhasteluna purin eteisestä vanhat yläkertaan johtaneet rappuset. Fiksusti ajotin purun erään kaverin kyläilyn alkuun, jolloin sain reispuun uloskantoon apua :D Nyt sitten haaveilen eteiseen penkkinaulakko-yhdistelmää.


Käykäähän kurkkaamassa miten muiden omavaraisbloggaajien kylvöt ja puhdetyöt edistyvät:)


Puutarhahetki – suurien unelmien puutarhablogi https://puutarhahetki.blogspot.com/…/unelmana-omavaraisempi…


Kommentit

  1. Ihana tuo penkkinaulakko! Joku tuollainen sopisi meillekin niin kivasti. Vähän ärsyttää, kun kengät on puulaatikossa, jonka alla on renkaat - on se ihan kätevä niinkin, mutta alimpiin kenkiin menee päälimmäisten kenkien tuomaa hiekkaa ja kenkiä vaihtaessaan saa aitten aina kopistella ovella hiertohiekat tiehensä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kengät oli "kätevästi" yläkerran portailla. Nyt toivoisin vähän enemmän piilossa olevaa ratkaisua

      Poista
  2. Kaikki eivät ole puhdetyöihmisiä. Se on useimmiten semmoista näpertämistä, ja joillekin se ei vain sovi.

    Meillä on myös Iitinkanat harjoitelleet tuota hautomista. Ensimmäinen hautoi itsensä todella huonoon kuntoon ilman tulosta ja toinen sai nyt viime viikolla aikaiseksi kuudesta munasta yhden tipun. Luultavasti meidän edesmennyt Mozart-kukkomme oli turhankin herrasmies eikä päässyt juuri kosiskelua pidemmälle rouviensa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhteet yleensä vaati kädentaitoja tai uskallusta aloittaa vaikka taidot uupuisivat..mä en meinaa saada aloitettua itsekseni puhteita mitä en oikein taida.

      Poista
  3. Meilläkään ei nykyisin oikein piisaa aika ja innostus puhdetöihin. Aiemmassa elämäntilanteessa tilanne oli eri ja nautin puhdetöistä, nyt pelkkä ajatus uuvuttaa :D

    Nyt talvella koetetaan opiskella omavaraistelua, jotta homma toimisi paremmin keväällä :)

    VastaaPoista
  4. Voi että, kun olisikin kiva päästä kehruukurssille. Meillä täällä päin ei niitä kukaan järjestä! =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään ihan ole, mutta kun vähän ajelee niin sitt. Sarka-museossa kävin ensimmäistä kertaa kurssilla ja siitä se pieni innostus lähti :)

      Poista
  5. Oi tuo kana on ihan samannäköinen kuin meidän Melodia <3 Ja suloisia pikkupingviinejä kuoriutunut, eiköhän ne pärjää kun emo lämmittää. Mutta onpas ollut hienot välineet kehruukurssilla! Itse en ole päässyt sinuiksi rukin kanssa. Hankin siis vanhan rukin jo jokin aika sitten mutta minusta tuntuu että siitä puuttuu joitakin osia. Ja muutenkin rukin nopeampi rytmi hieman hirvittää. Mutta muistelen että aikoinaan kehruukurssilla opettaja sanoikin, että monelle sopii jompikumpi mutta harvoin molemmat kehruuvälineet. Rukilla saisi varmaan nopeammin valmista kun vaan oppisi sitä kunnolla käyttämään...

    VastaaPoista
  6. Kasvatin viime kesänä kikherneitä ensimmäistä kertaa. :D Kokeilu oli hauska mutta katsotaan laitanko tänä vuonna vai en.. Oma viljelysuunnitelmani venähti ihan huomaamatta kauhean pitkäksi eli ei ainakaan kannattaisi lisätä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just noin! Vaikka silmä kovana kyttäisi, ettei lista venähtäisi niin lähes aina jossain välissä niin on käynyt.. Ovela viljelylista!

      Poista
  7. Kesäkurpitsaa tuli nyt ikävä. On niin monikäyttöinen ja helppo syötävä. Mangoldi on toinen jota huomasin nyt kaipaavani ruokaan. Onneksi lupasit, että kevät alkavan nyt!!! Jäljellä ei siis ole kuin muutama viikko kun saadaan sadosta ruokaan väriä ja makua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu linnut huutaa pihalla jo niin että kyllä se kevät on jo täällä ja sitt tosiaan noi tiput! Selvä kevään merkki :D

      Poista
  8. Tuo esikasvatusteline on luultavammin mahdollisuus. Kaikilla tuntuu olevan vaikka mitä ja lueskellessa tulin siihen päätelmään, että mun on hankittava kasvivalot, perkule. Kukaan muukaan luonnonvalolla pelkästään onnistu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tulin ihan samaan päätelmään viime keväännä ja kyllä se kannatti. Ostin vaan 10 pöytälampun ja siihen muistaakseni 14 euron kasvivalopolttimon Prismasta ja sekin auttoi jo huimasti.

      Poista
  9. Minullekin tarttui haave tuollaisesta penkkinaulakkosysteemistä, kiitos ideasta! Kovasti ollaan pohdittu, minkälaiset säilytysratkaisut väkästellään eteiseen... Hyvältä kuulostavat myös kylvösuunnitelmat, itse ajattelin kokeilla myös sipuleita tänä vuonna. Vaiken itse sipulia syö, mutta niiden kasvatus kiinnostaa :D Josko ne sitten vaikka miehelle syötän. Kaalit myös houkuttaisivat, mutten ole varma olenko vielä päässyt yli kaalikoi- ja kirppahyökkäysten aiheuttamista henkisistä vaurioista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks ihmeessä mun listalla ei ollut sipulia, valkosipulia ja yrttejä? Kysyn vaan. Suosittelen sitä kaaliverkkoa ja sen reunojen hauttamista maahan. Se auttaa traumoihin kun voi nauraa räkäsesti kaalikoille joka yrittää päästä verkon läpi, muttei pääse :D

      Poista
  10. On niin omituinen talvi etten mitenkään ihmettele tuota hautomista, kevättä vain ja voimia uusille tipusille :)

    VastaaPoista
  11. Mooooi... sain viimein värkättyä siitä meidän käymästä kurssista jonkinmoisen sepustuksen blogiin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari