Säilöntähaaveet vuodelle 2022


kellarin hyllyllä mehupulloja ja säilykkeitä


 Aiemmin keväisin olen suunnitellut kasvimaata ja kirjoittanut kylvösuunnitelmistani tänne blogiin. Nyt päätin lähteä takaperoisesti liikenteeseen eli haaveilla mitä ensi syksynä olisi kellarissa.

Luonnonvarakeskus tutkii vuosittain suomalaisten ruuan kulutusta ja vuoden 2020 tilastosta nappasin tiedon, että keskimääräinen suomalainen kuluttaa muita vihanneksia kuin tomaatteja n. 52kg vuodessa.

Jos tavoitteni olisi säilöä kellariini sekä pakastimeen 52kg vihanneksia, voisi listani näyttää tältä:

  • 22 kg perunaa
  • 4 kg lanttua
  • 5 kg kaskinaurista
  • 2 kg punajuurta
  • 5 kg palsternakkaa
  • 3 kg purjoa ja sipulia 
  • 10 kg kaaleja 
  • 1 kg papuja ja pinaattia

Tomaattia keskiverto suomalainen käyttää 12kg/vuodessa. Itse teen lähes koko tomaattisadostani valmista pastakastiketta joko kellariin umpioimalla tai pakkaseen pakastamalla. En kyllä ole tehnyt 40 rasiaa pastakastiketta vaan veikkaukseni olisi lähempänä puolta.

Jogurttia keskiverto suomalainen käyttää vajaa 20 kg vuodessa. Tein viime keväänä itselleni jatkuvasti jogurttia, mutta syksyn epäonnistuneiden erien jälkeen se jäi tauolle. Jos jogurttia taas tekisi joka viikko sen puoli kiloa, tulisi keskivertosuomalaisen kulutusmäärä helposti täyteen.

Mehun kulutuksen suhteen viimeisin tilasto löytyi 2010 vuodelta eli 48kg/vuodessa. Tuon perusteella tavoite voisi olla reilu 30 pulloa omenamehua ja 10 pulloa sekamehua. Viime vuonna en teetättänyt omenamehua mehuasemalla, joten kellarissa on nyt vain tuo kymmenkunta pulloa sekamehua. Silläkin kyllä pärjää hyvin talven yli.

Kanamunia vuonna 2020 keskivertosuomalainen käytti reilu 12kg. Omaa kulutustani on vaikea arvioida, mutta yleensä pärjään omissa munissa läpi vuoden. Kerran pari on täytynyt ostaa rasia munia keskitalvella kaupasta.

Marjojen kulutuksen suhteen viimeisin tilasto on vuodelta 2015 ja silloin keskivertosuomalainen kulutti marjoja n. 13kg. Jos se olisi tavoite, niin pakastimessani voisi olla  5kg mustikkaa, 5kg mansikkaa ja 3kg punaisia viinimarjoja (soseena).

Kalaa (n.15kg), lihaa, (n.80kg) tai viljaa (n. 80kg) en pysty tuottamaan itse. Aiemmin kun pihassani oli kesäpossuja, sain tuotettua lihaa koko vuoden tarpeiksi. Nyt lihaa tulee vain satunnaisesti muutaman pienen kukon muodossa. Hunajaa sentään tuli viime kesänä siten, että niillä pärjään muutamankin vuoden :)

Mutta loppuun se kaikkein tärkein tilasto: keskivertosuomalainen juo kolme kuppia kahvia päivässä. Ja sen suhteen olen täydellisen keskiverto, mutta hitsi kun tuo oma kahvintuotanto ei onnistu..

Onko teillä lukijoilla säilöntähaaveita tai -tavoitteita tälle vuodelle?


Kommentit

  1. Säilöin ensimmäistä kertaa tomaattikastiketta umpioimalla ja siitä tuli tosi hyvää. Tein kyllä pakastimeenkin, mutta jotenkin tuon umpioidun maku on intensiivisempi. Pakastettu maistuu vetisemmältä, vaikka sitäkin on keitelty kasaan pitkät tovit. Ja onhan tuossa umpioinnissa se etu, että se ei enään tekonsa jälkeen energiaa kuluta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kokemus, testasin muutamaa purkkia kellariin ja loput pakkaseen. Pakastimen ainoa etu on sen läheinen sijainti :D

      Poista
  2. Miten onnistuin löytämään tämän kirjoituksesi vasta nyt, maaliskuun postauksen linkistä ?! Enivei, tämä on hyvä, monastihan sitä ei oikein ymmärrä paljonko mitäkin vuodessa kuluttaa ja tulisi varata, tuollaisen keskiarvon voi sitten muokata omiin mieltymyksiin ja tarpeisiin sopivaksi, uskoisin. Taidan alkaa tehdä laskelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän keskiarvot sovi kaikille, mutta ainakin keskiarvo voi olla joku mistä lähteä liikkeelle :)

      Poista
  3. Olipas kiinnostava teksti, tuolta uudemman kautta linkistä löysin tänne! Itse olen nyt tänä talvena yrittänyt vähän seurailla että minkä verran meillä (5 henkisessä lapsiperheessä) kuluu tiettyjä perustuotteita. Esimerkiksi sipulia menee keskimäärin yksi päivässä, porkkanaa kuluu noin kilo viikossa ja säilöttyjä kurkkuja purkillinen per viikko. Toistaiseksi nämä kaikki tulee vielä kaupassa, mutta tulevaisuutta silmällä pitäen on hyvä miettiä, minkä verran pitäisi säilöön saada että riittäisi koko vuodeksi :)
    - Maijalan Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatunnosto seurannalle! Nää luvut olisivat hyödyllisiä jatkoa ajatellen.

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari