Pienviljelijän kevättoimet

Kevät tuo pienviljelijälle kiirettä tai ainakin liudan tehtäviä. Itselleni kevät tarkoittaa ainakin seuraavia tehtäviä:

1. Kasvien esikasvatus  

Esikasvatan saunalla itselleni muun muassa tomaatin, chilin, kaalien, purjon ja kesäkurpitsan taimet. Saunassa on yksi kapea ja korkea ikkuna, samoin pukuhuoneessa, joten kasvatustilaa ei ole paljon. En juurikaan kouli taimia, vaan siirrän ne sitten suoraan kasvimaalle. Mielestäni tärkeintä esikasvatuksessa on valo. Ikkunasta tulevan valon lisäksi minulla on kaksi pöytälamppua, joissa on kasvivalopolttimot. Näiden avulla kaaleista tulee kasvimaalle valmiita tukevia taimia.

2. Polttopuiden teko

Ensimmäiset 10 vuotta sain polttopuuni omalta tontilta, mutta nyt olen ostanut polttopuuni tai tarkemmin sanottuna rangat. Seuraavaksi pitää vuokrata klapikone ja pilkkoa puut.

3. Tarhojen siivoaminen  

Poneillani on pihassa hehtaarin verran tilaa ja keväisin aikaa menee paljon kun haravoin niittylaitumen kakat kasoihin ja kuljetan ne pois.

4. Pehkujen ja lantalan tyhjennys 

Tallista pitää tyhjentää kuttulan, kanalan, ponien ja kanin pehkut. Tyhjennän ne lantalaan, joka pitää myöskin tyhjentää keväisin.

5. Kasvimaan ja kasvihuoneen valmistelu 

Kevättöihin kuuluu myös kasvimaan kitkentää, lannan ja kompostimullan lisäystä ja itse kylvöt. Omenapuut ja pensasaitakin kaipaa leikkausta keväisin.

6. Aitausten entraus

Kevääseen kuuluu myös aina aitojen korjausta ja laidunlankojen vetoa. 

7. Pihan valmistelu kesäkuntoon

Ei ole myöskään kevättä ilman pihan siivousta, puutarhaletkujen vetämistä ja korjaamista sekä pihakalusteiden asettelua ja lumilapioiden yms varastointia.

8. Linnunpönttöjen huolto

Lintujen pöntöt tarvitsevat myös keväällä huomiota. Joskus riittää pöntön puhdistus ja narun vaihto, mutta joskus pitää vaihtaa koko asunto uuteen.

9. Mehiläispesän keväthoito

Jos kevät on kylmä, mehiläiset kaipaavat lisäruokaa, ennen kuin saavat luonnosta ruokaa. Mehiläispesän pohja siivotaan myös keväällä ja aloitetaan "tilaseuranta". Mehiläisille pitää siis antaa pesään lisätilaa oikeaan aikaan eli ennen kuin tila loppuu, mutta ei liian aikaisinkaan.

Kevättyöt 2022

Tänä keväänä emäntä on myöhässä kylvöjen suhteen, tallin pehkutkin ovat osittain tyhjentämättä ja polttopuut pilkkomatta, mutta eläimet treenaavat jo laiduntamista ja lantala sekä niittylaitumen lannat on tyhjennetty. Pöntöt ovat siivottuina puussa, taimet ovat esikasvateetu ja pihaan on siistitty. Toinen mehiläispesäni menehtyi talvella, mutta toinen selvisi talvesta ja on jo saanut yhden  laatikon lisätilaksi.

 

Mitä kevättöitä teidän lukijoiden kevääseen kuuluu?

Kommentit

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari