Kottikärryn valinta
Sain ensimmäiset kottikärryni torpan mukana. Siitä on nyt 15 vuotta. Kottikärryt olivat jo silloin käytetyt, mutta ne palvelivat hyvin tähän asti. Ne vaativat ainoastaan renkaan vaihdon. Voin kertoa, että itsestään räjähtävä kottikärryn rengas pitää melkoisen äänen. Enkä edes heti tajunnut mistä ääni tuli, koska en edes koskenut kottikärryihin silloin. Tämän jälkeen olen arvostanut puhkeamattomia kottikärryn renkaita. Rengas ei koitunut näiden kottikärryjen kohtaloksi, vaan perinteinen ruoste eli lopulta kuupan kiinnityskohdat ruostuivat puhki, niin että kuuppa ei enää pysynyt kiinni rungossa.
Olin siinä kuvitelmassa, että ensimmäiset punaiset kottikärryni olivat normaalit peruskottarit ja niiden koon mukaan olin mitoittanut kasvimaan käytävät ja kasvihuoneen ovet. Googlettelujen jälkeen totesin, ettei samanlaisia ole tarjolla. Samoihin aikohin ystäväni hankki kaksipyöräiset kottikärryt ja kehui niitä kovasti. Huomasin, että Esko Finlandilla oli oikean kokoinen kaksipyöräinen malli ja koska vanhempani kysyivät syntymäpäivätoivettani, niin esitin toiveen omista kotimaisista Eskoista <3
Kaksipyöräisten kottikärryjen etu on painavien kuormien siirto ja mahdollisuus vetää kärryjä perässä tasapainottamatta niitä käsillä. Kevyellä kuormalla epätasaisella alustalla yksipyöräiset voivat kulkea tasaisemmin. Kaksipyöräiset voisi siis ostaa isommalla kuupalla, mutta itselläni oli kapeita paikkoja mihin tarvitsin pienempää kuuppaa ja lisäksi isompiin kuormiin käytän Soliksen kauhaa. Kaksipyöräisiä kottikärryjä myydään monia myös muovikuupalla. En osaa arvioida kestävätkö ne kulutusta, pakkasta ja auringonvaloa kuten metalliset, mutta metallisissa arvostan niiden kierrätysmahdollisuutta.
Olen saanut lahjoituksena myös hieman isommat harmaat kottikärryt. Niitä käytän esimerkiksi olkipehkun siirtämiseen. Eskoja käytän esimerkiksi rehusäkkien siirtoon autolta tallille.
Kommentit
Lähetä kommentti
Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)