Kasvimaa vm. 2013

Tän vuoden keväänä ja kesänä kasvimaani jäi huonolle hoidolle. Kevään kiireet puusavotan ja laitumen raivauksen kera verottivat voimia ja tieto siitä ettei kellari valmistukaan täksi syksyksi latisti vähän viljelyintoa, mutta jotain siellä silti kasvoi :)


Kevät
 Tyhjää täynnä...                 Vaan ei sittenkään :)



Olipa ihanaa tulla kotiin kun naapuri oli salaa käynyt jyrsimellä kääntämässä perunamaani <3


Kesä




Elokuuta

Kasvimaan hoito oli tosiaan retuperällä, mutta jotain maa tuotti kuitenkin eli muutaman kesäkurpitsan, omenamehuja, viinimarjamehuja, porkkanaa, purjoa, sipuleita, tomaatteja, yrttejä ja muutama avomaankurkkukin. Pinaattikin kasvoi komeasti, en vain ehtiny ajoissa ryöppäämään ja pakastamaan sitä.. eli ensi vuonna parannan tapani ja kasvimaasta tulee ykkösprojekti ;)
Vuohenjuusto-kesäkurpitsapaistos matkalla uuniin
 
Näistä kypsyi mukava tomaatti-vuohenjuustokeitto

Ensimmäinen omenamehusatsi
Kasvimaani sai tänä syksynä myös neljä uutta omenapuuta. Yhden talviomena puun jonka omenia haaveilen joskus säilöväni kellarissakin (Åkerö) ja kaksi syysomenapuuta (Heta) ja yhden makean kesäomenapuun. Kolme viimeksi mainittua istutin porsasaitauksen taakse..toivoen niiden joskus kantavan satoa suoraan tarhaan ;)

Ensi vuonna tarkoitus on kylvää auringonkukan siemenet ajoissa maahan ja juhannuksen pistää maahan vielä fenkoliakin. Kaaleihin ja juureksiin on tarkoitus keskittyä ja laittaa vielä vähän entistä enemmän punasipulia maahan.

Kommentit

  1. Mä en ees kitke kasvimaita. Laitan keväällä paljon paskaa, sit kesällä nurtsinleikkuust nurmet sinne katteeks ja satoo tulee että kohisee. Marjapuskille: Märkää sanomalentee muutaman sentin kerros. Sit 10 senttii puruu. sit lapiolliin tuhkaa ja pari paskaa. Levitettynä noin neliön alalle. Keväisin aina litra paskaa ja jokatoinen vuos tuhkaa. Nii ja paljon vettä viikko ennen poimintaa.
    Nää on niitä laiskan miehen oikoteitä hyvää satoo. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun paskatuotantoni on vasta aluillaan eli ensimmäiset pehkut ovat kompostoitumassa, joten ensi keväällä pääsen lätkimään "the tarvaraa" lannoitteeksi :) ja oikeastaan noi kohopenkit pitää kitkemistarpeen aika vähäisenä... iltaisin laitan sadettimen puoleksi tunniksi päälle ja siinä se mun "hoiva ja huolenpito" on ;)

      Poista
    2. Kyllä se piisaa jos ei mitkää tuholaiset iske kimppuun..sillon pitäis olla vähän skarpimpi :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää viljelykset, eikä minun silmiin edes mitenkään vähäisiltä. Hyvältä kuulostaa myös suunnitelmat.

    VastaaPoista
  3. Keskeneräisen sivulta tänne eksyin ja hyvä niin, taidan jäädä lukijaksi :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää sun sato! Arvaa paljonko kyrsii käytyäni kellarilla toteamassa, että näyttää ne mun kasvimaan sadot maistuneen hyvin siimahännillekin. Prkl. Porkkana, omenatt ja perunat varsinkin. Talviporkkanat oli onneksi jätetty rauhaan, mutta silti. En tiedä, miten ne vihulaiset saisi pysymään kaukana sadosta. Myrkkyä inhottaa käyttää, mutta se on vaan pakko, jos itsekin haluaa jotain syötävää talvella saada. Lisäksi kokeilimme jotain uutta ultraäänikarkotinta, jonka pitäisi pitää jyrsijät pois kellarista, jotenkin kyllä epäilyttältä tuntuu, mutta kaikkea pitää yrittää! :D Loukut on vielä asentamatta, mutta eiköhän nekin sinne kohta saada, viimeistään seuraavan kerran kun käy ärsyttämään hiirien sikajuhlat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I so hear you! Mä en ole koskaan aiemmin inhonnut hiiriä, mutta nyt inhoan ja ärsytyskynnykseni on ylitetty monta kertaa.. Mulla on vintillä myrkkyä ja eteinen täynnä loukkuja. Kuulemma perinteiset räpsät ovat parhaita, mutta yök niistä hiiren irroittaminen on yököttävää ja tässä yksi yö heräsin siihen kun se tavallinen räpsäkin pomppi tuolla eteisessä. Supercatit ovat ihania käytettävyyden kannalta, mutta nepä eivät tapa iso hiirtä hetkessä joten niitä eteisessä vasta hyppiikin ja eläimen kituminen on jotain mitä en kestä..joten täällä olen sitten yöllä hiilihangolla paiskonut hiirtä kuoliaaksi..kerran lähinnä oli rappuralli.. ja juu eihän se tarina siististi lopu... noita sähköisiä karkottimia mäkin meinasin testata.. vaikka kissa olisi paras.. allergiani takia sen pitäisi olla kylläkin vain ulkokissa. Tsemppiä myös sinne kostoiskuun ja kellarin suojeluun!

      Poista
    2. :D En voi välttää vekkokalvoilleni piirtymästä kuvaa öisestä hiirijahdista hiilitangon kanssa. Sen täytyy näyttää samanaikaisesti hassulta ja pelottavalta ;D
      Hirveän ristiriitainen suhtautuminen mullakin noihin hiiriin. Viimeksi eilen päivittelin söpöä metsähiirtä lintujen ruokintapaikalla, mutta auta armias, kun se samainen söpö metsähiiri on nakertanut mun porkkanan.. sitten joutaa hiirulaisten taivaisiin :D

      ps. Sulle on tunnustus blogissani.

      Poista
    3. Voinen lisätä verkkokalvollesi kuvauksen kerrasta jolloin sellainen ISO kamala ulkohämähäkki oli eksynyt sisälle ja majoittautunut jalkalistan päälle (johon se juuri ja juuri mahtui). Sitähän ei voinut siis kärpäslätkällä iskeä kun voimaa ei olisi saanu tarpeeksi..ja just silloin käden ulottuvilla ei ollut kuin kirves... mutta olin mä muutenkin ajatellut vaihtaa ne tapetit :P ja siis se hirvitys kuoli kerrasta :D

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari