Voihan kakkajalka

Tässä eräänä päivänä ystäväni autteli minua eläinten hoidossa. Hän tuli kertomaan, että nyt tarttis kylvettää yks kana. Minä yrittäen pidättää nauruani sanoin että siitä vaan, mutta menin silti katsomaan tilannetta. Ja toden totta, Eveliinalle oli yhtäkkiä ilmestyneet kakkajalat! (siinä vaiheessa en tosin tiennyt, että sana on ihan vakiintunut termi) Pyydystimme Eveliinan syliin ja yritin poistaa sen varpaiden ympärille muodostuneita melko isoja ruskeita kokkareita. Mutta eipä niitä niin vaan irrotettu. Palaset olivat kiven kovia ja reppana kääntyili orrellakin jo vaikean näköisesti varpaittensa kanssa. Kyselin asiasta netissä ja kuulemma noita kakkajalkoja voi liottaa lämpimässä vedessä ja sivuleikkureillakin yrittää pienentää.. (juu ei, leikkaisin kuitenkin varpaan vahingossa katki) Eli ei kun kylvettämään Eveliinaa :D (Oman kokemukseni mukaan tunnin seisoskelu lämpimässä vesipaljussa riittää pienempiin kokkareisiin, muttei isompiin).

Ongelma kuitenkin uusitui, vaikka yritin selittää kanoilleni, etten ala pitämään pystyssä mitään viikottaista kylpyläsessiota. Asia tuli kuitenkin puheeksi eläinlääkärini kanssa, jolloin hän kysyi minulta että "Eikö sinulla ole kakkalattiaa??!" Öö..kakkalattiaa? Mikä se on?? :D

Kakkalattia on esimerkisi vaneerilevystä tehty hylly ylimpien orsien alle, jonka päälle tulee kerniliina. Kanat kakkivat eniten öisin, joten suurin osa kakasta tippuu liinalle, josta se ravistellaan pois viikottain. Näin kanat eivät joudu tepastelemaan kakkakasoissa kun kulkevat orsien alla :)

Vaikutti siltä, että kaikki itseään kunnioittavat kanat tarvitsisivat kakkalattia, joten tottahan toki minunkin täytyi rakentaa kanoilleni kakkalattia.

Elämä ilman kakkalattiaa, on varmaankin yhtä kamalaa kuin olisi elämä ilman huussia! ;)

Tässä nyt tämä "hieno" kakkalattiani on :P








Kommentit

  1. Meiltäkin puuttuu kakkalattia :O Jospa sitten ensi syksyksi. Varmaan ihan kätevä keksintö, meilläkin välillä tulee kakkajalkoja vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia asioita sitä tuleekin vastaan, mitä ei ees tiedä kaivata. Tää oli yks sellainen ;)

      Poista
  2. Tuo ongelma meillä viiriäisillä, mutta ei kanoilla. Niillä raukoolla ei ole kakkalattiaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitkän ajan munkin kanat olivat raukkoja latittomia :P En tiä sitt arvostaako ne enemmän kylpypäiviä vai näitä askartelujen tuloksia ;)

      Poista
  3. No enpä oo tollaisestakaan ennen kuullut enkä nähnyt, vaikka kanojen omistajia tunnen monta. Mutta vaikuttaa ihan hyvältä idealta :)

    VastaaPoista
  4. Mä yritin pitää kakkalautaa lattialla orren alla, mutta se ei ihan toiminut. Kanat pöllyttivät niin paljon kuivikkeita sen päälle, ettei sen putsaaminen pyyhkäisemisellä toiminut. Mutta pitäisi tosiaan kokeilla laittaa kakkahyllyksi.

    VastaaPoista
  5. Olen nähnyt myös kakkariippumaton orsien alla, ja sitten siinä uudessa Omat kanat, omat munat -kirjassa esiteltiin hieno kakkalaatikko, jossa on ritilä päällä ja joka tyhjennetään sitten joskus tai jouluna.

    VastaaPoista
  6. Minä haalin vanhat viltit ja matot kanalaan ja kun ovat käytetty eli kakan peitossa niin poltan ne. Pidän niitä myös orsilla, koska jotka mukavampia jalan alla kun pelkkä puu:) Mukavaa viikonlopun jatkoa!! Hieno tuo sinun kakkalattia:)

    VastaaPoista
  7. Hahaaa, meillä oli kakkajalat kolmen päivän ikäisellä viiriäistipulla! Niitä se vasta oli jänskää availla :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari