Pesuaineen irtomyynti on kielletty Suomessa.

Miksi kierräytys tehdään mahdottomaksi?

Pesuaineasetuksen mukaan pakkauksessa pitää olla tietyt pakkausmerkinnät. Tiukastitulkittuna pesuaineitai ei siis saisi myydä irtomyyntinä. Ei edes pulloon liimattava etikettitarra riitä, sillä tuotetietojen tulee olla aina saatavilla. Omia pesuainepulloja ei voi käyttää sillä tuote voi pilaantua ja tällainen mikrobiperäinen saastuminen voi teoriassa olla vaarallinen herkälle kuluttajalle. (Lähde: http://www.vihrealanka.fi/uutiset/kierr%C3%A4tys-loppui-%E2%80%93-pesuaineita-ei-saa-ostaa-omaa-purkkiin)


Kotkalainen Ole hyvä-pesuainetuottaja on ollut edelläkävijä muovisaasteen vähentämisestä, sillä yli puolet Ole hyvän myynnistä on tullut pesuaineiden irtomyynnistä. Pesuainevalmistajat kritisoivat TUKESin tiukkaa tulkintaa ja hämmästelevät muun muassa sitä että esimerkiksi Saksassa pesuaineiden irtomyynti on sallittua.(http://yle.fi/uutiset/pesuaineiden_irtomyyntikielto_kummastuttaa
_yrittajia/6877143
)


Ymmärrän huolet pakkausmerkinnöistä ja tuoteturvallisuudesta, mutta tällainen millintarkka tulkintatapa estää muovijätteen vähentämisen. Tuntuu kuin tässä heitettäisiin lapsi pesuveden mukana pois. Vaikka asetusta tulkittaisiin, kuten muissa EU-maissa, eivät kaikki kuitenkaan käyttäisi pesuaineiden irtomyyntimahdollisuutta. Nykyinen tulkinta kuitenkin estää kaiken kierrätysmahdollisuuden pesuainemyynnin kohdalla. Muovi ei maadu, eikä muovin kierrättämistä pitäisi siis missään nimessä estää.

Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta tiskiainepulloa esim. nelihenkinen talous kuluttaa vuodessa. Luulen, että aika monta pesuainepurkkia ja muovistapurkunkkaa keskiverto perheen siivouskomeroita ja kylpyhuonesta löytyy. Itse haaveilen laajemmasta irtomyyntimahdollisuudesta. Minua ahdistaa laittaa iso tyhjä muovinen purkki roskikseen ja siksi olen täyttänyt jo useamman vuoden tiski- ja pyykinpesuaineeni esimerkiksi Ruohonjuuren liikkeissä. Pelottaa hieman, että laajeneeko tulkinta jossain välissä shampoiden ja hoitoaineiden puolelle..

Hienona uutisena voin kuitenkin todeta, että kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen aikoo tehdä asiasta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa. Nyt sitten odotellaan miten asian kanssa käy!

Edit 4.6.2014 AL: Pesuaineita ei saa enää myydä irtotavarana - "kyse ei ole nipotuksesta"

Kommentit

  1. Saksa on ollut aina vähän edellä Suomea noissa kierrätyijutuissa sun muissa luontojutuissa....:)

    VastaaPoista
  2. Mä oon jo ehdottanut pariin eri paikkaan, että shampoopulloja voisi kierrättää pantillisina niin kuin limupullojakin..

    VastaaPoista
  3. Siksikö punnitse ja säästä-kaupasta ei löytynyt enää pesujauhetta?
    Muovipullojen kierrätys pitäisi sallia.

    VastaaPoista
  4. Kaikki muovipullot pitäisi olla pantillisia ja liekkö noita muovilaatujakaan tarvitaan ihan niin montaa, helpottaisi ainakin muovin keräämistä uusio raaka-aineeksi.

    VastaaPoista
  5. En käsitä, miksei pullon kylkeen liimattava etiketti riitä. Esim paistopisteissähän riittää, että siinä hyllyssä on esillä tuoteseloste, josta jokainen voi tarkastaa onko pullassa jotain itselle sopimatonta. Eikä sitä selostetta saa edes mukaansa, se on vain nähtävillä ja asiakkaan vastuulla on se kaupassa tsekata ja olla tietoinen sisällöstä ja sitten pulla pussiin, jossa ei lue mitään. Ja voihan ruoka-aineallergiakin olla hengenvaarallinen (esim pähkinä) ja silti tuo riittää, niin on aika hassua, että pesuaineesta ei riitä pulloon liimattava etiketti. Toki niissä tiedon pitää olla saatavilla, jos vaikka lapsi sattuu sitä juomaan/syömään, jotta tietää sanoa ambulanssihenkilökunnalle, mitä on otettu, mutta mun mielestä tiukasti liimattavan etiketin pitäs riittää ja seuraavalla pesuaineen hakukerralla uusi etiketti siihen päälle taas. Kummallisia säätämyksiä.

    Shampooasiaa on miettinyt myös itse, siinä jos missä menee paljon pieniä muovipulloja haaskuuseen. Tosin olen pystynyt hiukan vähentämään sitä saastetta, viime aikoina olen pessyt hiukset useammin kananmunalla kuin shampoolla. Hiuksiin jätettävää hoitoainetta tarvin kyllä vielä, joten siinä menee muovia, mutta shampoon ja huuhdeltavan hoitoaineen pystyn korvaamaan kananmunalla ja hei, tulee oikeasti puhtaat ja kiiltävät hiukset, suosittelen :) Itsellä on pitkä tukka, joten sekoitan kaksi kananmunaa purkissa ja sitten kastellut hiukset pesen sillä munalla. Kananmuna on aika litkua, joten laitan sitä hiuksiin monessa erässä eri puolille ja hieron. Lyhythiuksiselle riittää varmasti yksi kananmuna komeesti. Ja taas pärjään hiustenpesun suhteenkin luonnossa, kunhan on muutama kana :) Tai mun tapauksessa toistaiseksi kaverin kanat, jotka munii 15 munaa päivässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä huomio paistopisteistä ja tuoteselosteista!
      Sain viikonloppuna uuden kanan, josko munien määrä lisääntyisin niin voisin testata tuota :) Itse olen käyttänyt täyttöshamppoita ja välillä palashampoota.

      Poista
  6. Pääasiassa muovista ym jätteestä kai kuitenkin tuotetaan kaukolämpöä tms joten käsittääkseni tyhjä shampoopullo ei enää päädy kertymään vuoreksi luontoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kai riippuu alueella olevista jätteenkäsittelylaitoksista?

      Poista
    2. Ei riipu, mäkin luulin ennen niin. Kun oon asunut kahdessa paikassa missä kerätään energiajae ja kaatopaikkajäte erikseen, niin luulin että ikävä kyllä esim täällä nykyisessä kunnassa kaikki kipataan luontoon kun ei ole energiajaekeräystä erikseen. Mutta ne vaan hoitaaki lajittelun jälkikäteen ja kaikesta mikä palaa, tulee lämpöä. Niin se käsittääkseni muuallakin on, helpotus.

      Poista
  7. Yksi syy käyttää palasaippuaa. Nestesaippuat sisöltävät myrkyllisiä kemikaaleja ja kuivattavat käsiäkin hurjasti.

    Kyllä tuollaiset muovit pitkälti päätyy kaatopaikalle, sillä jätteenpolttoa ei suomessa juurikaan harrasteta (kansalaisten vastustuksen vuoksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoin pitkään propagandaa siitä että palasaippuat kuivattaa niin pahasti kunnes kemistimutsini valaisi että palasaippua nimenomaan ei kuivata ja koska siin ei ole mitään emulgaattoreita, se ei pääse liuottelemaan mitään tarpeettomqn syvältä vaan pesee pinnan. Siirryin (vahingossa luonnon-) palasaippuaan ja täytyy sanoa että on kyllä niin paljon ihoystävällisempää tavaraa eikä tule vahingossa hölvättyä naurettavan paljon, ja huuhtoutuu kivasti pois paljon pienemmällä vesimäärällä. Nyt ostin kokeiluun palashamoota, vaikka oon hiukan skeptinen jaksanko vaahdottaa sitä kuuna päivänä riittävästi irti palasta jotta tää mun luontaisöljytehdas tulis puhtaaks..

      Poista
  8. Muovi kierrätetään isommissa yrityksissä, värittömät ja värilliset erikseen. Esim mun työpaikalta ne lähtevät erikseen pakattuina ja maailmalla on tahoja, jotka ostavat jätemuovia ja käyttävät sen uudestaan. Mutta tosiaan, ei ainakaan meillä päin ole yksityishenkilölle muovinkeruupaikkaa, vaan sekajätteeseen menee eli kaatopaikalle.

    VastaaPoista
  9. Hei!

    Tää on asia, joka vaivaa itseäni paljon! Inhoan sitä, kun joudumme käyttämään niin paljon muovia, on shampoo-ja hoitoaineulloja, pesuaineet, hammastahnat jne...Sitä muovia tulee jo meidän perheestä ihan tuhottomasti:( Enää emme käytä nestesaippuoita, vaan olemme siirtyneet palasaippuoihin, eikä tosiaan kuivata käsiä niin paljon. On sanottu, että nestesaippua olisi hygieenisempi, mutta eräs laborantti sanoi, että sekään ei pidä paikkaansa.
    Olen kuullut jo vuosia sitten, että Ruotsi olisi hoitanut muovijätteensä enimmäkseen polttamalla ja ihmetellyt, että mikä Suomen viranomaisia vaivaa, kun ei ole muovin kierrätystä järjestetty ja muovia hyödynnetty uudelleen? Muovi on kyllä vihoviimeinen ympäristöjäte! Muutenkin, toivoisin, että enemmän kuunneltaisiin ihmisiä, on paljon asiantuntemusta kansalaisilla mm. energiapolitiikan suhteen ja katsoa muita edistyneempiä maita näiden asioiden suhteen, se ei aina ole yksin veronkiristäminen, on muitakin konsteja sioiden kohalleen laittamiseen...;)
    Huh, mikä purkautuminen tuli!;D

    Kivaa viikon jatkoa sinne!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Mutta olen säästänyt vielä tuon tiskiainetäyttöpulloni, josko tuohon tulkintaan saataisiin vähän järkeä. Infoan heti kun Timo tekee tuon kirjallisen kysymyksen

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari