Miten voisit lisätä omavaraisuuttasi?

 Ihminen voi olla omavarainen esimerkiksi ruuan, lämmön, veden, vaatteiden tai liikkumisen saralla. Syitä omavaraisteluun on monia. Osa haluaa olla kriisinkestäviä, osa haluaa säästää kuluissa, osa ei esimerkiksi halua syödä prosessoitua ruokaa jne.

Itse en tavoittele täyttä omavaraisuutta millään osa-alueella, vaan tavoittelen TuVallista elämää eli tuottavaa ja varastoivaa elämää. Haluan tuottaa esimerkiksi osan kuluttamistani elintarvikkeista ja haluan varastoida resursseja tulevaa varten. Haluan tehdä talvella polttopuita seuraavaa talvea varten. Kesällä haluan tehdä heinää tuleevaa talvea varten ja syksyllä haluan säilöä kasviksia tulevaa talvea varten. Kaiken toki voisi ostaa kaupastakin, mutta samalla lisään kriisinkestävyyttäni ja arvostan enemmän tuotaamiani asioita, enkä osta niin paljon turhia tarvaroita kuin ennen. 

Helpoin tapa lisätä omavaraisuutta lienee viljelyn aloittaminen. Toki jos omistaa takan ja metsää, voi lämmön tuottaminen olla helpoin tapa lähteä liikenteeseen. Ja jos on käsistään kätevä ja omistaa lampaita tai vaikkapa nokkosta, voi liikkeelle lähteä kuitujen työstämisestä ja siitä siirtyä vaatteiden valmistukseen. Mutta monelle meistä ruoka on helpoin lähtökohta.

Miten omakotitalossa asuva voisi lisätä ruokaomavaraisuutta? 

Omakotitalossa asuva voisi kasvattaa nurmikon sijaan syötäviä kasveja. Ja jos piha on hyvin pieni, silloin kannattaa lisätä vertikaalista viljelytilaa esimerkiksi viljelyseinien ja säleikköhedelmäpuiden muodossa. Mieti mitä Suomessa kasvavia kasviksia ostat kaupasta. Syötkö omenoita tai mansikoita? Ostatko kaupasta tomaattimurskaa, perunoita tai lehtkikaalia? Aloita niiden kasvisten viljelyyn tutustumisesta, joita käytät muutenkin. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta säilöä kasvimaasi tuotteita, keskity kesäajan omavaraisuuden lisäämiseen. 

Miten kerrostalossa asuva voisi lisätä ruokaomavaraisuutta? 

Kerrostalossa asuva voisi ottaa parvekkeensa viljelykäyttöön tai vuokrata lähistöltä palstatilaa tai neuvottella taloyhtiön kanssa yhteisistä viljelyalueista.

Entä jos ei ole mitään pääsyä maaperään, jossa voisi harjoitella viljelyä? 

Tällöin kannattaa lähteä liikkeelle opiskelusta. Voisit osallistua kursseille, jossa opit taitoja tulevaisuutta varten. Myöhemmin voit esimerkiksi tarjota taitojasi jonkun avuksi jolla on maata, muttei voimia tai taitoja.

Entä jos olet jo pitkällä ruokasi tuottamisessa, mutta haluaisit edistää asiaa entisestään?

Itse lähdin liikkeelle siten, että selvitin keskivertosuomalaisen kulutusmääriä ja tein sen perusteella kasvatusuunnitelman sijaan säilöntäsuunnitelman. Voit lukea siitä lisää täältä.


Lue muiden omavaraisblogistien vinkit omavaraisuuden lisäämiseksi täältä:

Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/omavaraisemmaksi/

Kakskulma https://kakskulma.com/omalla-tavallaan-omavarainen

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2022/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/03/metsan-ja-suon-antimia.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/03/vinkkeja-omavaraisuuden-lisaamiseen.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/03/suuntana-omavaraisuus-3-omavaraisuuden.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-3/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/vinkkejä-varautumiseen

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2022/03/suuntana-omavaraisempi-elama-2022.html

Caramellia https://caramellia.fi/maaliskuu2022

Varmuusvara https://varmuusvara.blogspot.com/2022/03/maaliskuun-ensimmainen-maanantai.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/03/suuntana-omavaraisuus-osa-3-voiko.html

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/03/suuntana-omavaraisempi-elama-2022.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/03/unelmana-omavaraisempi-elama-miten.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/miten-lisata-omavaraisuutta/

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/03/pienikin-omavaraisuus.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/03/07/maaliskuu-22-omavaraisuudesta/



Kommentit

  1. Kaunis kuvakollaasi! Yhtään en tiedä, miten tuollainen tehdään. Kännykälläkö?

    VastaaPoista
  2. Nyt kun mennään kriisistä kriisiin niin TuVallinen elämäntapa on tärkeää. Tsemppiä sinne 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin teille sinne! Teillä onkin siellä mahtavat varastointi- ja viljelytilat :)

      Poista
  3. Minähän olen asunut 0-20- vuotiaaksi kerrostalossa Tampereen ydinkeskustassa. Mutta siihen aikaan esimerkiksi Tallipihat, mikä on nyt matkailukohde, oli Finlaysonin työntekijöiden kasvimaa ja siellä kasvoi omena- ja luumupuita. Kerrostaloissa oli asuntokohtaiset kellarikopit ja myöskin kylmäkellarit. Kesällä tuotiin mummuloista marjoja, sekä omenia ja niistä keiteltiin mehuja. Kaupunkilaiset lähtivät myös marjastamaan ja sieneen.
    Huoneistoissa oli isot ja leveät ikkunalaudat. Meilläkin kasvatettiin sellaista eksoottista herkkua, kuin paprika, ikkunalaudoilla. Talvella kaupoista ei saanut edes ulkomaalaista paprikaa, niin oltiin kerätty siemeniä ja niinpä meillä oli keittiön ikkunalaudalla paprikaviljelmä. Joka kyllä ihan tuottikin satoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taideta enää uusiin kerrostaloihin rakentaa kylmäkellareita..

      Poista
  4. Suuret nurmikot todellakin kannattaisi käyttää vähän viisaammin. Kovin moni vaan ei tunnu olevan valmis siitä golfkentästään luopumaan 😅 Ihana tuo säilöntäsuunnitelma! Itsekin koitan aina miettiä mitä tarvitaan ja minkäkin verran säilöön. Tuommoinen kunnon suunnitelma voisi olla kyllä paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän niissä golfkentissä oikein viehättää.. nehän vaatii leikkuutakin (ellei päästä poneja pihaan kuten eräs laiska tekee)

      Poista
  5. Kädentaitojen opettelua ja omien taitojen kartuttamista voi tehdä ihan jokainen, sen tärkeyttä ei oikein voi liikaa painottaa. Ilman noita taitoja ei kukaan onnistu omavaraisuusastettaan nostamaan, vaikka olisi minkälaiset tilukset!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari